Eeva Kuuskoski: ”Puolison vakava sairaus pysäytti”

Puolison vakava sairastuminen toi kuoleman läheisyyden jälleen Eeva Kuuskosken elämään. ”Elämä on niin rakas, ettei kukaan halua vain alistua kuoleman edessä”, hän sanoo.

Hän ei vastaa heti.

Musiikkitalon kahvilasta avautuu näkymä Helsingin uuden keskuskirjaston työmaalle. On keskipäivä. Pitkän poliittisen uran tehnyt Eeva Kuuskoski, 68, miettii, kohteleeko elämä epäoikeudenmukaisesti, kun kuolema on taas tullut liki.

Silmät katsovat kohti.

”Tietenkin olen tuntenut hätää mieheni vuoksi, mutta itselläni ei ole syytä katkeruuteen. Tähän ikään ehtineenä on jo oppinut, että kuolemakin on vain osa elämää.”

Aviomiehen sairaus realisoi jälleen kerran elämän rajallisuuden.

Kuuskoski vaikuttaa tyyneltä ja tarmokkaalta. Syytä toiveikkuuteen on, sillä suusyöpään sairastunut aviomies, toimittaja Pentti Manninen, on voinut palata takaisin työelämään.

”Emme voi elää kuin mitään ei olisi sattunut, mutta ei sairaus ole meitä Pentin kanssa vanginnutkaan. Olemme koko ajan yrittäneet katsoa valoisasti tulevaisuuteen, vaikka sairauden uusiutumisen riski on aina olemassa.”

Eeva_2

”Onneksi olen ollut rakkaudessa onnekas, vaikka siihen on liittynyt paljon kärsimystä”, sanoo Eeva Kuuskoski tänään.

Vakava sairaus muuttaa sairastuneen itsensä lisäksi pysyvästi koko perhettä. Eeva Kuuskoskesta tuli omaishoitaja pitkällisten säde- ja sytostaattihoitojen ajaksi. Päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen oli pakko elää sairauden ehdoilla.

”Sen olen nähnyt, ettei kukaan ihminen alistu helposti kuoleman edessä, niin rakas elämä meille on. Vaikka me usein toivomme äkkikuolemaa, niin useimmat meistä tosipaikan tullen valitsisivat kuitenkin jonkun muun vaihtoehdon.”

Eeva_4

Eeva Kuuskosken rakkaat, aviomies Pentti Manninen ja vuonna 1991 syntynyt Josefiina.

Entisestä lääkärin ammatista ei ollut apua omaishoitajan tehtävässä, niin kauaksi hän oli poliittisen uransa aikana siitä etääntynyt. Läheisen sairastaessa jokainen meistä on lähinnä omainen, ei ammatti-ihminen.

”Omaiselle sälytetään valtavasti vastuuta. Itse olin onnekas, koska juuri eläkkeelle jääneenä saatoin keskittyä mieheni hoitamiseen.”

Entistä järjestöihmistä on auttanut arkeen palaamisessa se, että muiden aktiviteettien lisäksi hänet valittiin kesäkuussa Suomen suurimman eläkeläisjärjestön Eläkeliiton puheenjohtajaksi.

Kun puolison sairaudessa oli selvitty pahimman yli ja päästy takaisin arkeen, kosketti uusi suruviesti perhettä. Kuuskosken 94-vuotias äiti menehtyi äkillisesti viime kesän alussa.

Eeva Kuuskoski lohduttautuu sillä, ettei Alzheimerin tautia sairastaneen äidin tarvinnut kuihtua hitaasti pois, mikä on niin monen vanhuksen kohtalona.

”Suuri haikeus on jäljellä eikä ole oloa, että hän olisi elänyt liian kauan. Vaikka sairaus oli muuttanut hänen persoonallisuuttaan, eikä hän ollut enää pitkään aikaan ollut sama tuttu äiti kuin aikoinaan, niin äiti kuitenkin. Vasta nyt olen ruvennut muistamaan hänet ihmisenä, joka hän joskus oli.”

Kuuskoski sanoo, ettei sairauteen ja kuolemaan voi koskaan varautua. Kuoleman lopullisuuden kohtaa joka kerta uudelleen ja aina se on yhtä vavisuttava.

”Sen olen jo ymmärtänyt, että nuoren ihmisen näkökulma siihen on toisenlainen kuin pitempään eläneen.”

1. Lapsuuden loppu

Oli kesän viimeinen päivä vuonna 1957 ja vietettiin leikkikenttäkauden päättäjäisiä. Seuraavana päivänä Eeva aloittaisi oppikoulun naapurikunnassa.

Kesken leikin joku tuli kertomaan, että isä oli jäänyt auton alle. Tai niin hän silloin kuuli.

Isä oli kuitenkin hengissä, rattijuopon yliajamaksi oli jäänyt Eevan kaksi vuotta nuorempi sisar. Liisa oli kuollessaan vain 9-vuotias. Sen jälkeen mikään ei ollut entisellään.

Vanhemmat romahtivat, viljat jäivät peltoon ja maalaistalon vanhimmalta lapselta loppui lapsuus kuin seinään. Toipuminen kesti kauan, ja pahin suru tuli oikeastaan vasta vuosia myöhemmin.

Eeva_3

Ainoa yhteiskuva Kuuskosken perheestä on otettu vuonna 1961: vasemmalla Anna-Maija, Eeva, Kirsti-äiti, Timo-isä, Matti, Katri ja Hanna.

Jälkeenpäin saattaisi ajatella, että sisaren kuolema oli vain harjoittelua kuoleman edessä.

Alle kolmikymppisenä Kuuskoski hyvästeli aviomiehensä, kokoomuksen energisen uudistajan Juha Vikatmaan tämän tehtyä odottamatta itsemurhan vain vajaan kahden vuoden kuluttua häistä.

”Suuren rakkauden menettäminen ja yksin jääminen tuntuivat käsittämättömältä vääryydeltä. En ymmärtänyt Juhan ratkaisua. Ehkä hän uupui vaatimusten edessä, en tiedä.”

Vähän ennen miehensä kuolemaa Kuuskoski oli tullut raskaaksi. Lapsen oli määrä syntyä kesällä. Tietoisuus tulevasta äitiydestä kantoi eteenpäin, samoin tiiviin sukuyhteisön tuki. Napanuora kaulan ympärillä syntynyt pieni tytär kuitenkin menehtyi, koska sairaalassa ei ollut päivystystä.

”Se viimeistään osoitti, ettei elämä ollutkaan mikään fantastinen juttu, vaan jotakin, jonka kanssa ei sopinut leikkiä.”

Hän sanoo vanhentuneensa lyhyessä ajassa parikymmentä vuotta. Ei hän sitä ennenkään ollut erityisen leikkisä, mutta nyt hänestä tuli vakava. Kaikessa tekemisessä oli sen jälkeen tarkoitus.

”Päätin, etten menisi enää koskaan naimisiin. En halunnut sellaista onnea, jonka voisin noin vain menettää.”

2. Suurvaltojen opissa

Nuorena tehdyt ulkomaanmatkat järisyttivät maailmankuvaa.

Lukiolaisena Eeva Kuuskoski halusi Yhdysvaltoihin, vaikka ei pitkän saksan lukijana oikeastaan edes osannut englantia. Ei hän seikkailunhaluinen ollut, mutta maailmaa hänen piti nähdä.

Perheellä ei kuitenkaan ollut siihen varaa. Kotitila oli suuri ja velkainen, ja lapsetkin tiesivät, mitä vekseli tarkoitti. Isällä oli kuitenkin sodassa opittua elämäntaitoa ja hetkessä elävän ihmisen rohkeudella hän päätti myydä perheen siat.

”Jo rotukysymykset osoittivat, ettei Amerikka ollut mikään ihannemaa. Kyllähän se jotakin muutti ja teki minusta ehdottomasti eurooppalaisen.”

Vieraillessaan myöhemmin Etelä-Afrikassa, rotuerottelu kaikessa kauheudessaan avautui vielä selvemmin. Hän pääsi kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat yhteiskunnassa, missä mustilla ja valkoisilla oli esimerkiksi eri bussit ja vessat.

”En ollut koskaan uskonut siihen, että ihmiset olisivat vain joko hyviä tai pahoja. Silti oli järkyttävää nähdä, kuinka jokin tilanne saattoi nostaa esiin ihmisen pahan puolen.”

Koettuaan sattumalta paikan päällä myös sen, kuinka neuvostotankit vyöryivät elokuun 21. päivänä vuonna 1968 Tshekkoslovakian rajan yli ja lopettivat Prahan kevääksi kutsutun ihmiskasvoisen sosialismin, hän ymmärsi, mitä suurvaltapolitiikka tarkoittaa.

”Ideologiasta riippumatta, ne toimivat aina vain omien intressiensä mukaisesti. Se on nähtävissä tänäänkin.”

3. ”Takinkääntäjien äiti”

Ratkaiseva käännekohta hänen elämässään oli vuoden 1983 eduskuntavaalit.

Hän odotti vaalitulosta ristiriitaisin tuntein. Hän oli jo edellisissä vaaleissa tullut valituksi eduskuntaan miehensä poliittisen perinnön jatkajana, mutta huomannut istuvansa väärässä seurassa ja loikannut Kokoomuksesta Keskustapuolueeseen. Tämä oli jo kertaalleen kostautunut, sillä häntä ei valittukaan vuoden 1982 presidentinvaaleissa Johannes Virolaisen valitsijamieheksi.

Eeva_5

Vuoden 1983 eduskuntavaalit olivat kansanedustaja, lastenlääkäri Eeva Kuuskoski-Vikatmaan kannalta ratkaisevat.

Puolueen vaihtamisen eettinen oikeutus oli askarruttanut häntä jo jonkin aikaa. Hän koki kuitenkin, että Keskustapuolue ajoi sosiaalisia uudistuksia, kuten eläke- ja sosiaalipolitiikkaa, häntä lähempänä olevalla tavalla.

”Perhepolitiikka vetosi minuun, koska olin nuoresta pitäen kokenut lapset tärkeiksi. Olin ymmärtänyt, että lapsen maailmaan voi päästä sisälle monella tavalla.”

Vaali-ilta oli jännittävä. Tiedettiin, että mikäli Varsinais-Suomeen saataisiin kolme edustajapaikkaa, niin siinä tapauksessa myös Kuuskoski menisi läpi. Paikkoja tuli kuitenkin vain kaksi. Kaikkien yllätykseksi Kuuskoski olikin se, jonka saama äänimäärä riitti läpimenoon.

”Ja eduskuntaan pääsi kaikkien takinkääntäjien äiti ja valtakunnan haukuttu loikkari.”

Hallituksen muodosti Kalevi Sorsa. Siitä alkoi Kuuskosken tie sosiaali- ja terveysministerinä.

4. Konflikti kärjistyi

Politiikan jätettyään Kuuskoski oli toiminut jo vuosia Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteerinä, kun työpaikalla tapahtunut konflikti kärjistyi ja johti lopulta potkuihin. Hovioikeus tuomitsi hänet sakkoihin alaisensa pahoinpitelystä, mutta päätös oli kiistanalainen.

Eeva_6

”Minulla ei ole enää tunnetta, että olisin velkaa kenellekään mitään. Olen sujut elämäni kanssa”, Eeva Kuuskoski sanoo.

Hän sanoo olevansa sinut tapahtuman kanssa, mutta epäoikeudenmukaisuuden tunteelta hän ei ole säästynyt. Myös luottamus oikeuslaitokseen meni. Erityisen loukkaavalta tuntui, ettei työyhteisö asettunut häntä puolustamaan, vaikka kaikki tunsivat valitettavan tapahtumaketjun historian.

”Olen saanut tehdä paljon töitä, etten olisi katkeroitunut. Helpotti, kun pääsin uudestaan mukaan järjestötyöhön. Eihän tapahtumaketjua voinut mitenkään verrata aikaisempiin rankkoihin kokemuksiin, mutta silloin koin, että irtisanomispäätöksellä tuhottiin koko elämäntyöni.”

Tästä koettelemuksesta hän sanoo selvinneensä läheisten ja kuuntelemaan suostuneiden ystävien avulla.

”Tuskaa helpottamaan tarvitaan realistisia ihmisiä, jotka auttavat suhteuttamaan. On tärkeää huomata, että myös muilla ihmisillä on vaikeuksia.”

5. Sittenkin äidiksi

Eeva Kuuskoski tuli äidiksi 44-vuotiaana. Mahdottomasta tuli yllättäen mahdollista.

Pitkän pohdinnan jälkeen hän oli avioitunut toimittaja Pentti Mannisen kanssa. Kaikki kunnia avioitumisesta lankeaa miehelle, jolle se Kuuskosken mukaan oli selkeä työvoitto; Kuuskoskihan oli päättänyt olla avioitumatta enää koskaan.

”Olen kieltämättä kaikessa aika järkähtämätön tyyppi ja erityisen järkähtämätön olin tässä asiassa.”

Vuodet olivat kullanneet Juha Vikatmaan muiston, eikä ollut sellaista miestä, joka olisi Kuuskosken mielestä voinut kestää vertailun. Manninen suhtautui kuitenkin tilanteeseen rauhallisesti.

Eeva_7

”Kun mieheni Pentti sairastui, järkytyksen keskellä ainoa mahdollisuus oli uskoa toipumiseen”, Eeva Kuuskoski sanoo nyt, kun tauti on ainakin tällä erää voitettu.

Eevalla kesti aikansa uskoa, että menneestä huolimatta hänelläkin voisi olla perhe. Lapsellekin oli tilaa, mutta hänen piti ensin se asia perusteellisesti ymmärtää.

Tyttären, Josefiinan, myötä hän nuortui varmasti 20 vuotta. Kun oli mies ja lapsi, arki ja läheiset, palasi se normaali elämä, joka oli kadonnut 35 vuotta aikaisemmin.

”Ja kun nyt menen kotiin, se on aina merkityksellistä. Siellä on Pentti.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 23/2015

Lue myös:

Parisuhde: “Meillä on vain tämä hetki”

Uusperheen äidistä leskeksi: ”On ollut iso oivallus tajuta, ettei elämästä tule koskaan valmista”

Lapsen kuolema muutti Sampo Linkonevan elämän

Keskustelu

Kommentoi juttua: Eeva Kuuskoski: ”Puolison vakava sairaus pysäytti”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X