Porvoo - Ruokamatkailun uusi trendikohde
Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Ihmettelin tätä ihan ääneen vietettyäni Porvoossa 24 tuntia ruokamatkalla. Porvoosta on tullut kulinaristin vaelluskohde, jonne kannattaa tulla vähän pidemmältäkin. Saati sitten Stadista.
Olen aina pitänyt viehättävästä Porvoosta, joka on Turun jälkeen Suomen vanhin kaupunki. Sille myönnettiin kaupunkioikeudet 1380. Vanha Porvoo ranta-aittoineen on varmasti yksi kuvatuimmista Suomen kansallismaisemista.
Porvoo sijaitsee vain 50 kilometrin ja reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Itse asiassa ajan Porvooseen yhtä nopeasti kuin ruuhka-aikana Stadin ytimeen samasta lähtöpisteestä.
Porvoo on mukavan pieni ja sen Vanha kaupunki on hallittavissa kävelemällä. Olo on vähän kuin ulkomailla olisi tai satukirjan sivuilla seikkailisi. Porvoossa vierailee 1,6 miljoonaa matkailijaa vuosittain. Se on paljon, sillä koko kaupungissa asuu noin 50 000 ihmistä.
Korkkarit kannattaa unohtaa Porvoon reissulla kotiin, sillä Vanhassa kaupungissa tepastellaan mukulakivikaduilla.
Sinnestä se alkoi
Ruokakohteena Porvoo on puhjennut kukkaan viimeisen viiden vuoden aikana. Lähiruoka, luomu, pientuottajat ja kierrätys tulee Porvoossa vastaan kaikkialla.
Eräs merkkipaalu ja lähtölaukas Porvoon ravintolaelämälle oli varmasti Bistro Sinnen avaaminen Taidetehtaalle vuonna 2012. Se sai ensimmäisenä Nyt-liitteen historiassa viisi tähteä kriittiseksi tiedetyn ja tunnetun ravintolakriitikko Anna Paljakan tekemässä ravintola-arvostelussa. Porvoosta kotoisin olevan keittiömestari Kai Kallion ensimmäinen oma ravintola sai helsinkiläiset hyppäämään autojensa rattiin ja kaasuttamaan ruokaretkelle itäiselle Uudellemaalle.
Enää Sinne ei ole Porvoon ainoa helmi. Niitä helmiä on nykyisin samassa nauhassa monta.
Lounas Zum Biespielissä – esimerkiksi
Aloitimme retkemme lounaalla Zum Beispielissä eli kotoisesti Zumissa. Rento ravintola ja deli sijaitsee aivan sinä Vanhan kaupungin portilla, Brunbergin suklaa- ja makeismyymälän naapurissa.
Zumissa ei hienostella fine dining -tyyliin, mutta sellaista intohimoa, millä Georg Simojoki suhtautuu ruokaan ja raaka-aineisiin, saa oikeasti etsiä.
Miten Itä-Saksasta peräisin oleva kokki on päätynyt Porvooseen? Kun Berliinin muuri murtui Georg nousi fillarinsä satulaan ja päätti kiertää maapallon polkupyörällä. Pyöräreissullaan mies otti haltuunsa paitsi eurooppalaiset, myös latinokeittiöt yksi toisensä jälkeen. Englannissa hän kuitenkin tapasi kohtalonsa eli tulevan vaimonsa Leenan 17 vuotta sitten. Nyt pariskunta pyörittää yhdessä yhtä Porvoon mielenkiintoisimmista ravintoloista, niin ruoan kuin tarinoiden suhteen.
Zumin tyylilajia voisi kutsua välimerellis-meksikolaiseksi klassisella saksalaisella twistillä. Ravintola on saanut nimensä Zum Beispiel -Esimerkiksi – siitä, että jo nimi antaa sen omistajille vapauden insipiroitua.
”Kun rekisteröimme ravintolan nimen, Saksan suurlähetystöstä soitettiin ja kehuttiin onnistunutta nimivalintaa”, Georg nauraa.
Kesällä listalta löytyvät välimerellis-karibialaiset, kesäiset maut ja pakkasten paukkuessa listalla on saksalaistyyppisiä liharuokia ja tietenkin hapankaalia. Kaikki mitä vain voidaan tehdään itse pastasta, leivistä ja jäätelöistä lähtien.
” Suosituin annoksemme on Zum Avocado Pasta ”, Georg sanoo ja tuo näytille ravintolan 18 euron suosikkiannoksen.”Ota nopeasti kuva, ennen kuin vien tämän asiakkaalle.” Lautasella näyttää olevan omatekoista pastaa, avokadoa, tiikerirapuja ja parsaa. Neljän euron lisähinnalla annos aateloidaan kuulemma vielä Bottargalla eli kuivattulla harmaamullon mädillä.
Suosittuja ovat myös meksikolaiset pambazot, jotka ovat mausteisia leipä, joiden sisällä on paljon täytettä. Niitä saa sekä kylminä että lämpimänä. Aamiaista Zumissa tarjoillaan koko päivän ajan ja asiakas voi valita syökö välimerellisen, saksalaistyyppisen tai ehkä jopa Dagen Efter -aamiaisen. Aamiaisen hinta on 16-18 euroa.
Syön lounaaksi Meze-salaatin, 14 e, jossa oli karitsatuoremakkaroita ja pyynnöstäni myös falafeleja. Salaatti oli erinomainen ja sen kokoinen, että siitä olisi tullut nälkäinenkin mies kylläiseksi.
Perjantai on Zumissa jäätelöpäivä. Silloin tehdään seuraavan viikon jäätelöt ja nyt pääsin maistamaan kuutta erilaista, kaksi tuntia vanhaa jäätelöä, joihin ei käytetä mitään ylimääräistä, vain luonnollisia raaka-aineita. Lempimakuni oli ehkä sama kuin Georgen eli guava, mutta en valehtele pätkääkään, kun väitän maistaneeni Zumissa ehkä elämäni parhaita jäätelöitä. Tarjolla oli myös aikuisten jäätelöitä: aidosta tokaiji-viinistä ja camparista tehtyjä makuja.
Zumi ei ole pelkkä ravintola, se on myös catering-palvelu. Ja ravintola järjestää myös viiden tunnin mittaisia kokkikursseja.
”Suosittuja teemoja ovat italialainen, perulainen tai meksikolainen kokkikurssi tai makkaranteko- ja grillauskurssit. Suunnittelemme kurssin aina asiakkaan toiveiden mukaan”, Leena Simojoki kertoo. ” Nämä kokkikurssit pidetään Piilo-tilausravintolassamme Porvoon keskustassa.”
SicaPelle ja Onni ne yhteen soppii…
Kolmas herkuttelijoiden hehkutusta osakseen saanut ravintola on aivan Porvoon Tuomiokirkon vieressä sijaitseva SicaPelle Wining & Dining. Nimen takana on hauska tarina, jonka voi lukea hotelli-ravintolan nettisivuilta. Sikapelle nimittäin oli kuvanveistäjä ja kulinaristi Ville Valgrénin lemmikkipossu. Niinin SicaPelle -ravintola kuin samassa talossa oleva Boutique hotelli Onni vaalivat Pariisin Villen perintöä. Hotellissa on viisi yksilöllisesti, klassiseen tyyliin sisustettua huonetta.
Yövyimme vierailullamme Onnissa. Oli todellista luksusta, että SicaPellen gourmet-illallisen jälkeen tarvitsi kivuta vain portaat yläkertaan, jotta pääsi tyytyväisen vatsansa viereen pötkölleen. Hotelli saa muuten erityismaininnan erityisen mukavista sängyistä!
”Olemme huomanneet, että Onnissa yöpyy paljon juuri ruokamatkailijoita”, Porvoon ravintola- ja hotellimoguli Riku Stenroos kertoo. Mies ei puhu palturia, sillä illalla viereisessä pöydässä istuu keski-ikäinen pariskunta, jotka kertovat lähteneensä lapsen rippileirillä ollessa Turku-Fiskars-Porvoo -rengasruokamatkalle, jonka viimeinen etappi ennen kotiinpaluuta SicaPelle ja Onni olivat.
Sikamaisen hyvää
SicaPellen ruokafilosofiaan kuuluu, että kaikki mahdollinen tehdään itse paikan päällä. Ravintola tarjoaa viikoittain vaihtuvan menun sekä silloin tällöin mestari Samuli Wirgentiuksen fiiliksen ja sesongin mukaan tehtyjä bistroklassikoita. Mutta kyllä lautasten kertoma vahvasti fine diningia ruokailijalle viestittää. Monen mielestä myös hinnat: 3 ruokaa 49 e, 4 ruokaa 55 e, 5 ruokaa 62 e, 6 ruokaa 69 e ovat ihan pääkaupunkimme ravintolatarjonnan tasoa. Hinta-laatu-suhde on mielestäni SicaPellessä kohdallaan.
Erityiskiitosta annan SicaPellelle siitä, että koko nauttimamme menu oli nousujohteinen. Jo keittiön tervehdys ja ensimmäinen annos sai hyrisemään, mutta ruokalaji toisensa perään paransi koko ajan kuin Sikapelle juoksuaan.
Ja ne viinit. Pääsääntöisesti viinipakettiin kuuluvat viinit ovat luomua tai alkuviinejä, joista ensimmäinen ajatukseni viinejä suussa pyöritellessäni oli: ”Hmm…mielenkiintoista”. Mutta sommelier Lauri Vainio ja keittiötiimi on tehnyt loistavaa työtä viinien ja ruokien naittamisessa. Paritukset olivat aivan huippua! Erinomainen esimerkki siitä, että yksi plus yksi voikin olla enemmän kuin kaksi.
SicaPelle on pieni ravintola, siellä on vain parikymmentä asiakaspaikkaa. Tämä kannattaa huomioida ja varata pöytä ennen reissua.
Tunnelma on intiimi ja illan aikana toisilleen tuntemattomat pöytäseurueet alkoivat keskustella vilkkaasti keskenään. Mistäs muusta kuin ruoasta! Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, silti asiakas sai oman rauhansa niin halutessaan.
”Ajattele, ei tarvittaisi kuin 10 hengen porukka, niin täällä voisi pitää vaikka useamman polven sukujuhlat tai merkkipäivät. Koko jengi yöpyisi Onnissa ja söisi illallisen SicaPellessä. Saisi koko talon lähes privaattikäyttöön”, matkakumppanini visioi samalla kun pohdiskeli oman 15-vuotis hääpäivänsä viettotapaa. Suunniteltu Riian reissu taisi muuttuakin lennossa Porvooksi. Jos jotain osasin päätellä aviomiehelle aamulla soitetusta puhelusta.
Naiset tahtoo shopata!
Koska ruokamatkamme Porvooseen oli ns. tyttöjen reissu, halusimme tietysti shoppailla. Jo perjantaina kävimme moikkaamassa Willattaren Outi Karikiveä, joka tekee kierrätysmateriaalista kaikenlaisia ihanuuksia Vanhan Porvoon idyllisessä pihapiirissä. Karikivi on entinen lastentarhan johtaja, jolle luova, omilla käsillä tekeminen on elinehto. Valikoimissa on niin käsilaukkuja, vaatteita, kortteja ja koruja.
”Tyylini on Vanhastauutta-designia. Täällä pieneksi käynyt kashmirvillapaita, kierräykseen mennyt hääpuku tai arkkitehdin kauluspaita saa aivan uuden elämän”, Outi kertoi kaataessaan vieraiden lasiin itse tekemäänsä raparperimehua. Samalla maistoimme raakasuklaata, jota Karikivi myy ja tarjoilee työhuoneen Kaffe & Paussissa.
Willattaren tuottet ovat siis kaikki uniikkeja. Ihaillen 50-luvun ranskalaista cocktailmekkoa, jonka käyttäjällä on täytynyt olla 50 sentin vyötärö. Leningin vyönä toimi silkkikravaatti. Mieltäni jäi pahasti kaivertamaan huovutettu käsilaukku, jossa oli juuri minun värini, harmaa ja pinkihtävä punainen.
”Suomalaisten naisten lempiväri on harmaa”, Karikivi naurahtaa, kun hypistelen laukkua.
Laukku oli tosi tyylikäs, joten taisin nyt kyllä kulkea onneni ohi, kun jäin arpomaan ja muistelemaan montako käsilaukkua oikeasti omistan. Naisellahan ei voi olla koskaan niitä liian monta!
Ruokatoimittajalle vierailu Pehtoorin Perikunnassa kävi kukkaron päälle. Ensinnäkin auton perään tuli taas pakattua kassillinen kuvausrekvisiittaa. Ja shoppaillessani autoni oli saanut parkkipaikalla ”ranskalaisen suudelman”. Mutta autoani kolhaissut, rehellinen porvoolainen oli jättänyt tuulilasiin yhteystietonsa. Kiitos siitä!
”Meillä on käynytkin paljon ruokatoimittajia ostoksilla”, minulle sanottiin, kun kerroin mihin käyttöön löytämäni aarteet tulevat. En ihmettele. Sorry kollegat, jos paljastan tämän aarreaitan nyt muillekin.
Minulla ei ole enää pieniä lapsia ja mummoksikaan en tietääkseni ole tulossa, mutta silti Välikadulla sijaitseva lelukauppa Riimikko sai hetkessä minusta esiin pikkuprinsessan. Ihania, vanhanaikaisia leluja koko kaupallisen verran. Ja mitä nukkekodin kalusteita! Mukaan lähti taas kassillinen tavaraa, jotka selitin itselleni kuvausrekvisiitaksi. (Mikä ihana tekosyy!)
Porvoon ruokatuliaiset lähtivät tällä kertaa mukaan Tuomiokirkon vieressä olevasta Pienestä Suklaatehtaasta ja siirtomaatavaraliike Skafferista. Design Delissä ei myydä ruokaa vaan suomalaista muotoilua, mutta vanhoista tarjoilulusikoista tehdyt kakkulapiot houkuttelivat nekin vinguttamaan Visaa.
Lähtiessä kävimme vielä piipahtamassa Café Cabriolessa, jonka kakkuvitriini yksistään on jo Porvoon reissun arvoinen!
Vuorokausikin tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta tutustua kaupunkiin, josta on kehittynyt todellinen ruokamatkailijan unelmakohde. Pitää tehdä pian uusintareissu, sillä sinnehän hurauttaa jo siinä mainitussa puolessa tunnissa!
Kesäretkiterveisin
Blonditiina
Ps. Lue myös postaukseni ravintola Meat districistä, joka on tällä hetkellä Porvoon ”THE ravintola”, joka pitää bongata.
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Porvoo - Ruokamatkailun uusi trendikohde
Pitäisi olla Cafe Cabriolet, ei G:llä.