Sisustus Tilaajille

Veikon ja Jussin kakkoskoti on kuin upea taidegalleria – ystävien hylkäämät huone­kalutkin päätyivät Mänttään 

Galleristi Veikko Halmetoja hankki puolisonsa kanssa kakkoskodin taidekaupunki Mäntästä. Entisessä pankinjohtajan edustusasunnossa pääsee nyt kurkistamaan suomalaiseen nykytaiteeseen.

Galleria Halmetojan galleristin, Veikko Halmetojan ja Jussi Perämäen vapaa-ajankodin ovensuussa on kori, jonka sisältö tekee ulkomaalaisiin vieraisiin järjestään vaikutuksen: käsinkudotut suomalaiset villasukat, jotka sujautetaan jalkaan heti eteisessä.

Ja vieraita Mäntän kodissa riittää. Viime kesänä Taidemuseo Göstan supersuositun Banksyn näyttelyn aikaan miehet jopa leipoivat piirakkapohjia pakastimeen, jotta voisivat vaivattomasti kestitä myös yllätysvisiitille ilmaantuvia ystäviä.

Vapaa-ajanpaikalla on miehille kahtalainen merkitys. Yhtäältä se on paikka juhlille ja edustustilaisuuksille, toisaalta levolle ja hiljentymiselle. Pankinjohtajan edustusasunnoksi 1950-luvulla valmistunut huoneisto taipuu luontevasti molempiin tarkoituksiin. Siellä on tilaa taidenäyttelyn avajaiskemuille ja korona-ajan kotibileille, mutta myös aikaa haudutella kuivatuista herneistä hernesoppaa. Helsingissä pariskunta asuu omakotitalossa, joten vaivaton kerrostalohuoneisto pikkukaupungin keskustassa tuntui oikealta vapaa-ajanasumisen muodolta.

”Täällä ei tarvitse ajatella jäätyviä putkia tai lumitöitä. Kunhan kotona on siistiä, voimme rentoutua heti tänne tultuamme.”

Lue myös: Sisustusarkkitehti Aino Brandt: ”En voisi kuvitellakaan kotia, jossa ei olisi taidetta”

Veikko ja Jussi kaipaavat kakkos kotiinsa sekä tilaa että pesämäistä kodikkuutta.
Veikko ja Jussi kaipaavat kakkoskotiinsa sekä tilaa että pesämäistä kodikkuutta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.