Kesäiset lettukestit

Kesällä suomalaisten suosikkiherkkuja ovat maukkaat, kotimaiset mansikat ja uudet perunat, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Kesän ruokapöydän herkkuihin kuuluivat myös jäätelö, grillattu liha ja muurinpohjaletut.

Muurinpohjalettuja ja mustikoita

Taloustutkimuksen toteuttaman Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan kotimaisuus on kesällä kuuminta hottia. Kysyttäessä kesän parasta herkkua 26 prosenttia reilusta tuhannen vastaajan joukosta nosti ykköseksi kotimaiset mansikat. Uudet perunat jäivät täpärästi hopealle 25 prosentin kannatuksella. Kesän ruokapöydän herkkuihin kuuluivat myös jäätelö, grillattu liha ja muurinpohjaletut.

”Kotimainen mansikka on etenkin naisten ehdoton kesän suosikki. Miehille sen sijaan kesän mieliruokaa ovat uudet perunat, minkä lisäksi heille maistui naisia huomattavasti enemmän grillissä valmistettu liha,” Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kertoo.

Suomalaista kesäruokaa eli uusia perunoita, ansikoita ja grillattua makkaraa

”Suomalaiset ovat tunnetusti suuria jäätelönkuluttajia. Kuitenkin vain noin joka kymmenes, eli 12 prosenttia vastaajista, suosi jäätelöä erityisenä kesäherkkuna. Jäätelö oli selvä nuorten suosikki,  iän karttuessa uudet perunat maistuvat jäätelöä paremmin”, Eljala jatkaa.

Kesän suurin ruokajuhla on juhannus. Ja mitä löytyikään ruokalistalta tänäkin kesänä: grilliherkkuja, uusia perunoita ja tietysti mansikoita.

Juhannusyönä Tuohirannassa paistettiin myös niitä muurinpohjalettuja, joita nautittiin sekä suolaisena että makeana versiona. Oma suolainen suosikkini lettutäytteenä on lampaanjauhelihasta valmistettu vorschmack. Vorschmack mainitaan usein C. G. E. Mannerheimin lempiruoaksi. Mannerheimin kerrotaan tuoneen reseptin mukanaan Puolasta. Hän tarjosi ohjetta ensin Kämpin keittiölle, mutta kun se ei silloiselle keittiömesulle kelvannut, hän kiikutti reseptin kadun toiselle puolelle Savoyhin, jonka ruokalistalla se on yhä edelleen.  Minun ohjeeni on laiskan kokin versio alkuperäisestä, sillä se tehdään jauhelihasta.

Muurinpohjalettuja ja vorschmackia

Vorschmackin voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi etukäteen ja vain lämmittää ennen tarjoilua. Ja saa sitä valmiina niin säilyketölkissä kuin koiranmakkaraa muistuttavana pakasteenakin. Vorschmack kaipaa seuralaisekseen letun sisään vain herkkukurkku ja punajuuri-kuutioita sekä smetanaa.

Tämän juhannuksen ykköshitiksi nousi kuitenkin muurinpohjaletut mansikkasurvoksen, vaniljajäätelön ja kookossiirapin kera. Vaikka kookossiirappi kuulostaa eksoottiselta, sekin on ihan sinivalkoinen tuote. Modo-makusiirapit nimittäin valmistetaan Sipoossa.

Letut ovat myös näppärää vierastarjottavaa. Ne myös maistuvat lähes kaikille.  Taikinan ainekset löytyvät yleensä kesämökinkin kaapista, vaikka yllätysvieraat kurvaisivatkin pihaan sen perinteisen jäätelö- ja kahvipaketin kanssa.

Herkullisia lettukestejä toivottaa,

Blonditiina

Katso Himahellan reseptit:

Tuohirannan muurinpohjaletut
Helppo vorschmack

Kuvat: Jorma Marstio/OM-arkisto ja Tiina Rantanen

Kommentit

Kommentoi juttua: Kesäiset lettukestit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Gasellit oli  tänään livenä  EVS-showssa! #gasellit #jänskättää #evslive #mitämämalagas
  • Pienen perheen jouluun sopivat tapakset. #hkjoulu #joulutapas
  • De.Buris debut at Valpolicella! #tasteoftime @de.buris #winetraveller #visititaly
  • Lazy sunday at Lake Garda!  #bellaitalia🇮🇹 #visitgardalake #foodtraveller #winetraveller #visititaly🇮🇹
  • One night at Verona! #visititaly🇮🇹 #foodtraveller#winetraveller #bellaitalia🇮🇹 #visitverona
  • Swans of Lake Garda! #visitgardalake #visititaly🇮🇹 #wineraveler #foodtraveller
  • One Romeo and two Julias! #visitverona #romeoandjuliet

blonditiina

X