Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar Annassa työpaikkansa ilmapiiristä: ”Ongelmiakin on toki ollut”

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyarin työpaikkaa on moitittu mediassa huonosta ilmapiiristä ja johtamistavasta. ”Meillä on moni asia hyvin, mutta ongelmiakin on toki ollut”, Nasima kertoo Annassa.

Nasima Razmyar, 35, oppi lapsuudessa äidiltään, että kun tekee muille hyvää, siitä seuraa hyvää. Hän yrittää opettaa hyvien tekojen tärkeyttä myös lapsilleen Jonakselle, 4, ja Jacobille, 1.

Lue myös: Nasima Razmyar: ”En koe huonoa omaatuntoa siitä, että muut hoitavat lastani”

”Olen iloinen ja ylpeä, että nelivuotias poikamme Jonas käyttäytyy todella hyvin. Uskon, että lapset oppivat parhaiten mallin kautta”, Nasima kertoo Annan jutussa.

Vaikka Nasima tunnetaan hymyileväisenä ihmisenä, hän pitää itseään pessimismiin taipuvaisena. Hän kertoo annan jutussa, että on aina hiukan varuillaan ja huolissaan. Hymy on kuitenkin aito osa häntä.

”Hymyily on aitoa minua, ja se on tavallaan selviytymisstrategiani. Tiedän, että saan ihmisiltä enemmän, jos olen positiivinen. Asiat etenevät parhaiten hyvän kautta”, Nasima kertoo Annassa.

Myös ystävällisyys on Nasimalle sisäänrakennettua.

”Tykkään ihmisistä, ja mielestäni kaikkia tulee kohdella hyvin. Minulle on oltu ystävällisiä, ja haluan itse huomioida muut. Saan siitä hyvän mielen myös itselleni”, hän kertoo Annassa.

Nasima Razmyarin työpaikka on ollut mediassa esillä

Nasiman työpaikkaa, Helsingin kaupunkia ja sen johtoa, on moitittu mediassa huonosta ilmapiiristä ja johtamistavasta.

”Meillä on moni asia hyvin, ja minulla on päteviä työkavereita ympärilläni, mutta ongelmiakin on toki ollut. Ihmisten välillä on aina näkemyseroja, mutta mielestäni sillä ei voi oikeuttaa huonoa käytöstä. Erimielisyydet voidaan ratkaista myös vastapuolta kunnioittaen. Toisten ihmisten asiaton kohtelu ei ole riitelyä, sillä riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi”, Nasima kertoo Annan jutussa.

Nasiman mielestä on ikävää, jos esimies nöyryyttää alaisiaan julkisesti. Erityisen harmillista on, jos hän tekee sen vertailemalla.

”Hyvä esimies on avoin ja ystävällinen, ja hän luottaa alaisiinsa. Ikäväkin palaute pitää ottaa vastaan, ja täytyy rehellisesti miettiä, miltä oma käytös näyttää muiden silmissä. Itse on joskus sokea omille toimilleen. Kun jotain on mennyt rikki, se täytyy korjata”, Nasima sanoo jutussa.

Nasima kertoo yrittävänsä kehittää itseään niin, että uskaltaisi puuttua asioihin ajoissa.

”Jos itseä tai muita kohdellaan väärin, pitää sanoa, että ei käy, näin ei sovi tehdä”, Nasima kertoo Annassa.

”Vertaus on ehkä vähän ontuva, mutta kun autoin väkivallan kokeneita naisia, neuvoin heitä, että kukkakimppu ei riitä korvaukseksi nyrkiniskusta. Huonoa kohtelua ei pidä ohittaa.”

Lue Annan koko juttu: Nasima Razmyar ei paljasta huonoja hetkiään edes vanhemmilleen tai lapsilleen: ”Vain mieheni saa nähdä heikkouteni”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar Annassa työpaikkansa ilmapiiristä: ”Ongelmiakin on toki ollut”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X