Blonditiina testasi: Nyt tulee mustakaali!

Blondin kokeilukeittiöön löysi tiensä Järvikylän uutuusyrtti, mustakaali. Tätä palmukaalina ja Cavlo Nerona tunnettua kasvia on viljelty Italiassa jo 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Mustakaali on yksi ravinnerikkaimmista ravintokasveista. Lehtikaalin tavoin sisältää runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja. Se on A-, C- ja K-vitamiinien lähde. Kivennäisaineista siitä saa niin kalsiumia, magnesiumia kuin rautaa.
Mustakaali on parhaimmillaan sellaisenaan tai salaatin osana. Kokeile pehmeänmakuista maustesalaattia myös leivän päällä. Mustakaalista voi pyöräyttää myös maukkaan peston. Italiassa Cavolo Neroa käytetään tavallisimmin mm. minestronekeitossa sekä erilaisissa muhennoksissa. Ruukullinen mustakaalia kustantaa noin 1,59 euroa.
Blondi testasi mustakaalisipsit
Koska mustakaalin kerrottiin sopivan myös sipsien valmistukseen, päätin kokeilla tuota uutuusyrttisä samalla ohjeella kuin lehtikaalisipsejä tehdään.
Levitin kaalinlehdet uunipannulle leivinpaperin päälle ja ripasutin päälle pari ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä ja sormisuolaa. Sen jälkeen mustakaalisipsit olivat 150 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Lopputulos oli todella koukuttava. Näihin tulee ihan hirveä himo.Lisäksi ajattelin, että murennettuja sipsejä voi käyttää vaikka sosekeiton tai sen minestronen pinnalla koristeena ja maun antajana. Näitä tehdään toistekin.
Ai niin, kirjoitin viime keväänä Baby Kalesta eli vauva-lehtikaalista, josta silloin vouhkattiin Atlantin takana. Sekin tulee tänä keväänä Järvikylän Babyleaf -valikoimaan.
Terveisin,
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Blonditiina testasi: Nyt tulee mustakaali!