
Tomaatti-vuohenjuustoleivät uunissa

Herkulliset uunissa valmistuvat vuohenjuustoleivät tomaatilla ja rukolalla ovat niitä leipiä, joita tulee tehtyä melko usein juuri silloin, kun kaivataan jotain yksinkertaisen helppoa ja vain muutamassa minuutissa vain viidestä raaka-aineesta valmistuvaa herkullista syötävää. Nämä leivät nimittäin ovat juuri sellaisia. Leipiin tuo makua vuohenjuuston, tomaatin ja rukolan lisäksi myös hunaja, joka luo todella maukkaan ja toimivan yhdistelmän suolaisen happaman vuohenjuuston ja kitkerän rukolan kanssa. Nam!
Meillä näitä leipiä tehdään aina silloin tällöin, kun toinen tytöistämme toivoo näitä. Hän varmaan söisi näitä joka päivä jos saisi itse päättää, mutta pieni tauko paljon juustoa sisältävissä herkkuleivissä tekee aina hyvää. Yritän tarjota lapsille pääosin terveellistä ruokaa ja opettaa lapseni myös syömään sellaista, mutta kyllähän tällaisille reilusti juustoa sisältäville herkkuleivillekin löytyy oma paikkansa.
Vilautin kännykällä napatun kuvan leivistä instagramin puolella jokunen päivä sitten ja kysyin samalla, moniko haluaa ohjeen itselleen. Miltei reilusta 600 äänestäjästä jopa 2/3 eli reilu 400 tunnusti olevansa vuohenjuuston fani ja haluavansa ohjeen myös itselleen. Joten tässä se tulee olkaa hyvät 🙂
Ihanat vuohenjuustoleivät tomaatilla ja rukolalla
9-12 leipää
Aineet:
9-12 isoa kuitupitoista paahtoleipää
noin 6-7 tomaattia koosta riippuen
iso pötkö (á 400 g) vuohenjuustoa
Lisäksi:
juoksevaa hunajaa
nippu rukolaa
(ks. myös vinkkiosio alempaa)
Ohje:
Laita uuni lämpeämään normilämmöllä 250 asteeseen tai kiertoilmalla 225 asteeseen.
Lado paahtoleivät uunipellille leivinpaperin päälle niin monta, kuin siihen hyvin mahtuu (mulla mahtui 9 noin 10 x 11 cm kokoista leipää). Leikkaa tomaatit siivuiksi ja lado kunkin leivän päälle koosta riippuen 3-4 siivua eli kunnes leivän pinta peittyy miltei kokonaan tomaatista. Leikkaa vuohenjuusto vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Puolita vielä halutessasi vuohenjuustosiivut. Laita vuohenjuustoa kunkin leivän päälle suunnilleen yhtä paljon.
Paista leivät uunissa normilämmöllä 250 asteessa tai kiertoilmalla 225 asteessa noin 5 minuuttia eli kunnes vuohenjuusto alkaa sulaa tai se on saanut hieman väriä pintaansa.
Liruttele juoksevaa hunajaa valmiiden kuumien leipien päälle. Lisää päälle maun mukaan rukolaa (minusta enempi on parempi, nam!). Liruta halutessasi vielä hieman lisää hunajaa päälle. Ja ei muuta kuin syömään!
Vinkki:
* Lisämakua ja tekstuuria saat pinjansiemenistä. Ripottele pinjansiemeniä leipien päälle ennen uuniin laittamista.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tomaatti-vuohenjuustoleivät uunissa