Vegaaninen mäti & pienet ruisleivät juhliin

Mein nuoremman tytön 6-vuotisjuhlien ”aikuisten pöydästä” löytyi savulohitäytteisen tuulihatun lisäksi myös tällaisia vegaanisella mädillä, punasipulilla, tuorejuustolla ja tillillä höystettyjä pieniä ruisleipiä.
Haluan aina juhlissa tarjota jotain uutta ja myös tällä kertaa pähkäilin suolaisten tarjottavien kanssa. Muistin nähneeni Perinneruokaaprkl-blogissa mielenkiintoisen vegaanisen mätiohjeen. Vaikkei meillä täysin vegaaniselle ruokavaliolle olekaan tarvetta, halusin kuitenkin kokeilla noin mielenkiintoista ohjetta. Voisiko se muka oikeasti toimia? Saisiko mädistä tehtyä vegaanisesti muka oikean mädin makuista ja oloista? Se selviää alempaa.
Vegaaninen mäti tai vegaari, kuten Perinneruokaaprkl-blogissa sanotaan, syntyy porkkanamehusta, perunasuurimoista, öljystä ja suolasta. Yksinkertaista ja helppoa. Ja nyt teitä varmaan jo kiinnostaa vastaukset yllä oleviin kysymyksiin, saako noilla aineksilla tehtyä vegaanista mätiä. Kyllä saa! Vegaari toimii mielestäni oikein mainiosti aidon mädin korvikkeena. Mielestäni tämä oli hyvin lähellä aitoa mätiä, kun miettii ulkonäköä. Koostumuskin oli hyvin likellä, vaikka olikin hieman pehmeämpi kuin aitossa mädissä. Pelkiltään maisteltuna maussa oli tunnistettavissa mieto porkkanamehun maku, mutta kun vegaaria nautiskeli ruisleivän ja sen päälle levitetyn kylmäsavulohituorejuuston kanssa, ei totuttaa välttämättä pystynyt maistamaan helposti. Juhlissakin tämä vegaaninen mäti upposi kuin väärä raha ja huijasin sillä (tahtomattani) juhlijoita 🙂
Meidän Jouluun kuuluu usein mäti ja sen lisukkeena tarjotaan smetanaa ja sipulia. Punasipuli sopii aivan mahtavasti kalatuotteiden kanssa yhteen, joten halusin kokeilla sitä myös tämän vegaanisen mädin kanssa. Vegaarin lisäksi nappasinkin Perinneruokaaprkl-blogista myös herkullisen oloisen tarjoiluidean eli tarjosin ”mädin” ruisleipien kanssa. Jotta leipiin tuli myös hieman kalaisaa maku, leipien päälle päätyi kylmäsavulohen makuista tuorejuustoa. Tuorejuusto teki leivistä ei-vegaanisen eli leipäohje sinällään ei ole maidottomia suupaloja etsiville, mutta jos levitteen korvaa maidottomalla tuotteella ja ripottelee päälle nuo punasipulit ja tillit, niin uskon näiden olevan silti maukkaita.
Plussaa vegaarille on myös se, että se on myös kohtuu edullista verrattuna aitoon tavaraan. Tässäpä tulee ohje.
Vegaaninen mäti & pienet ruisleivät juhliin
Aineet:
4 dl porkkanamehua
1/2 dl rypsi- tai rapsiöljyä
2-3 tl suolaa
1 dl Helmi perunasuurimoita
Lisäksi:
1/2 dl rypsi- tai rapsiöljyä
n. 0.25-0.5 tl suolaa
Ruisleipiin lisäksi:
ruisleipiä
kylmäsavulohituorejuustoa
punasipulia hienonnettuna
tuoretta tilliä
Ohje:

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Vegaaninen mäti & pienet ruisleivät juhliin