Himahella

Himahellan video: Blonditiina ja Fredrikan kosteat tortut. Sallittu vain aikuisille.

Kaupunkilegendan mukaan runebergintorttu syntyi porvoolaisen kokkisodan seurauksena. Kansallisrunoilijallamme oli makeannälkä ja kotikaappi oli kuiva herkuista. Niinpä J. L. Runebergin vaimo Fredrika pyöräytti miehelleen leivokset vehnäjauhoista, korppujauhoista, keksimuruista ja manteleista. Panipa niihin omenahillosilmän ja koristeli komeuden sokerivesikuorrutuksella.

Tämä tarina tuskin on tosi, vaikka Fredrika Runebergin 1850-luvun reseptikirjasta löytyykin kyseisen leivoksen ohje. Se lienee muunnelma porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen 1840-luvulla luomasta tortusta. Liekö totta vai tarua, mutta J. L. Runeberg kuulemma nautti torttuja aamiaiseksi.

Monessa keittiössä ei ole perinteisisä runebergintortuille sopivia leivosvuokia. Tortut voi hyvin tehdä muffinipellillä. Konditoriatuotteen näköisiä niistä ei tule, mutta ketä kiinnostaa?

Runebergintortun leipomisessa on pari niksiä. Hillo kannattaa laittaa leivokseen kahdessa erässä. Ensimmäisen kerran hilloa lusikoidaan tortun keskelle ennen paistoa ja sitä lisätään pinnalle vielä paistamisen jälkeen. Näin tortusta tulee näyttävä ja mehevä.

Fredrikan torttuina myydään rommivedellä kostutettuja runebergintorttuja. Ja toden totta, kuka voisi väittää pitävänsä enemmän kuivakkaasta käntystä, jos vaihtoehtona on mehevä ja kostea torttu! Alkoholilla on siis tässä tapauksessa osuutta asiaan.

Leivoksen ulkonäkö viimeisellään sokerivesikuorrutteella, jota pursotetaan hillosilmän ympärille. Fredrikan tortussa se on tietty vaaleanpunainen. Tortut puuteroidaan  ennen tarjoilua vielä tomusokerilumella ja eiku kahvinkeittoon!

Runebergin torttu

Katso myös Himahellan Fredrikan torttujen -resepti!

Meheviä torttuhetkiä toivottaa

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Himahellan video: Blonditiina ja Fredrikan kosteat tortut. Sallittu vain aikuisille.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *