Suklaapossu

Tahmeat puolukka-valkosuklaapalat

Tahmeat puolukka-valkosuklaapalat ovat pehmeitä, mutakakkumaisia, ihanan makeita, mutta samaan aikaan hieman kirpsakoita blondiespaloja.

© Irina Lisinen

Ajatus näihin puolukka-blondiespaloihin lähti siitä, kun sain eräältä lukijalta kysymyksen, mistä hän löytäisi yhden luotto-ohjeensa eli Mutakakkumaiset punaherukka-valkosuklaapalat. Kaivoin tuon ohjeen hänelle esille ja samalla päässäni välähti: ”Hei, haluan tehdä noita ihania herkkuja puolukasta ja pian!” Kun vapaapäivä koitti, kaivoin kipot ja kulhot esille.

© Irina Lisinen

Yllätyin jälleen siitä, kuinka nopeatekoisia nämä blondiespalat lopulta olivatkaan, vaikka ohjeesta löytyykin muna-sokerivaahdon vatkaamista ja valkosuklaa-voiseoksen sulattelua. Punaherukkapostauksessa mainitsin aktiivisen tekoajan olleen noin 15 minuuttia. Tällä kertaa otin rennommin ja lopulta aikaa kului noin 20 minuuttia ennen kuin sain pellin uuniin. Aika nopeatekoista silti.

© Irina Lisinen

Ja se maku! Se oli taas ihanan kirpeän makea. Heti tuoreeltaan maisteltuna kontrasti oli selvempi, mutta kun palat saivat jäähtyä ja vetäytyä kunnolla seuraavaan päivään, oli kirpeys selvästi miedompaa, eikä makeuskaan tuntunut niin voimakkaana. Sanoisinko, että maku on hyvinkin tasapainoinen.

© Irina Lisinen

Koostumus oli jälleen ihanan kostean mehevä. Tällä kertaa ei kannata luottaa kuviin, sillä niissä piirakka näyttää mielestäni jopa hieman kuivalta, vaikka todellisuus oli aivan muuta. Kannattaa siis kokeilla ja maistaa itse 😉

Tahmeat puolukka-valkosuklaapalat

n. 20 x 30 cm vuokaan

Aineet:

150 g valkosuklaata

75 g voita

3 munaa

1.5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0.5 tl suolaa

noin 2.5 dl (pakaste)puolukoita (tai muita kirpeitä marjoja)

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.

Pilko suklaat mikron kestävään kulhoon. Lisää kulhoon myös voi. Sulata mikrossa noin 15 sekunnin välein sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Varo kuumentamasta liikaa, jottei suklaa pala.

Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita nuolijalla varovasti joukkoon siivilöidyt vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut suolan ja leivinjauheen. Kääntele joukkoon vielä sulanut suklaaseos.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille, tasoita. Ripottele pinnalle puolukat.

© Irina Lisinen

Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia. Tuoreilla puolukoilla paistoaika on hieman lyhyempi kuin pakastepuolukoilla. Suojaa pinta tarvittaessa paiston loppupuolella, jotta se ei tummu liikaa. Piirakan kuuluu jäädä keskeltä hieman taikinaiseksi, joten älä suottas paista liikaa.

© Irina Lisinen

Anna jäähtyä kunnolla ennen nauttimista.

Vinkki:

* Saat vaihtelu piirakkaan vaihtamalla puolukat vadelmiin, punaherukoihin tai muihin kirpsakkoihin marjoihin.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tahmeat puolukka-valkosuklaapalat

PaulaM

Miten nämä olisi paras toteuttaa gluteenittomana?

Irina Lisinen

Hei PaulaM! Gluteenittomat jauhoseokset ovat nykyään niin hyviä, että kuvittelisin tämänkin onnistuvan niillä, kunhan vain korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla. Jos innostut kokeilemaan, kuulisin mieluusti minkälaisia paloista tuli 🙂

Kattis

Moi! Voisko tätä pakastaa valmistamisen jälkeen? 🙂

Irina Lisinen

Moi Kattis! Uskoisin, että nämä kestävät pakastamisen hyvin. Tahmaantuvat ehkä vain hieman lisää, mutta se ei haittaa näiden herkkujen kohdalla 🙂

Kuivakakku

Hei!

Mikä meni mönkään? Tuli nimittäin ihan kuiva, kuohkea ja täytekakun pohjaa muistuttava piirakka. Ihan perus puolukkapiirakka siis, semmonen paksulla pohjalla. Ei lainkaan tahmea tai Browniemainen. Olipa pettymys ja tein vielä tuplana isompaan vuokaan juhlia varten. Meneehän se tämäkin mutta aivan kuiva ja tavallinen oli kyllä.

Irina Lisinen

Hei Kuivakakku! Olisikohan paistoaika / -lämpötila ollut hieman liian pitkä ja piirakka ehti kuivamaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *