Vadelma-sitruunatäytteinen kakku

 

Halusin kutsua vieraita kylään ja sain samalla hyvän tekosyyn tehdä kakun. Tai oikeastaan taisinkin haluta tehdä kakun ja sain samalla hyvän syyn vieraiden kutsumiselle.. No samapa tuo, oli miten päin vaan. Joka tapauksessa herkuttelimme vieraiden kanssa tällä vadelma-sitruunatäytteisellä kakulla 🙂

Edellisessä tekemässäni kakussa vadelma-sitruunatäytteen
sitruunaisuus tuli sitruuna-rahkasta ja -tuorejuustosta. Minua häiritsi
sitruunan hieman esanssinen maku, joten halusin tehdä täytteen tällä kertaa maustamattomilla tuotteilla lisäten sitruunamehun määrää sekä raastamalla
mukaan sitruunan kuorta. Samalla vaihdoin rahkan ranskankermaan. Täyte
muistuttaa ainesosiltaan siis melko paljon suosikkitäytettäni eli
mansikkamoussea.

Sitruunaisuus tuli täytteessä erille aika mukavasti. Vadelma sen sijaan maistui yllättävän hentona, vaikka sitä oli sama määrä kuin viime kerrallakin, jolloin kakku oli selkeästi vadelmaisempi. Hetken pähkäiltyäni asiaa löysin todennäköisimmän syyn siitä, että ranskankerma vaahtoutuu, mutta maitorahka ei. Ja koska vatkasin täytettä melko voimakkaasti jonkin aikaa ranskankerman lisäyksen jälkeen, jäi vadelman suhteellinen määrä lopulta hieman pienemmäksi, kuin edellisessä rahka-versiossani.. Hyvää tämä kuitenkin oli! Ensi kerralla tosin aion korvata osan ranskankermasta maitorahkalla; sitten uskon maun olevan juuri sitä mitä haenkin.

Tuhlasin kakkuun koristeiksi kaikki löytämäni suklaamassasta tehdyt koristeet, joiden pintaan olin suihkuttanut pronssista kimallesprayta. 

Pohjana:

16 cm
vuokaan tehty 2 munan sokerikakkupohja

Vadelma-sitruunatäyte:

2 dl kuohukermaa, laktoositon

200 g laktoositonta ranskankermaa

200 g Viola maustamaton tuorejuustoa, laktoositon

n.300 g vadelmahilloketta

1 rkl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

1 sitruunan kuori raastettuna

2 rkl sitruunan mehua

2 tl liivatejauhetta

Vadelmahilloke:

230 g vadelmia

0.5 dl vettä

1 dl hillosokeria  

Kreemi (ei mennyt kaikki):

50 g leivinmargariinia, laktoositon

1 tl vaniljasokeria

1 dl tomusokeria

0.5 rkl vettä

Kostutus:

n. 0.65 dl vadelmamehua

Valkosuklaamassa:

200 g valkosuklaata

1 dl vaaleaa siirappia

2 dl tomusokeria + kaulitessa hieman lisää

Wiltonin valkaisuainetta

turkoosia ja sinistä pastaväri 

Ohje:

Tee ensin sokerinkakkupohja (ohje sokerikakkupohjaan tulossa lähiaikoina). Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista, mielellään jo edellisenä päivänä.

Tee vadelmahilloke. Laita hillokkeen aineet
kattilaan ja anna kiehua n. 5 minuuttia välillä sekoittaen. Anna seoksen
jäähtyä kunnolla.


Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liuota liivatejauhe sitruunamehuun. Kun jauhe turvonnut, lämmitä seosta mikrossa, kunnes liivate on
kokonaan liuennut sekaan (n.15 sek). Sekoita  tuorejuusto, ranskankerma,
maitorahka, vadelmahilloke ja sokerit kerman joukkoon. Lisää joukkoon liivateseos
ohuena nauhana.


Leikkaa kakku kolmeen osaan, kostuta ja täytä kakku. Laita kakku jääkaappiin hyytymään
mielellään ainakin seuraavaan päivään asti.

Tee sokerikreemi vatkaamalla huoneenlämpöiseen margariiniin vaniljasokeri ja tomusokeri vähitellen lisäillen. Lisää lopuksi vesi vielä hetken aikaa vatkaten. Levitä seos kakun pintaan ja reunoille ohut kerros. Mikäli kreemi on liian jäykkää, lämmitä sitä muutama sekunti mikrossa, jolloin se pehmenee hieman. Laita kakku jääkaappiin kreemin lisäyksen jälkeen, kunnes se jähmettyy. Kuorruta kakku valkosuklaamassalla ja koristele. Huomaa, että jos suihkautat pintaan (kimalle)sprayta, niin kakku alkaa helposti hikoilemaan pinnalta, joten tee se juuri ennen tarjoilua (itselläni meni sprayaamisesta muutama tunti kahvitteluun ja kakku oli kuin suihkupullosta saanut; täynnä pieni vesikarpaloita, kuten alla olevasta kuvasta näkyy).

Avainsanat

Kommentit (2)

Voi miten suloinen kakku! Ruusun ja lehtien ansiosta myös hienostunut, sopii aikuisten kahvitteluun 🙂

Kiitos Taru! 🙂 Pitäisi taas tehdä kukkia ja lehtiä lisää varastoon. Niillä saa niin helposti kakkuun kuin kakkuun hieman erilaista tunnelmaa 🙂

Kommentoi juttua: Vadelma-sitruunatäytteinen kakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tein tytön synttäreille suolaiseksi tarjottavaksi tuulihattukakun. Tuulihattulevyjen sisältä oli superherkullinen savulohitäyte ❤️ Kakku maistui myös tytöille, ja seuraavana päivänä ne tappelivatkin kakun jämistä. Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suolainen-tuulihattukakku-savulohitaytteella/
#tuulihattu #kakku #herkullinen #savulohi #yummu #profiteroles #salmon #cake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat, hieman sitkeät kaura-suklaapalat päätyivät tyttömme 6-vuotisjuhlapöytään. Juhlien jälkeen tarjoilukiposta löytyi onneksi vielä pari keksiä seuraavan päivän jälkkäriksi.
Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-sitkeat-kaura-suklaapalat/ #tytönsynttärit #suklaa #kaurakeksi #yummy #chocolate #oatmeal #cookies #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Elämäni ensimmäinen prinsessakakku! Onkohan ikä tehnyt tehtävänsä, mutta tässä myös marsipaani maistui ihmeen hyvältä. Vai olikohan kakku vaan niin älyttömän hyvää muuten.. Kakku päätyi mein pikkuprinsessan synttärikakuksi. Ohje löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/prinsessakakku-suklaapossun-tyyliin-nro-1/ #suklaapossu #prinsessakakku #vadelma #vaniljakiisseli #kakku #6vuotias #tyttö #synttärit #birthday #cake #girl #6yearsold #suklaapossublogit
  • Tällaiset tohtorinhatun malliset suklaafudge-lakupalat pääsivät tuttavani väitöksen jälkeiseen kahvipöytään ja katosivat sieltä aika haipakkaa. Näitä oli tosi kiva tehdä, ja syödä 😋 Kurkkaa kuvalliset ohjeet blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tohtorinhattu-suklaafudget-lakritsilla/ #suklaapossu #väitös #pikkumakea #suklaafudge #kick #chocolate #fudge #kotiliesiblogit
  • Nämä kahden aineet suklaafudget on mun lemppariohje kiireisiin leipomistilanteisiin. Ja kyllähän nämä fudget myös maistuvat ihan älyn hyville. Niitä on myös helppo muuttaa lisäämällä joukkoon esim. pähkinöitä ja lakun paloja, nams! Kurkkaa ohje blogista ja tee vimeistään joululahjaksi (ensin pitää tietty harjoitella ja maistella eri variaatioita 😉 ) ! https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-nopeat-kahden-aineen-suklaafudget/ #suklaapossu #suklaafudget #helppojanopea #easy #chocolate #fudge #kotiliesiblogit
  • Vieläkö teillä on omenoita jäljellä? Tämä supermehevä omenapiirakka on helppo ja nopea tehdä, ja niin mehevä, että!!! Jos kaipaat vielä omppuohjetta, niin kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/supermeheva-omenapiirakka-kauramurulla-munaton/
#suklaapossu #omena #piirakka #munaton #omenapiirakka #mehevä #moist #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Testailin vegaanisia pullia kookosmaitopohjaisina, ja voi että kun niistä tuli pehmoisia. Ja ihanan makuisia, varsinkin kanelilla ja fariinisokerilla täytetyt versiot, nams! 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vegaaniset-eli-maidottomat-ja-munattomat-pullat/ #suklaapossu #vegaaninen #pulla #kotiliesiblogit #vegan #bun

suklaapossu

X