Tulevia juhlia varten halusin harjoitella tuulihattujen
tekoa. Testasin netistä löytämääni kahta eri reseptiä ja molemmat
toimivat oikein hyvin. Tein tuulihattuja yhteensä 5 annosta. Osa tuli
nautittua testitäytteiden kanssa samantein, mutta samalla testasin myös
pakastamista. Netistä löytämilläni keskustelupalstoilla osa suositteli
pakastamista ja osa kertoi pakastamisen nahistavan tuulihatut. Huomasin, että tuulihattujen rapeus kärsi jo hieman jäähtymisvaiheessa, mutta itse en huomannut sen enempää nahistumista, enkä koostumuksen muuttumista pakastamisen myötä.

Tuulihattuihin voi laittaa sekä suolaisia että makeita täytteitä. Koska tällä kertaa testasin suolaista, laitan tämän suolaisten leivonnaisten osioon. Tällä kertaa en kerennyt kaivaa järkkäriä esille, joten kuvat ovat mitä ovat (pikkupokkarin käyttäminen on minulle hitusen hankalampaa..).

Molemmista taikinoista saa noin 40 keskikokoista tuulihattua. Tykästyin jotenkin enemmän taikina II:een, koska oli ehkä hieman helpommin pursotettavissa kuin I-versio..

 

Taikina I:
100g voita
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

 

Taikina II:
100g voita
2.5 dl vettä
2.25 dl vehnäjauhoja
3 munaa

0.5 tl leivinjauhetta

Ohje:
Kuumenna rasva ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää jauhot sekoittaen
taikinaa puuhaarukalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se irtoaa
kattilan reunoista. Taikina on tässä vaiheessa sitkeää ja hieman murumaista.

Nosta kattila pois
liedeltä ja anna taikinan jäähtyä kunnolla. Alla olevassa kuvassa vasemman puoleiset tuulihatut on esimerkki siitä, miten käy, jos munat vatkaa sekaan tulikuumaan vesi-jauho-rasva-seokseen! Oikealla isot möykyt ovat onnistuneita tuulihattuja.

Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten. Lisää seuraava muna vasta, kun edellinen on sekoittunut taikinaan kunnolla! Lisää
leivinjauhe viimeisen munan kanssa samaan aikaan. Taikina näyttää munien lisäyksen jälkeen suunnilleen tältä:

Pursota pellille kokkareita. Leivonnaiset kohoavat uunissa kaksinkertaisiksi (alla olevassa kuvassa raa’at ja kypsät tuulihatut).

Paista 200 asteessa keskitasossa n.25 minuuttia (koosta riippuen 20-30
minuuttia). Älä auo uuninluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu
kypsiksi, ne lässähtävät.

Täytteiksi testasin kinkku- ja tonnikalatäytettä, joista savukinkkuversio oli selkeä suosikkini:

Savukinkkutäyte:

50 g sipuli–ruohosipuli-Koskenlaskija sulatejuustoa
50 g Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa

100 g ranskankermaa

50 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g kylmäsavustettua kinkkua pieneksi pilkottuna

Lämmitä sulatejuustoa mikrossa, kunnes se pehmenee.
Sekoita muut aineet sulatejuuston joukkoon.

Tonnikalatäyte:

1/2 tuubia tonnikalapasteijaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita tonnikalapasteija ja tuorejuusto keskenään. Täytä tuulihatut.

Kommentit

Kommentoi juttua: Tuulihatut

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat hämähäkkikeksit sopivat loistavasti lasten synttäreille Halloweenin lisäksi myös muina vuodenaikoina. Meillä nämä loppuivat jopa hieman kesken, vaikka juhlijoita oli vain muutama. Katso näppärä ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-hamahakki-keksit/ #lastensynttärit #helppojanopea #keksit #lakritsi #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Joulu lähestyy jo vauhdilla, mutta tässä vielä pikaisesti meidän Halloweenina nauttimamme munaton mokkapalakakku. Nämä olivat ensimmäiset kaverisynttärit, kun kakkua syöneet lapset tyhjensivät lautasensa kakusta, vau! Ja tämänhän voisi tehdä milloin vain, ilman seittejä ja silmiä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-mokkapalakakku-munaton/ #munaton #mokkapala #kakku #lapsensynttärit #6vuotias #halloween #cake #childrensbirthday  #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Isänpäivä lähestyy jo hurjaa vauhtia. Keräsin 5 mielestäni parasta isänpäivään sopivaa herkkuakakkua samaan postaukseen viime hetken vinkeiksi. Kurkkaa kakut blogista ja kerro, mikä on sinun lempiherkkusi syksyisinä juhlapäivinä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/isanpaivan-viisi-parasta-kakkua/ #isänpäivä #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaakakku #liivatteeton #kahvikakku #puolukka #kakku #yummy #cakes #chocolate
  • Jee! Eilen humpsahti 5000 Instragram-seuraajan raja rikki täällä Suklaapossun instassa! Kiitos kuuluu teille kaikille ihanille seuraajille! 😘 Tämän merkkipaalun sekä lähestyvän isänpäivän kunniaksi muistuttelen kahvikupin muotoisista, mokkasuklaan makuisista, älyttömän herkullisista pienistä kakuista. Katso blogista kuvalliset teko-ohjeet https://kotiliesi.fi/suklaapossu/isanpaivan-kahvikuppikakut/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaakakku #isänpäivä #mokka #yummy #chocolate #cake #fathersday
  • Tästä Texmex-piirakasta tuli samantein suosikkijauhelihapiirakkani. Miedon tulisessa täytteessä maistui mm. salsa. Lue tarkempi ohje blogista ja kokeile vaikka heti viikonlopuksi! https://kotiliesi.fi/suklaapossu/texmex-piirakka/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #texmex #suolainenpiirakka #yummy #pie
  • Mein tytön Halloween-kaverisynttäreille päätyi tällaisia riisimuromassasta tehtyjä örkkejä. Osan päällä oli maitosuklaata ja toiset örkit oli kuorrutettu valkosuklaalla. Herkkua molemmat, myös aikuisten mielestä 😋 Kurkkaa helppo ja nopea ohje blogin puolella  https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-riisimuroorkit/ #halloween #riisimuro #maitosuklaa #valkosuklaa #lastensynttärit #yummy #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

X