Suklaapossu

Vesimeloni-mansikkamehujää

Mansikka-vesimelonimehujää

Olen jo vuosien ajan suunnitellut kokeilevani vesimeloni-mansikkamehujäätä ja se hetki koitti nyt! Nämä vain kahdesta aineesta syntyvät mehujäät maistuvat pääosion ihanalle mansikalle. Vesimeloni itsessään on niin miedon makuinen, ettei sen makua juurikaan tunnista, mutta se ei ole haitannut itseäni eikä lapsia lainkaan. Lapset tykkäsivätkin näistä hurjasti!

Ja mikä parasta, nämä ovat todella helppotekoisia ja myös terveellisiä, sillä mehujäissä ei ole lisättyä sokeria vaan makeus tulee mansikoista ja vesimelonista.

Kesän viilein herkku

Idean näihin pongasin Tarun Taikakakut -blogista jo 6 vuotta sitten. Muutin ohjeen määriä kuitenkin niin, että sekä vesimelonia että mansikkaa tulee saman verran. Näin ohje on tosi helppo muistaa ja muuttaa tarvittesa. Lisäsin soseutetut vesimeloni-mansikkaseoksen joukkoon myös hieman glukoosisiirappia, sillä se estää mehujään hileytymisen ja tekee siitä hieman helpommin purtavan. Sen rooli ei ole kuitenkaan elintärkeä eli se voi hyvin jättää pois, jos sitä ei satu löytymään kaapista.

Vesimeloni-mansikkamehujää

Ohje on myös munaton ja gluteeniton. Myös silloin, vaikka joukkoon lisäisi glukoosisiirappia.

Helteellä leivottavaa

Sain tehtyä 4 isoa mehujäätä ja loput seoksesta kaadoin jäätymään 5 pieneen snapsilasiin. Tökkäsin snapsilaseihin tikkaritikut pystyyn, kun mehujääseos oli ehtinyt kevyesti jäätyä ja tikut pysyivät itsekseen pysyssä. Niistä tulikin mielestäni aika söpöjä pikkumehujäitä 🙂

Kesän helpoin itsetehty mehujää

Isot mehujäät upposivat lapsiin siitä vaan ja nyt on jäljellä enää 5 pientä, jotka ehkä riittävät sammuttamaan sen pahimman mehujäähimon. Näillä helteillä lapset huutavat jäätelön perään päivittäin ja joskus montakin kertaa päivässä. Nämä sammuttamat pahimman mehujää-/jäätelöhimon maukkaalla tavalla, mutta ovat samalla myös miltei terveysruokaa.

 

Vesimeloni-mansikkamehujää

4 isompaa mehujäätä + 5 pientä mehujäätä

Aineet:

300 g vesimelonia kuorittuna ja pilkottuna

300 g mansikoita

(2 rkl glukoosisiirappia)

Ohje:

Kuori vesimeloni ja lohko sen sisus hieman pienemmiksi paloik. Poista mansikoiden kannat. Laita molemmat kulhoon ja hurauta sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Jos vesimelonissa on isot siemenet, voi siivilöidä seoksen. Lisää halutessasi joukkoon glukoosisiirappia.

Kaada seos muotteihin ja laita pakkaseen vähintään 6 tunniksi tai yön yli.

Vinkit:

* Muokkaa määriä oman tarpeesi mukaan. 10 isoon mehujäähän tarvitset noin 500 g mansikoita ja saman verran vesimelonia.

* Vesimeloneissa (ja mansikoissa) on eroja. Joskus vesimelonit ovat makeampia kuin toiste. Maista valmista seosta ennen muotteihin kaatamista ja lisää tarvittaessa ja halutessasi hieman sokeria tai pikkuloraus hunajaa.

* Glukoosisiirappi ei ole pakollinen, mutta se tekee koostumuksesta vähemmän hileisen ja hieman pehmeämmän.

* Voit toki soseuttaa sauvasekoittimen sijasta myös muilla vastaavilla välineillä esim. tehosekoittimella.

Kahden aineen helppo mehujää


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vesimeloni-mansikkamehujää

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *