Näyttelijä Miia Nuutila uusperheestään: ”Tässä suhteessa on tilaa hengittää”

Pitkän liiton päätyttyä näyttelijä Miia Nuutila ei pelännyt syöksyä nopeasti uuteen suhteeseen. Avioeron mahdollisuus oli väreillyt mielessä jo vuosia.

Näyttelijä ja juontaja Miia Nuutila, 43, on umpirakastunut. Niin sekaisin onnesta, että se naurattaa häntä itseäänkin.

”Olen kuin nuori morsian, joka haaveilee ensimmäistä kertaa häistä. En kuin kyynistynyt kakkoskierroksella oleva.”

Kihlattu, Jean S -yhtyeen solisti Antti Paavilainen on Miialle täydellinen pari. Heillä on samanlaiset arvot ja huumorintaju, ja he nauttivat samoista asioista. Yhteinen arki tuntuu juhlalta.

Antissa aivan kaikki tekee Miian onnelliseksi.

”Miehekkyys, rauhallisuus, älykkyys, komeus, rakastettavuus… Antti osaa tehdä ihan mitä tahansa. Hän on minulle suuri lahja.”

Miia rakastui, kun sitä vähiten odotti.

”Ihmettelen yhä, kuinka tässä kävi näin.”

1. Täydellinen suhde

Miia ja Antti tutustuivat vuosia sitten teatteripiireissä. Kumpikin oli parisuhteessa, jonka uskoi kestävän loppuelämän ajan. Vuosien varrella pidettiin yhteyttä satunnaisesti, jaettiin omat ja perheen kuulumiset. He oppivat luottamaan toisiinsa.

Miia kuuli Antin eronneen lokakuussa 2014. Kun oma liitto päättyi saman vuoden lopussa, hän soitti miehelle. Samassa elämäntilanteessa oleva ystävä varmasti ymmärtäisi, mitä hän kävi läpi.

Miia_Nuutila_4

”Antin kanssa en yritä kaunistella itseäni tai peittää esimerkiksi kärsimättömyyttäni. Hän ei tuomitse, vaan hyväksyy minut sellaisena kuin olen.”

Miia ja Antti tapasivat ensimmäisen kerran erojensa jälkeen tammikuussa 2015. Ystävyys sai pian uudenlaisen sävyn. He rakastuivat. Maaliskuussa tapailu syveni seurusteluksi.

Uuteen suhteeseen syöksyminen pian eron jälkeen ei pelottanut Miiaa. Eron mahdollisuus oli väreillyt mielessä jo vuosia. Kun se viimein tapahtui, käsittely ei vienyt paljon aikaa. Miia ei tarvinnut laastarisuhdetta.

”Deittailuvaihe jäi elämättä, mutta tuskin olisin tindereihin mennytkään. En olisi uskaltanut luottaa ventovieraisiin.”

Lokakuussa Miia ja Antti muuttivat avoliittoon Espoosta löytämäänsä asuntoon. Kummallakin on kaksi lasta, jotka asuvat heidän luonaan joka toinen viikko. Silloin arki pyörii neljän lapsen ja nuoren läksyjen, harrastusten ja kotitöiden ympärillä.

Vuoroviikkoina Miia ja Antti ovat kahdestaan.

”Se on romanttista”, on ainoa, mitä Miia kertoo kahdenkeskisestä ajasta.

Yhteen muuttamisessa oli vain yksi asia, jota Miia jännitti etukäteen. Kuinka lapset sopeutuvat tilanteeseen, johon eivät voineet itse vaikuttaa?

miia_nuutila_9

Antin kosinta Tukholman-risteilyllä joulukuussa 2015 oli odottamaton. ”Hän yllätti itsensäkin”, Miia hymyilee.

Miia_Nuutila_6

Miia ei ole vielä suunnitellut häitä. Kirkkovihkiminen on varteenotettava vaihtoehto. ”Mutta metsäkin voi tuntua pyhältä.” Vierellä kihlattu Antti Paavilainen.

Uusperhe on kuitenkin hitsautunut kokoon varsin hyvin.

”On lasten etu, että vanhemmat ovat onnellisia. Nyt he näkevät myös hyvän parisuhteen malleja.”

Mikä on toisin? Kaikki.

”Tässä suhteessa minulla on tilaa hengittää. Mikään ei kurista tai purista. Antti hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Olen vapaa, vaikka olen varattu.”

Miia on löytänyt elämänsä miehen.

”Minulla on maailman ihmeellisin mies. Hän on loppuelämäni rakkaus. Ehkä myös seuraavan ja sitä seuraavan elämän. Nyt tiedän, kuinka ihana parisuhde voi olla.”

2. Ulos kiltteyden kehästä

Miia oli 38-vuotias ajautuessaan kriisiin. Kaikki ärsytti. Hän purki pahan olon lähimpäänsä eli silloiseen puolisoon, aivan kuin murrosikäinen.

”Käyttäydyin lapsellisesti. Huusin ja raivosin. Syytin puolisoa kaikesta. Onneksi hän osasi suhtautua siihen.”

Miia kuvitteli käyvänsä läpi ikäkriisiä. Jälkeenpäin hän tajusi, että vuoden kestäneessä kipuilussa oli kyse itsenäistymisestä. Hän oli ollut liian kiltti ja antanut hallita itseään niin kotona kuin työelämässäkin.

”Pitkään kuvittelin, että kuuluu suostua kaikkeen. Että jokainen työ pitää ottaa vastaan.”

Aviopuoliso oli vahva, ja Miia asettui heikon rooliin.

”Kunnes halusin myös olla voimakas. Minun oli päästävä ulos kiltteydestä.”

Miia_Nuutila_7

Miia Nuutila on löytänyt itsestään uusia piirteitä nykyisellä suhteessaan. ”Olen yhtäkkiä huomannut olevani hyvin romanttinen.”

Seuraava askel oli kundaliinijoogakurssi, jolle Miia osallistui vuonna 2011. Kyse ei ollut vain joogasta, vaan kokonaisvaltaisesta rauhoittumisesta.

”Tunsin heti, että kundaliinijooga tekee minulle hyvää.”

Vielä syvemmälle itseensä Miia pääsi Vapaa tie -kurssilla, joka kouluttaa henkisen valmennuksen ohjaajia. Miia osallistui kurssille puolisonsa kanssa.

Kahden vuoden opiskelun jälkeen Miia oli rauhallisempi kuin koskaan aiemmin.

Kurssi paransi myös parisuhdetta.

”Se oli ehkä onnellisin ja seesteisin yhteisistä vuosistamme. Olin varma, että elämme loppuelämän yhdessä.”

Miia naurahtaa:

”Mutta tietenkin elämä teki sitten siirtonsa.”

3.  Määräaikainen liitto

Kaikki on ennalta määrättyä. Näin Miia uskoo. Jossain oli suunniteltu sekin, että hän ja tuleva ex-mies, ohjaaja-muusikko Kari Nenonen, viettäisivät kesän 1996 Espoon kesäteatterissa. Muuten he olisivat tuskin tavanneet.

”Kari oli isällisen ja turvallisen oloinen mies. Oli helppo olla yhdessä.”

Naimisiin he menivät neljä vuotta myöhemmin. Mimosa syntyi vuonna 2002, Amos 2005.

Miia_Nuutila_2

Miia ja naapurissa asunut Sanna vuonna 1982. ”Kuvasta näkee, että olen ollut aina vauvafani. En välitä eläimistä, mutta rakastan yli kaiken vauvoja ja lapsia.”

Vuosien kuluessa Miia alkoi olla yhä useammin tyytymätön liittoonsa, vaikka siinä oli paljon hyvää. Parilla oli yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet. Myös jokapäiväiset asiat hoituivat ilman kiistaa.

”Olimme hyvä firma, joka pyöritti arkea hemmetin hyvin.”

Olennaisin kuitenkin puuttui. Miia kaipasi syvää, naisen ja miehen välistä rakkautta. Intohimoa.

”Suhteemme muuttui sisarelliseksi. Se teki minut onnettomaksi.”

Miia oikoo huhuja. Hänellä tai Karilla ei ollut salasuhdetta, johon avioliitto kariutui.

Kyllä: Kari rakastui toiseen naiseen, mutta Miia ei syytä häntä siitä.

”Ei hän olisi rakastunut, jos olisimme olleet onnellisia yhdessä.”

Silti Karin suhde sattui. Ankarasti. Ensimmäistä kertaa Miiaa raastoi mustasukkaisuus. Miehen onnellisuus oli toisen naisen ansiota.

”Joku muu oli hänen mielestään minua ihmeellisempi ja ihanampi.”

Mielen myllerrystä kesti vajaa puoli vuotta. Joulukuussa 2014 Miia tyyntyi. Oli aika laskea irti.

”Ensin koin samanlaisen sokin kuin lapsena isäni sairastuessa. Sitten tajusin, että olisi pitänyt uskaltaa lähteä jo paljon aikaisemmin.”

4. Lapsuuden loppu

Kun Miia palasi koulusta kotiin toukokuussa 1984, hän tiesi, että jotain oli pielessä. Isän auto oli pysäköity eri kohtaan kuin tavallisesti. Sitä paitsi se oli kotona liian aikaisin.

Sisällä kaksi vuotta vanhempi veli kertoi, että isä oli viety sairaalaan. Hän oli saanut aivoverenvuodon.

Miia_Nuutila_8

Miia kotipihalla isänsä Heikki Nuutilan kanssa hieman ennen kuin isä sairastui.

Se oli hirveä järkytys 11-vuotiaalle tytölle. Isän oli pitänyt viedä hänet tuokion päästä pianotunnille, mutta nyt isä kamppaili hengestään teho-osastolla.

Seuraavat viikot Miia rukoili. Kouluun pyöräillessäkin hän puristi käsiä ristiin rystyset valkeina.

Isä jäi henkiin, mutta elämä ei palannut ennalleen. Isä oli muuttunut, sillä sairauden aiheuttama puheen tuottamis- ja ymmärtämishäiriö afasia jätti pysyvät jäljet. Isä kuitenkin elää edelleen. Hän täytti jokin aika sitten 80 vuotta ja on hyvässä kunnossa.

Isän kohtausta seurannut vuosi oli vaikea.

”Koko perhe sairasti.”

Miiaa oli ahdistunut.

”Olen iloinen ja eloisa, mutta taipuvainen myös masennukseen. Toinen puoleni on synkkä ja syvällinen.”

5. Oma porukka löytyi

Viisivuotiaana Miia löysi itselleen parhaan ystävän, Sannan. Tyttöjen mieluisinta touhua oli keksiä ja esittää näytelmiä. Kotikaupungissa Forssassa näyttelemistä ei harrastettu. Sen sijaan Miia pelasi koripalloa ja oli mukana voittamassa SM-kultaa 16-vuotiaiden A-tyttöjen joukkueessa.

Miia oli arka, ujo ja punasteleva lapsi, joka kammoksui luokassa vastaamista ja esitelmien pitämistä. Huomion kohteeksi joutuminen ahdisti.

Miia_Nuutila_1

Miia 15-vuotiaana kesälukiossa näyttämötaiteen kurssilla. ”Lensin sen kolme viikkoa, löysin jotain oleellista.”

Peruskoulun jälkeen Miia kävi näyttämötaiteen kurssin Niittylahden kesälukiossa. Kun hän esitti roolia, arkuus katosi ja hänestä tuli rohkea.

”Se oli minun väyläni tulla näkyväksi.”

Koripallo vaihtui saman tien Forssan harrastajateatteriin.

”Siihen asti olin kokenut olevani jollain lailla ulkopuolinen, koripallojoukkueessakin. Teatteri-ihmisistä löysin hengenheimolaiset.”

Miia oli lukion kolmannella luokalla, kun näyttelijä Riitta Salminen näki hänen esiintyvän. Näytöksen jälkeen Riitta kehotti Miia hakemaan Teatterikorkeakouluun. Miia oivalsi, että juuri sinne hän halusi.

Miia on tehnyt suurimman osan urastaan freelancerina. Televisiosarja Tahdon asia teki hänet lopullisesti tutuksi suomalaisille. Hän itse katseli sarjan ensimmäistä jaksoa synnytyssairaalassa.

”Alkoi hullunmylly. En aiemmin ymmärtänyt, minkälaista se on.”

Nykyään Miia ei enää suostu kaikkiin tarjottuihin töihin. Valinnoissaan hän luottaa yhteen asiaan. Tunteeseen.

”Kuulostelen, mihin minun kuuluu mennä. Teen päätöksiä tunteiden pohjalta.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/2016

Lue lisää:

Kokit Kira Weckman ja Michel Garzón salamarakastuivat

Varttuneempi pari Ari, 65, ja Maija, 65: ”Ensin ihastutaan, sitten rakastutaan”

40 vuotta yhdessä: ”Seksi on koko ajan vain parantunut”

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.