Entisestä suojeluskuntalosta pihapiirineen tuli Mikaelan ja Villen idylli – siellä asutaan kuin maalla kerrostalojen kyljessä
Mikaelan ja Villen vanhan suojeluskuntatalon pihapiirissä eletään kuin maalla, vaikka tien toisella puolen nousevat kerrostalot.
Käänny, hyvä mies, kannoillasi!
Kaikki Ville Ketosen korjausrakentamisen päälle ymmärtävät ystävät olivat sitä mieltä, että yli 20 vuotta tyhjillään ollut suojeluskuntatalo ei ole ostamisen väärtti, ei edes korjauskelpoinen.
Villellä oli kuitenkin eri tahtotila, eivätkä asiantuntija-arviot kääntäneet hänen päätään.
Vaikka valtavan kokoinen rakennus oli rapistunut ja täynnä romua, kiireinen yrittäjä näki paikassa potentiaalia. Tunnelma oli kuin maalla – siitä huolimatta, että Hämeenlinnan keskustaan oli matkaa vain muutama kilometri ja naapurista siinsi pari kerrostaloa.
Myös Villen avopuoliso Mikaela Holmberg arvostaa järven rannalla sijaitsevaa kotia. Hän muutti Leimulaan seitsemisen vuotta sitten.
”Ihastuin tähän paikkaan heti. Minua eivät haittaa edes talossa juoksevat hiiret – onhan meillä kissoja.”
Lue myös: Hirsiseiniä, kitschiä ja poptaidetta: keräilijöiden kodissa tyylit sekoittuvat iloisesti
Kotiintulo tuntuu aina terapeuttiselta
Aiemmin sekä Mikaela että Ville olivat eläneet huoletonta kerrostalo- ja rivitaloelämää. Hyppy ison pihan ympäröimään taloon on ollut suuri, varsinkin kun kunnostamista ja eläinten hoitamista riittää.
Aitauksessaan lemmikkivuohet Serla, Embo ja Lahja loikkivat ketterästi kierrätyslavapinolta toiselle ja kanalan edustalla jyviä nokkii joukko kanoja. Sisällä on viiden kissakodista pelastetun kissan ja akvaariokalojen valtakunta.
”Joskus paikan ylläpito voi nostaa stressitasoa, mutta yleensä kotiintulo tuntuu tosi terapeuttiselta. Täällä olemme kuin omassa maailmassamme, melkein piilopaikassa”, Mikaela kuvailee.
Tosin, koska koti sijaitsee taajama-alueella, eläimet, varsinkin vuohet, herättävät naapurustossa uteliaisuutta.
Mikaela nauraa, kuinka muinoin bongasi Facebookin karkuriryhmästä kuvan tiellä tepastelevista vuohistaan, ja ilmoituksen: ”Kenen lampaita mahtavat olla?” Tuossa vaiheessa karkailevat vuohet olivat jo palanneet itse kotipihaan.
Ville puhuu siitä, kuinka monta tarvetta koti täyttää.
”Voimme kesämökeillä omalla pihallamme. Puuhaa on niin paljon, että emme tarvitse ajanvietteeksi myöskään venettä tai moottoripyörää.”
Lue myös: Perhe rakensi saareen unelmien huvilan – Carina tekee nyt etätöitä rouheassa kakkoskodissa
Hitaita aamuja, taidetta ja terapiaa
Aamuisin Ville jää vielä nukkumaan, kun aamuvirkku Mikaela suuntaa ensimmäiseksi vuohelaan ja kanalaan. Kahvit hän keittää vasta, kun kaikki eläimet on hoidettu.
”Nautin hitaista aamuista hiljaisessa talossa ennen junaan hyppäämistä ja töitten aloittamista”, Mikaela sanoo.
Mikaela työskentelee Vallila Interiorin inhouse-kuvaajana, ja hänen työpaikkansa sijaitsee Helsingissä. Aiemmin pitkään yrittäjänä työskennelleellä, kansainvälisesti palkitulla Fine Art -muotokuvaajalla on myös oma valokuvausstudio kodin yhteydessä.
”Yllättävää kyllä siirtyminen palkkatyöhön on parantanut elämänlaatuani ja tuonut sisäisen rauhan, sadan kilometrin työmatkasta huolimatta. Minulle jää nyt uudella tavalla aikaa harrastaa ja opiskella”, Mikaela kertoo.
Hän joogaa sekä maalaa abstrakteja töitä vastapainoksi valokuviensa realismille. Lisäksi hän on aloittanut henkisen valmennuksen ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnot.
”Ehkä taidetta ja terapiaa yhdistämällä minulle syntyy tulevaisuudessa uusi urapolku.”
Villen työkiireet ovat toistaiseksi hellittäneet, kun koronan takia useimmat konsertit ja festivaalit on peruttu. Villen Local Crew -yritys vastaa erilaisten yleisötapahtumien turvallisuudesta.
Nyt hänellä on aikaa paneutua toiseen intohimoonsa keskiaikaharrastukseen. Ville on vuosittain Hämeenlinnassa järjestettävän Hämeen Keskiaikafestivaalin johtaja, ja hän pyörittää myös keskiaikaharrastajille suunnattua verkkokauppaa.
”Meille molemmille työ on ollut pitkään elämäntapa, ja vapaa-aika ja työnteko ovat menneet limittäin ja lomittain. Korona on muuttanut elämäämme, ja viihdymme tosi paljon kotona. Hengailemme terassillamme, kokkaamme ja puuhailemme ulkona aina kun sää sallii. Puutarhakin on paremmassa kunnossa kuin vuosiin.”
Juhlasali ja Mannerheim-sviitti
Kulttuurihistoriallinen rakennus on päälle päin kuin ennenkin. Kokonaispinta-alaltaan 700 neliömetriin kokoisen Leimulan hirsinen tukiranka on kestänyt aikaa hyvin, mutta sisätiloissa remonttiin on käytetty lukemattomia työtunteja. Esimerkiksi lattioista vain ruokailuhuoneen lattia oli siinä kunnossa, että se voitiin säilyttää. Myös eteisaula ja yläkerran portaikko on laitettu kokonaan uusiksi.
”300 neliön kokoinen juhlasali esiintymislavoineen sai jäädä paikoilleen, samoin kaikki pönttöuunit”, Ville kertoo.
Sisältä ja tontilta löytynyttä tavarapaljoutta raivatessaan Ville myös tutki, ei vain hutkinut. Hän halusi säilyttää esimerkiksi juhlasalista löytyneitä näytelmälavasteita sekä salissa käytössä olleet, kullatuilla laatoilla numeroidut puiset tuolit.
”Yllätyin, että sisällissodan aikaan taloa hevostallinaan pitäneiden saksalaisten jäljiltä löytyi vain yksi kolikko”, sotahistoriasta kiinnostunut Ville sanoo.
Villen ystäväpiiri toimi talkooapuna remontin ensivaiheissa, jotta lämmitys ja saniteettitilat saatiin nopeasti kuntoon. Sen jälkeen remonttia on tehty vaihe vaiheelta, sillä ”eihän koti edes voi olla koskaan valmis”, kuten mies asian ilmaisee.
Ystävät ovat pariskunnalle tärkeitä, ja suureen taloon mahtuu enemmänkin vieraita. Pihasaunassa ja paljussa viihdytään joukolla, ja juhlasaliin on tuotu äänentoistolaitteet ja valot yhteisiä juhlia varten.
Yläkerran vierashuone on nimetty Mannerheim-sviitiksi ja sisustettu teeman mukaisesti.
Historian havinaa ja talon henki
Mikaelan ja Villen korviin kantautuu edelleen heille uusia talon historiaan liittyviä tarinoita.
”Vastikään kuulin, kun ohikävelevät mummot puhuivat, kuinka he olivat käyneet tansseissa täällä”, Mikaela kertoo.
Muutama vuosi sitten pariskunta sai yhteydenoton suojeluskuntatalossa asuneelta talonmiehen pojalta.
”Meidän keittiömme ja ruokailuhuoneemme olivat alun perin talonmiehen perheen asunto. Itsenäistymisen jälkeen täällä on toiminut muun muassa alakoulu, ja 1960-luvulla juhlasalissa esiintyi suuria tähtiä, kuten Olavi Virta.”
Nykyinen vuohela- ja kanalarakennus oli muinoin suojeluskuntatalon yleinen puucee, josta muistona oli pitkä rivistö istuinreikiä.
Pariskunta nauttii talonsa hengestä. Leimulan sisustus kertoo estetiikan tajusta ja Mikaelan rakkaudesta taiteeseen, käsityöhön, historiaan ja luontoon. Kirppislöytöjä, sukuperintöjä sekä arvohuoneluja on sijoiteltu rinta rinnan.
”Kun muutin tänne, sain aika vapaat kädet ja temmellyskentän sisustaa, sillä Ville arvostaa makuani. Vähitellen kaikki huonekalut muuttivat järjestystä”, Mikaela sanoo.
”Meille molemmille historia ja esimerkiksi tuoksut ovat tärkeitä asioita. Emme halua, että ihan joka nurkka on sliipattu.”
Mikaelan valokuvia Instagramissa: @holmberg_mikaela
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 3/2021.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Entisestä suojeluskuntalosta pihapiirineen tuli Mikaelan ja Villen idylli – siellä asutaan kuin maalla kerrostalojen kyljessä