
Klassikkoruoka: Kalaseljanka

Seljanka on venäläinen, mutta myös Virossa tunnettu keitto. Soljanka on keiton nimen vanhempi muoto, joka on luultavasti muodostettu suolaa merkitsevästä sanasta sol. 1700-luvulla Pietarin hienosto alkoi kutsua keittoa seljankaksi sanan selski, ’maalainen’ mukaan.
Keitto mielletään Suomessa usein kalakeitoksi marsalkka Mannerheimin mieliruokiin kuuluneen kalaseljankan mukaan, mutta sen voi tehdä myös lihasta, sienistä, kuten tateista ja herkkusienistä, tai makkarasta.
Kalaseljanka
2 porkkanaa
150 g selleriä
1 sipuli
1 pieni purjo
1–2 rkl öljyä
1 ½ l vettä
½ dl kalafondia
½ l tomaattimehua
ripaus mustapippuria
ripaus valkopippuria
1 tl suolaa
(1–2 rkl sokeria)
½ kg madetta, kuhaa, ahventa tai siikaa
½ kg kirjolohta
½ dl sitruunamehua
100 g herkkusieniä
1 dl kuutioitua maustekurkkua
1–1 ½ dl oliiveja
1 rkl kapriksia
½ dl hienonnettua tilliä
Lisäksi
smetanaa
ruisleipää
- Kuori ja paloittele kasvikset. Fileoi kalat.
- Kuumenna öljy kattilassa ja kääntele kasviksia siinä hetki. Lisää vesi, fondi, tomaattimehu ja mausteet. Keitä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
- Lisää paloitellut kalafileet, viipaloidut herkkusienet, suolakurkkukuutiot ja oliiviviipaleet. Kypsennä vielä 10 minuuttia. Tarkista suola.
- Ripottele keiton pinnalle runsaasti hienonnettua tilliä.
Tarjoa keiton kanssa smetanaa ja ruisleipää.
Juomavinkki
Kalaseljankan kanssa sopii hyvin keskitäyteläinen chardonnay-valkoviini, esimerkiksi Casillero de Diablo Chardonay, 10,48 e. Punaviinin ystävä voi valita kevyehkön punaviinin, esimerkiksi Chilen pehmeän merlotin. Myös kuiva rosee sopii seljankakeiton kaveriksi. Oluista maistuu lager tai pils.
Lue myös:
Klassikkoruoka: Kermainen lohikeitto
Klassikkoterveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Klassikkoruoka: Kalaseljanka