Tohtorinhattu -suklaafudget lakritsilla

Kerroin aiemmin päässeeni tekemään tuttavani väitöstilaisuuden jälkeiseen kahvitukseen kahdenlaisia pikkuherkkuja alkukesästä. Lime-popsien lisäksi tein myös näitä tohtorinhatun mallisia pieniä suupalan kokoisia lakritsi-suklaafudgeja. Näistä tuli aika kivoja pikkujuttuja, vaikka itse sanonkin. Herkut hävisivät tarjoilupöydältä aika tahtia ja sain kuulla niistä kehuja. Ja itsekin toki tykkäsin. Pehmeä, suussasulava suklaafudge yhdessä kick-patukan maun kanssa oli tosi ihanaa! Ja olivathan ne pöydässä kivannäköisiäkin 🙂
Suklaafudgeihin käytin tuttua ja turvallista lempisuklaafudgeohjettani, johon tulee vain suklaata ja kondensoitua maitoa. Yleensä kond. maito laitetaan fudgemassaan keittämättömänä, juoksevana maitona, mutta tällä kertaa tein sen karamellisoituun kondensoituun maitoon. Fudgesta tuli ihanan pehmoinen ja äärettömän suussasulava. Fugdea oli myös helppo työstää myös seuraavana päivänä, kun se oli jo jäähtynyt ja jähmettynyt, sillä se jäi hieman pehmoiseksi, mutta kuitenkin tarpeeksi tukevaksi.
Ainut ehkä pieni haittapuoli näissä oli se, että kick-patukka oli aika venyvää, jolloin se jäi syödessä pyörimään suuhun vielä siinä vaiheessa, kun suklaafudge oli jo holahtanut eteenpäin. Laku on kuitenkin niin hyvää, että ainakin itse nautiskelin mielelläni sen mausta vielä jälkijunassakin. Niin koska aina on pakko kaivaa esille kaikki miinusjutut, niin toinen oli se, että lämpimässä ollessaan nämä tuppasivat hieman tarttumaan tarjoilulautaselle. Tämän olisi voinut estää dippaamalla hatun lieriosan alapuoli esim. kaakao-tomusokeriseokseen. Ensi kerralla sitten, jos vielä pääsen joskus tekemään näitä 🙂
Tässä tulee tarkempi, reilusti kuvia sisältävä ohje.
Pienet tohtorinhattu-makeiset, suklaafudge-lakritsiherkut
Koosta riippuen n. 50 pientä tohtorinhattua
Suklaafudgeen:
200 g tummaa (n.50%) suklaata
200 g maitosuklaata
1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa
n. 0.5 tl suolaa
25 g voita
Lisäksi:
n. 10 kpl Kick-patukoita
pehmeitä keltaisia syötäviä helmiä
Ohje:
Pilko kattilaan suklaat. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja voi. Lämmitä koko ajan sekoitellen miedohkolla lämmöllä, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet. Sekoita joukkoon vielä suola. Lusikoi seosta neljän leivinpaperin päälle. Kääri tiukalle rullalle niin, että pötköstä tulee tasapaksu joka puolelta. Pyörittele rulla kauttaaltaan pyöreäksi. Pötköistä tulee n. 30 cm pituisia.
Muista, että massa on vielä kuumaa, joten ole varovainen ette polta näppejäsi!
Jätä fudge jähmettymään pöydälle yön yli. Fudgemassa jää hieman pehmeäksi, joten voit muotoilla sitä kevyesti vielä seuraavana päivänä, jos rullat eivät vaikka olekaan muotoutuneet kunnolla pyöreiksi. Leikkaa jähmettyneet pötköt n. 2.5 cm pituisiksi paloiksi.
Nosta suklaafudgepalat pystyasentoon ja leivinpaperin päälle ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi kovettumaan ja viilentymään.
Lämmitä musta suklaaspray laittamalla pullo kuumaa vettä sisältävään korkeaan mukiin tai kulhoon muutamaksi minuutiksi. Heiluta lämmitettyä pulloa kunnolla. Huom! Suojaa ympäristö ennen sprayta, jollet nauti mustan sprayvärin siivoamisesta jälkikäteen pöydiltä, seiniltä, lattialta, vieressä olleista astioista…!
Sprayaa kylmät suklaafudgepalat. Jätä suklaafudget hetkeksi pöydälle niin väri pinta kovettuu ja kuivuu.
Lämmitä Kick-patukoista muutama sekunti mikrossa. Painele ja muovaa patukoita, kunnes niistä tulee tasainen massa. Kaulitse Kick-massaa (mieluusti silikonisen alustan päällä).
Vinkki: Laita kick-levy välillä jääkaappiin hetkeksi, jos lakumassa alkaa venyä ja joustaa liikaa.
Ota levystä paloja ympyrän mallisella muotilla tai vaikkapa tyllalla. Huomaa, että muotin/tyllan pitää olla muutama milli isompi, mitä suklaafudgepalojen halkaisija, jotta tohtorinhatulle saadaan lieri. Paloja tarvitaan yhtä paljon kuin on mustalla värjättyjä suklaafudgepaloja.
Tee Kick-levystä vielä ohuita n. 4 mm levyisiä nauhoja hatun reunan siistimistä varten (nauhat näkyvät alla olevassa kuvassa takana sekä hatun reunassa). Näitä tarvitaan myös saman verran kuin on suklaafudgeja ja pyöreitä kick-levyjä.
Ja nyt eikun kokoamaan hattuja. Sipaise hieman vettä pyöreään kick-palan keskelle, älä kuitenkaan lutraa veden kanssa vaan tippa riittää. Nosta mustalla suklaaspraylla värjätty suklaafudgepala pyöreän levyn päälle. Kiepsauta nauha ympärille ja paina kultaisen värinen sokerihelmi keskelle ”lyyraksi”. Jos nauha ei meinaa pysyä paikoillaan, laita tippa vettä sen sisäpuolelle.
Nyt yksi tohtorinhattu on valmis! Jatka samalla tavalla vielä loppujen osien kanssa.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tohtorinhattu -suklaafudget lakritsilla
No nyt on kyllä mahtava idea!
Kiitos Donja! 😀
Mikä tämä suklaaspray on, mistä sellaista löytyy? Upean näköisiä, ja kuulostaakin herkulliselta 👍
Kiitos LT 🙂
Suklaaspray on kaakaovoita sisältävä sprayattava tuote, jolla leivonnaisen pintaan saa hieman huurteisen, röpelöisen, suht mauttoman pinnan. Sprayta löytyy eriväreissä. Suklaasprayta löytyy pienen spraypullon näköisessä pullossa ja sitä myydään leivontatarvikeliikkeissä (esim. Confetti, AnninUunissa, UllanUnelma). Googlaamalla löytyy vielä lisätietoa 🙂