Ministeri Lenita Toivakka: ”Opettelen olemaan mummi”
Samaan aikaan kun Lenita Toivakkaa ryöpytettiin verosuunnittelusta, hänen henkilökohtaisessa elämässään tapahtui jotakin ihanaa. Lenitasta tuli mummi.
Huhtikuussa ministeri Lenita Toivakan, 54, aikataulut sotkeutuivat pahemman kerran.
Hallituksen sote-rutistus nieli aikaa. Viikko oli muutenkin jännittävä, sillä Lenitan ensimmäisen lapsenlapsen odotettiin syntyvän minä päivänä tahansa.
Lenita Toivakka on ollut kovassa nosteessa, mutta tänä keväänä hän on kohdannut myös ennennäkemätöntä ryöpytystä. Kun koko läntinen maailma on Panama-papereiden paljastusten myötä kohissut veroparatiisikäytännöistä, myös Toivakoiden perheyhtiön vuonna 2007 Belgiaan perustama holdingyhtiö on herättänyt keskustelua.
Asia nousi esiin jo viime syksynä, mutta huhtikuussa sanasota roihahti uudelleen. Sdp:n kansanedustaja Timo Harakka kertoi pystyvänsä osoittamaan ministeri Toivakan olevan holding-yhtiön perustamisesta juridisesti vastuussa, koska Toivakka on perheyhtiön hallituksen jäsen.
”Toki ryöpytys tuntui henkilökohtaisesti”, Lenita Toivakka sanoo mutta muistuttaa:
”Kun perheyhtiömme perusti yhtiötä Belgiaan, noudatettiin täysin Suomen ja EU:n lainsäädäntöä.”
Entä se toinen tärkeä tapahtuma, ensimmäisen lapsenlapsen syntymä?
Kun verokeskustelu oli kiihkeimmillään, Lenita julkaisi kuvapalvelu Instagramissa otoksen viikon vanhasta tyttövauvasta. Kovan päivän ilta parhaassa seurassa, Toivakka kommentoi kuvaa.
Taas kerran kaikki elämän isot asiat asiat olivat päällä yhtä aikaa.
1. Perhe ja ura rytinällä
Helsinkiläinen Lenita Saarinen ja mikkeliläinen Jukka Toivakka tapasivat kauppakorkeakoulun yhteisissä riennoissa.
”Vähitellen totesimme, että taidamme olla enemmän kuin ystäviä. Rakkaus vei jalat alta”, Lenita Toivakka sanoo.
Kun molemmat olivat valmistuneet, pariskunta avioitui vuonna 1987. Lenita jätti opiskeluaikaisen työnsä Finnairin lentoemäntänä, ja kolmessa ja puolessa vuodessa syntyi kolme tytärtä.
”En ollut osannut kuvitella tällaista vauhtia. Olimme haaveilleet perhe-elämästä, mutta lapset eivät tunnetusti tule suunnittelemalla.”
Samaan aikaan kolmikymppinen pariskunta muutti Helsingistä Mikkeliin ja ryhtyi perustamaan uutta liikettä, Citymarketia. Kauppa oli iso, siellä työskenteli 80–100 työntekijää.
Suomessa oli vuonna 1994 syvä lama. Kun kauppa avattiin, sen vieressä aloitti samana päivänä upouusi Prisma.
”Kilpailu oli todella kovaa. Se oli nuorelle yrittäjäpariskunnalle aikamoinen koulu, jonka nyt näen opettavaisena.”
Mikkeliin muutettiin siksi, että Toivakoiden vuodesta 1923 lähtien kaupan alalla toiminut perheyritys tarvitsi lisää jatkajia. Muutto oli yhteinen päätös.
”Olin niin rakastunut, että minulle oli aivan sama missä asuisimme, kunhan perhe olisi yhdessä.”
Muutto osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä pienessä kaupungissa perheen ja työn yhdistäminen oli helppoa. Toivakat tunsivat opettajat ja toiset vanhemmat, ja lapset pääsivät harrastuksiin omatoimisesti. Helsingissä se ei olisi ollut mahdollista.
2. Isän tyttö
Helsingin Lauttasaaressa oli 1960-luvulla korkeiden kerrostalojen pihoilla paljon lapsia, joilla roikkui kaulassa kotiavain harmaaksi nuhjaantuneessa kuminauhassa. Lenita sai oman avaimen jo alle kouluikäisenä.
Hän kasvoi ainoana lapsena perheessä, jossa äiti ja isä tekivät paljon töitä, äiti sairaalassa, isä myyntitehtävissä. Äitiysloma oli lyhyt, ja tyttö vietiin hoitoon kahden kuukauden ikäisenä.
”Lapsuuteni oli turvallinen. Oli hyviä hoitopaikkoja ja päiväkoti, paljon tuttuja ihmisiä ja pihat täynnä kavereita.”
Laatokan rannalta Metsäpirtistä evakkoon joutuneelle isälle oli tärkeää,että ainoan lapsen elämässä kaikki olisi paremmin kuin hänellä itsellään.
”Isä saattoi lähteä kanssani kauppaan ja ostaa nätin mekon. Se oli hänelle ylellisyyttä, ehkä myös rakkaudenosoitus. Kävimme usein myös kävelemässä kahdestaan.”
Lenita vietti kesiä isän äidin luona Tikkurilassa. Aikuiset puhuivat evakkotaipaleesta keskenään, mutta kodin jättämisen taakkaa ei haluttu siirtää lapsille. Juhlapyhät korostuivat, erityisesti itsenäisyyspäivä. Myös yritteliäisyys ja työnteko olivat tärkeitä arvoja.
”Tiesin äidin ja isän puoluekannan, mutta he eivät koskaan olleet aktiiveja tai puolueiden jäseniä. Kokoomus oli ihan oma valintani.”
Isä painotti Lenitalle, että kyllä tyttö pärjää, ja kannusti opiskelemaan.
Kun tytär pääsi Mikkelin kaupunginvaltuustoon, isä puhui hänen kanssaan mielellään politiikasta. Kun sitten esiin nousi mahdollisuus pyrkiä kansanedustajaksi, isä kannusti.
”Isä ei nähnyt, kun pääsin vuonna 2007 kansanedustajaksi. Hän kuoli kuukautta ennen vaaleja.”
3. Ujo, entäs sitten?
Lapsena Lenitasta oli hirveää laulaa tai soittaa nokkahuilua koulun juhlassa. Vatsaa väänsi, naama oli tulipunainen, kädet tärisivät. Silti Lenitalla oli vimma mennä päin ujouttaan.
”Minulla oli paljon ystäviä, mutta en ollut koskaan se, joka hakeutuu seurueen keskipisteeseen. Silti minulla oli valtava tarve näyttää itselleni, että pääsen irti arkuudestani.”
Jälkikäteen Lenita on ymmärtänyt tehneensä lapsena tärkeän pohjatyön, josta on ollut myöhemmin paljon apua. Vaikeimpina hetkinä päämäärä kannattelee ja auttaa eteenpäin. Kun haluaa edistää jotakin asiaa, sanat löytyvät kyllä.
Lenita Toivakka ei koe olevansa politiikassa säkenöivä tähti.
”Minusta poliitikon tehtävä on kuunnella. Puhun mielelläni silloin, kun minulla on asiaa ja voin edistää Suomen asiaa maailmalla, mutta en halua olla suuna päänä.”
Kauppiasaikoina Lenita oli ison joukon esimies ja haastatteli vuosittain satoja ihmisiä. Pelkästään kesäkaudeksi palkattiin kymmeniä apulaisia.
”Silloin opin, että kun kuuntelen, opin ihan hirveästi.”
Yrittäjäaikoinaan hän piti työpöydällä muistilappua, jossa luki tikkukirjaimin: KUUNTELE!
”Nostan usein silmieni eteen mielikuvan tuosta lapusta. Haluan kuunnella vähintään yhtä paljon kuin puhun.”
4. Voimat hupenivat
Yhtäkkiä kaikki alkoi ärsyttää. Kauppaa oli pyöritetty, tytöt kasvoivat ja muutamista isoista vaikeuksista oli selvitty. Arjen piti vihdoin olla helpompaa. Mutta jo puhelimen pirinä otti päähän. Mikään ei innostanut. Väsytti.
Lenita Toivakka kertoi uupumisen tunteesta miehelleen. Jotakin täytyisi tehdä pian, hän ei voisi jatkaa tällä tavalla.
Lenitalla oli tuolloin paljon vastuuta sekä henkilöstöstä että markkinoinnista, osittain myös tulosvastuullisesta toiminnasta. Ratkaisuksi löytyi se, että toimenkuvaa muokattiin.
”Muutimme työtäni niin, että saatoin hyvällä omalla tunnolla lyhentää työpäivää. Menin aamulla töihin vähän aiemmin, jotta pääsin jo iltapäivällä kotiin.”
Aina paljon töitä tehnyt äiti oli yhtäkkiä iltapäivisin kotona, kun 9–12-vuotiaat tytöt tulivat koulusta. Pian kodista tuli monen muunkin tytön iltapäivän iloinen kohtaamispaikka.
Äiti löysi lasten kanssa yhä enemmän ja enemmän ilon hetkiä. Samaan aikaan perheeseen hankittiin koira, gordoninsetteri Romeo, joka toi perheeseen vielä lisää lämpöä ja eloa.
Lenita tajusi, että hän ei ollut pitänyt itsestään huolta ja että hän kaipasi omaa aikaa. Löytyi pilates ja muu liikunta. Lisäksi ja koko perhe ryhtyi ulkoilemaan entistä useammin yhdessä.
”Ajatukset alkoivat kulkea, ja huomasin, että halusin taas ratkaista asioita uusilla tavoilla. Sain avarakatseisuuteni takaisin.”
5. Naisten puolella
Joidenkin vuosien kuluttua Toivakan pariskunta päätti pitkän pohdinnan tuloksena luopua kauppatoiminnasta. He olivat sen ikäisiä, että ehtisivät vielä tehdä jotakin muuta.
Puoliso alkoi luotsata perheyritystä kiinteistöbisnekseen, ja Lenitaa oli pyydetty politiikkaan. Kymmenessä vuodessa hän kohosi Mikkelin kaupunginvaltuuston kautta eduskuntaan ja ääniharavana jopa ministeriksi.
Poliitikkona Lenita Toivakka on koko ajan pitänyt esillä tyttöjen ja naisten aseman vahvistamista. Nyt kehitysministerinä hänellä on mahdollisuus vaikuttaa jopa globaalisti, esimerkiksi pakolaisnaisten tilanteeseen.
”Minun on ollut aika helppo kouluttautua ja edetä erilaisiin tehtäviin, mutta kaikilla ei ole näin. Meillä on lasikattoja, mutta vielä enemmän on asenteita, joita täytyy muuttaa.”
Esimerkiksi äitiyttä Toivakka pitää erinomaisena meriittinä työelämässä. Työn ja perheen yhdistäminen vaatii naiselta sitä, että hänellä on kokonaisuus hallinnassa.
”Äidin pitää olla joustava ja suunnitelmallinen, jotta arki pyörii. Äitiyteen liittyy myös paljon tunteita ja vaikeita, yllättäviä tilanteita. On jatkuvasti puntaroitava, miten itse reagoi ja olisiko pitänyt toimia toisin.”
Lisäksi kaikki tämä täytyy sovittaa yhteen työelämän kanssa, ei vain ajallisesti vaan myös niin, että molempiin riittää energiaa.
Lenita Toivakalla itsellään alkoi huhtikuun lopussa uusi elämänvaihe. Hänestä tuli isoäiti.
”Olen hirveän onnellinen, että tällainen ilo tuli kohdalle.”
Kesällä Toivakat menevät mökille Saimaalle ja opettelevat olemaan olemaan mummi ja ukki. Ehkä mummi saa kunnian kastaa pienet tytönvarpaat ensimmäistä kertaa rantaveteen.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2016
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Ministeri Lenita Toivakka: ”Opettelen olemaan mummi”