Salaattipiirakka on kesäkutsujen hitti

Toukokuun viimeisellä viikolla piipahdin Närpion Vihannesten tiedotustilaisuudessa, jossa oli esillä parhaillaan sesongissa olevia kotimaisia vihanneksia. Tutustuimme illan aikana erilaisiin tomaatteihin ja niiden käyttötarkoituksiin. Lisäksi yrttiguru Sami Tallberg näytti miten tomaatit ja kurkut saavat aivan uutta twistiä nyt luonnossa puskevista villiyrteistä. Söimme mm. tomaatti-villiyrttisalaattia, suolattuja minikurkkuja ketunleipien ja orvokkien kanssa sekä mansikoita ja tomaatteja, jotka saivat villiä makua pergasta eli siitepölystä. Kokeilimme myös erilaisia makupareja tomaattien kanssa. Oma suosikkini oli ehdottomasti lakritsijuuri ripoteltuna tomaatin päälle. Tämä makupari todella svengasi kuin hirvi.

Sami Tallberg oli valmistanut nokkossipsejä tervetulomaljan kanssa tarjottaviksi.

En ollut aikaisemmin tiennyt, että tomaattejakin on noin 700 lajiketta ja ei ole ihan sama mitä tomaattia ruoanlaitossa käytetään. Toiset lajikkeet ovat parhaita sellaisenaan popsittuna, toiset taas soveltuvat ruoanlaittoon paremmin. Minulle oli aivan uutta, että esim. Dunne-kirsikkatomaattilajike on ihanteellinen grillattava, sillä se ei poksahtele ympäri grilliä kypsennyksen aikana.

Erikoistomaatti Dunne on San Marzano – tyyppinen ja sitä pidetään Italiassa tomaattien aatelina. Dunne on pisaran muotoinen tomaatti, jonka maku on selkeästi makea ja koostumus kiinteä. Tämä tomaatti sopii erinomaisesti lämpimiin ruokiin. Osuuskunta Närpiön Vihanneksella on yksinoikeus Suomessa Dunne-tomaattien viljelyyn ja myyntiin.

Ja vielä yksi muistutus! Tomaattien maku on parhaimmillaan kun ne säilytetään huoneenlämmössä. Älä siis pistä niitä palelemaan jääkaappiin, älä edes vihanneslokeroon!

Närpion Vihanneksen tämän kevään uutuus on kotimainen suippopaprika, joka oli aivan jumalaisen makea herkku grillissä tai kypsennettynä.  Suippopaprika on maultaan mieto ja makea, sen koko on n. 20-23cm ja se on paksulihaisa. Suippopaprika on helppo viipaloida koska siemeniä on vähän ja ne ovat lähellä kantaa. Suippopaprika sopii käytettäväksi normaalin paprika tapaan, mutta se sopii myös loistavasti täytettäväksi. Paprika on muuten yksi C-vitamiinipitoisimmista vihanneksista.

Tilaisuudessa tarjottiin grillattuja suippopaprikoita ja kirsikkatomaatteja munakkaan kanssa, mutta samalla ohjeella valmistettuna minä pistin paprikat ja tomaatit kyproslaiseen salaattipiirakkaan. Salaattipiirakkaan olin taas tutustunut Myllyn Parhaiden tilaisuudessa aikaisemmin keväällä kun ruokapiirakkataikinat lanseerattiin kuluttajille. Halloumi taas on Kyprokselta kotoisin oleva juusto, joka on parhaimmillaan grillattuna. Nyt sitä löytyy kaupoista myös laktoosittomana ja luomuna.

 Paahdetut paprikat ja tomaatit

4 suippopaprikaa

1 pkt kirsikkaterttutomaatteja

1 dl oliiviöljyä

merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Pyörittele paprikat ja tomaatit oliiviöljyssä ja mausta runsaalla kädellä. Paahda paprikoita 225-asteisessa uunissa neljä minuuttia, lisää joukkoon tomaatit tertuissaan ja paahda vielä toiset neljä minuuttia.  Anna vetäytyä ja jälkikypsyä  huoneenlämmössä 10 minuuttia.

Salaattipiirakka kyproslaiseen tapaan

Pohja:

400 g neljän viljan ruokapiirakkataikinaa (Myllyn Paras)

voita vuoan voiteluun

Täyte:

2 suippopaprikaa

terttu kirsikkatomaatteja

loraus oliiviöljyä

200 g halloumijuustoa

10 kirsikkatomaattia tai 2 luumutomaattia

15 cm pala kurkkua

1 varhaissipuli varsineen

kourallinen rucolaa tai muuta salaattisekoitusta

10 kivetöntä kalamata-oliivia

tuoretta basilikaa

ripaus mustapippuria

ripaus sormisuolaa

1-2 rkl neitsytoliiviöljyä

1 rkl balsamicoa

Lisäksi:

tsatsikia tai mintulla maustettua kreikkalaista jogurttia

Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan. Voitele irtopohjainen (halkaisija 26 senttiä) piirakkavuoka ja painele taikina vuokaan siten, että taikina nousee reunoille.

Jotta reunat pysyvät ylähäällä pohjan paiston aikana, pane taikinan päälle leivinpaperi ja täytä vuoka herneillä tai piirakkapainoilla. Voit myös tehdä alumiinifoliosta soikion, jonka avulla tuet taikinan reunaa vasten sen valumisen ehkäisemiseksi.

Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia, poista painot ja jatka paistamista vielä 5-8 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä.Pyöräytä suippopaprikat ja kirsikkatomaatit oliiviöljyssä. Viipaloi hallumijuusto. Grillaa paprikoita ja tomaatteja noin 10 minuuttia, kunnes paprikoiden pinta mustuu. Grillaa halloumijuustoon rusketusraidat.

Koko jäähtyneen piiraspohjan päälle salaatti, johon kokoat viipaloitua grillattua paprikaa, halkaistuja kirsikkatomaatteja, suikaloitua kurkkua, silputtua varhaissipulia ja rucolaa. Asetele hallumipalat päällimmäiseksi ja koristele torttu basilikalla ja oliiveilla. Ripottele pinnalle hieman sormisuolaa ja muutama kierros mustapippuria myllystä. Halutessasi voit valuttaa päälle myös hieman hyvää neitsytöljyä ja muutaman roiskauksen balsamicoa.

Luonnollisesti voit käyttää piirakassa niitä kasviksia, mitä sinulla sattuu olemaan. Esimerkiksi tähänkin piirakkaan sopisi mainiosti grillattu kesäkurpitsa tai munakoiso.

Voit tarjota piirakan lisäkkeenä tsatsikia tai mintulla maustettua jogurttikastiketta, jos kaipaat piiraalle kostuketta.

Viinivinkki:

 

 

Piirakan kaveriksi sopii mainiosti Välimeren seuduilta kotoisin oleva roseeviini.  Kokeile vaikka provencelaista Retrofollies –roseeviiniä, 12,38 e.  Kuiva ja hapokas roseeviini on mitä mainoin kesäisten kasvisruokien kaveri.

Kesäterveisin

Blonditiina

 

 

Instagram

  • Good morning!  I love this interior! #visitestonia🇪🇪 #visittartu #morningcoffee #ladolcevita #foodtraveller @miumau77
  • Good  night, Tartu! #visitestonia
  • Sweet dreams are made of these. Seasonal ending for a great lunch! #restoranfii #visittartu #ladieswholunch #thelmaandlouise #foodtraveller #visitestonia🇪🇪
  • Lazy Sunday! Street food Festival at Tartu! #streetfoodfestival #visitestonia #TaDaa!festival @miumau77 #foodtraveller
  • Good morning! Let´s have a nice cup of good coffee! #foodtraveller #coffeeholic #visitriga
  • Just love the style of this restaurant!  and the lunch was great!#foodtraveller #ladieswholunch #visitriga
  • Simply the best in Riga! #foodtraveller #ladieswhodine #visitriga

blonditiina

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.