Voileipäkakku rullalla, lohi-rullavoileipäkakku

lohivoileipäkakku rullalla

Voileipäkakku on nostanut jälleen suosiotaan juhlatarjottavien joukossa, mutta aivan yhtähyvin sellaista voi syödä myös arkena. Voileipäkakun tekemistä voi nopeuttaa ja helpottaa tekemällä kakku normaalista poiketen moderniin tyyliin eli käärimällä se rullalle kuten kääretorttu. Rullattu voileipäkakku on nopeutensa lisäksi myös kivasti erilainen syötävä. Sisälle voi rullata omia lempitäytteitään eli miltei mitä tahansa.

Rullattu voileipäkakku lohitäytteellä

Itse rakastan savulohta, joten laitoin meillä lasten synttärijuhlista löytyvään voileipäkakkurullaan lämminsavulohesta taiotun täytteen maustamalla sen muun muassa kasvimaalta poimimallani ranskalaisella ruohosipulilla ja punasipulilla. Ranskalainen ruohosipuli muistuttaa tavallista ruohosipulia, mutta siinä on lisäksi valkosipuliin vivahtava maku. Mein nuorimmat lapset (3v poika ja 6v tyttö) ovat koko kesän juosseet kasvimaalla napsimassa muutaman ruohosipulin korren suun pieleen heilumaan ja lopulta mussuttaneet ne suihinsa hyvällä ruokahalulla. Erityisesti ruo ranskalainen ruohosipuli tuntui maistuvan, vaikka toki tyttö kävi välillä syömässä tavallistakin 🙂

Syotävät kukat voileipäkakun koristeena

Ennen kuin uppoan enemmän muistelemaan ihanaa kesää ja kesäpuuhia, niin jatketaanpas rullatun voileipäkakun parissa pieni hetki ennen ohjetta. Nimittäin pienellä tunnustuksella. Enemmän blogiani lukeneet ja myös minut henkilökohtaisesti tuntevat tietävätkin jo, että pyrin kaikessa leivonnassa tietyntasoiseen täydellisyyteen. Eli tapanani on etsiä niitä pieniä virheitä, joita muuttamalla leivonnaisesta tulisi vieläkin parempi. Vaikka tässä lohikakussa ei tavallaan ollutkaan virheitä, kaipasin siihen kuitenkin enemmän täytettä ja samalla myös makua. Kakkua tehdessäni nimittäin tein pienen laskuvirheen ja herkullista lohitahnaa tuli liian vähän. Muokkasin kuitenkin suoraan ohjeeseen nuo paremmat ja jo testatut määrät, joilla kakusta tulee vieläkin mehevämpi ja herkullisen lohinen.

Voileipäkakku rullalla

Niin ja vielä pikkuvinkki arkipäivien voileipäkakkuun. Arkisemman version voileipäkääretortusta saisi esim. pilkkomalla kinkkua ja paprikaa tuorejuuston joukkoon ja notkistamalla täyte tilkalla maustamatonta jogurttia. Itse asiassa nyt kun meidän perheen arki on vihdoin lähtenyt kunnolla käyntiin, olen jo kokeillut arkiruoaksi rullavoileipäkakkua herkullisella tomaattisella broileri-auratäyteellä. Aikaa täytteen tekemiseen ja kakun rullaamiseen meni yhteensä 20 minuuttia plus kuorruttamiseen muutaman tunnin päästä pari hassua minuuttia. Tästä saa arkiruokaa siis jo alle puolessa tunnissa. Toki tuon lisäksi tulee vetäytymisaika, mutta leivän voi rullata valmiiksi jääkaappiin jo edellisiltana. Miltei unohdin sanoa, että tuo tomaattinen broileri-auratäyte oli ihanasti erilainen ja yhdenkin, todella kriittisen syöjän mukaan jopa todella hyvä. Alla on ohje vain lohiversioon, mutta kerro ihmeessä, jos kaipaat broilerikakun ohjetta, niin naputtelen myös sen blogiin 🙂

 

Voileipäkakku rullalla, lohi-rullavoileipäkakku

noin 6-10 hengelle

Leivät:

16 siivua paahtoleipää

Täyte:

350 g lämminsavustettua lohta perattuna

300-400 g maustettua tuorejuustoa

200 g kreikkalaista jogurttia (tai esim. turkkilaista tai maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa)

1 pieni punasipuli hienonnettuna

pieni tupsu (ranskalaista) ruohosipulia (tai muuta yrttiä) hienonnettun

ripaus suolaa

Lisäksi kostuttamiseen:

n. 1.5-2.5 dl maitoa tai kalalientä (leivän paksuudesta ja kuivuudesta riippuen)

Kuorrutukseen:

n. 300 g ruohosipuli-tuorejuustoa

Koristeeksi esim.:

kylmäsavulohta

lehtipersiljaa

ruohosipulia

syötäviä kukkia esim. orvokkeja ja verbenaa

Ohje:

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään sekaisin suolaa lukuunottamatta. Laita jogurttia täytteeseen ensin 150g. Jos täyte tuntuu liian paksulta levitettäväksi, lisää jogurttia joukkoon vielä 50g. Maista täytettä ja mausta tarvittaessa suolalla.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ohuelti ja asettele leivinpaperin päälle neljä palaa pitkittäin ja neljä vierekkäin niin, että ovat reunoilta hieman päällekkäin. Kaulitse tai painele palat tiiviimmin yhteen. Kostuta leivät. Huomaa, että kovemmat reunaosat vaativat enemmän kostuttamista kuin pehmeämpi keskusta. Levitä lohitahna leipien päälle.

Savulohi tuorejuusto tahna

Lohitäyte

Kääri leivät rullalle käyttäen leivinpaperia apuna. Aloita rullaaminen taittaen ensimmäinen käännös kunnolla täytteen päälle. Tämän jälkeen rullaaminen onnistuu helpommin. Kääri rullattu voileipäkakku vielä leivinliinan sisälle ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään tunniksi tai jopa seuraavaan päivään.

Voileipäkakun voi rullata kuten kääretortun

Jos käärimisen jälkeen pinta tuntuu kuivalta, kostuta lisää ennen kuorruttamista. Kuorruta kakku notkistamalla tuorejuusto ja levittämällä se kakun pintaan. Jos tuorejuusto on notkistamisesta huolimatta kovin jämäkkää, löysennä sitä maitotilkalla.

Tuorejuustoa kuorrutteena

Koristele kakku ja eikun syömään.

Vinkit:

* Käytä kakkuun lempituorejuustojasi. Itse lohitäytteessä lempparini on aurinkokuivatut tomaatit -tuorejuusto, mutta pidän kovin myös tuorejuustoista, joissa makuina ruohosipuli tai valkosipuli. Mitkä ovat sinun tuorejuustojen lempimaut?

* Kostutusliemen määrä riippuu leivän paksuudesta ja kuivuudesta sekä voileipäkakun vetäytymisajasta, joten tarkkaile tilannetta. Jos kakku saa vetäytyä rauhassa, kostuta leipiä kunnes ne ovat selvästi kosteita, mutta ei läpimärkiä. Ja jos taas aikomuksesi on syödä kakku jo tunnin-parin kuluttua, kostutuslientä kannattaa käyttää enemmän eli niin paljon, että leipä kostuu läpi.

* Jos kostutat leivät kalaliemellä, lisäsuolaa ei välttämättä tarvita, mutta maidolla kostuttaessa täytteessä on hyvä olla tarpeeksi makua.

* Kakun riittoisuus riippuu aina muista tarjottavista. Tämän kakun riittoisuus on laskettu sen mukaan, että tarjolla on muutakin, suolaista että makeaa. Jos voileipäkakku on ainut tarjottava, siitä riittää noin reilut palat noin 6 hengelle.

Kommentit (4)

miksi tätä ohjetta ei voi tulostaa?

Hei Anne. Tässä ohjeessa ei harmittavasti ole valmiina tulosta-nappulaa. Jos haluat tulostaa ohjeen, sen voi tehdä esimerkiksi näin: Maalaa tulostettava alue, kopioi se, liitä kopio word-dokumenttiin ja tulosta. Onnistuiko?

Kiitos monista mielenkiintoisista ohjeista!

Moikka Iris! Kiva, jos ohjeista on sinulle iloa 🙂

Kommentoi juttua: Voileipäkakku rullalla, lohi-rullavoileipäkakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X