Olavi Ahola

Kotiliesi selvitti: Lue viisi uskomatonta tarinaa, kun edunvalvonta ei suju

Jo 70 000 suomalaisella on edunvalvoja, ja tarve kasvaa vuosi vuodelta. Helka-Maria Kinnunen ja Olavi Ahola tietävät, miltä tuntuu, kun valvonta ei suju ihan niin kuin itse toivoisi.

Perheen yhteisen isänpäivälounaan ei uskoisi kuuluvan sellaisiin asioihin, joista syntyy kiistaa viranomaisten kanssa.

Kehitysvammaisen veljensä asioita hoitavalla Helka-Maria Kinnusella, 58, on kuitenkin päinvastainen kokemus. Hän ryhtyi veljensä Petterin edunvalvojaksi reilut kymmenen vuotta sitten, kun sisarusten äiti halusi luopua tehtävästä.

Petteri asuu Ruusulan ryhmäkodissa Helsingissä. Helka-Maria johtaa kaupunginteatteria Kajaanissa.

Petteri käy töissä Prismassa ja Aula-työkodissa, kyläilee sukulaisilla ja katselee urheilua valtavasta televisiostaan. Helka-Maria huolehtii siitä, että laskut tulevat maksetuiksi ja kuittaa Petterin tililtä Tex Willerin kestotilauksen ja urheilukanavat.

Melko yksinkertaista. Tai niin sitä luulisi.

Helka-Maria Kinnunen ja Petteri Kinnunen

Helka-Maria Kinnunen otti vastuun veljensä Petteri Kinnusen asioista sen jälkeen, kun sisarusten iäkäs äiti ei enää jaksanut hoitaa niitä.

Omaiset jatkuvan epäilyn alla

Veljen edunvalvojana toimiminen on opettanut Helka-Marialle, että yksinkertainen voi muuttua hetkessä monimutkaiseksi.

Hän laskee tehneensä viikkoja täysipäiväistä työtä perustellessaan edunvalvojan toimintaa valvovalle maistraatille, miksi Petteri haluaa ostaa ylioppilaslahjan sukulaistytölle tai tarjota perheelleen isänpäivälounaan ravintolassa.

”Perheen yhteiset juhla- ja merkkipäivät ovat olleet Petterille aina niin tärkeitä, että hän alkaa suunnitella niitä jo kuukausia etukäteen. Hän nauttii siitä, että voi osallistua yhteisiin asioihin”, Helka-Maria sanoo.

Paperilla nämä Petterille merkitykselliset asiat ovat muuttuneet ”edunvalvojan aiheuttamiksi vahingoiksi, päämiehen varojen pois lahjoittamiseksi”.

Maistraattia ei ole kiinnostanut, että vaikka Petterin tililtä on maksettu isälle ja sisaruksille juhlalounas, kesät hän on saanut olla isän kanssa maalla – ilmaiseksi. Eikä se, että Petteri ansaitsee enemmän kuin kuluttaa.

Helka-Maria on saanut vuosien kuluessa maistraatilta useita muistutuksia. Menetteli hän miten tahansa, aina tuntui menevän väärin.

”Yhtäkkiä sitä tuntee olevansa viranomaisen armoilla aika itsekseen. Ankeimmalta tuntuu jatkuva epäily. Ei ole mukavaa kokea tulevansa kohdelluksi rikollisena.”

Vuosien kinaamisen jälkeen Helka-Maria laati pitkän vastineen, johon hän keräsi parhaansa mukaan kaikki mahdolliset perustelut holhoustointa ja vammaisten oikeuksia koskevista lakipykälistä.

Sen jälkeen maistraatti venyi järjestämään pitkään toivotun tapaamisen. Sinne lähti mukaan myös Petterin omaohjaaja ryhmäkodista.

”Puolitoista tuntia kestäneen kokoustamisen jälkeen maistraatissa ymmärrettiin, että kehitysvammastaan huolimatta Petteri on aikuinen mies, jolla on oma tahto ja itsemääräämisoikeus. Hänellä on kaikki kansalaisoikeudet, esimerkiksi äänioikeus, mutta hän ei olisi saanut tarjota ateriaa perheelleen”, Helka-Maria ihmettelee.

Edunvalvojien tarve kasvaa

Samanlaisessa elämäntilanteessa on Suomessa kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kehitysvammaisten tukiliiton lakimies Tanja Salisma arvelee, että joka toisella kehitysvammaisella suomalaisella on jonkinlainen edunvalvoja.

Heidän lisäkseen edunvalvojaa tarvitsevat vakavasti sairastuneet ja tietysti nopeasti kasvava joukko ikäihmisiä. Uudenmaan maistraatin mukaan edunvalvonnan tarve on kasvanut viidellä prosentilla viime vuodesta. Ja isot ikäluokat ovat vasta tulossa vanhusikään.

Kun Helka-Maria aloitti veljensä edunvalvojana vuonna 2005, edunvalvoja oli noin 46 000 suomalaisella. Viime vuodenvaihteessa edunvalvojaa tarvitsi jo 70 000 ihmistä.

Helka-Maria Kinnunen ja Petteri Kinnunen

Petterin tulot ja menot ovat säännölliset. Helka-Mariasta on tärkeää, että Petteri voi tehdä omilla rahoillaan asioita, jotka tuottavat hänelle iloa.

Asiakkaiden ongelmat samoja

Isoa joukkoa yhdistävät yhteiset kokemukset.

Tanja Salisma kertoo Tukiliiton puhelimen soivan säännöllisesti siksi, että ihmiset eivät ymmärrä, miksi omaa rahaa ei saa käyttää vaikkapa lomailuun.

”Kehitysvammaisilla ei usein ole omaa perhettä, joten heidän läheistensä on vaikea ymmärtää, miksi rahaa säästetään mieluummin kuin tehdään jotain mukavaa.”

Tämä näkyy myös eduskunnan oikeusasiamiehen työpöydällä. Esittelijäneuvos Mikko Sarja saa käsiteltäväkseen noin sata edunvalvontaa koskevaa kantelua vuodessa. Niistä arviolta kymmenen johtaa jonkinlaisiin toimiin.

Käyttövaroista kannellaan säännöllisesti. Eniten kansalaisia tuntuvat kiusaavan kuitenkin epäselvät asiat.

”Edunvalvonnassa olevat kantelevat itse, etteivät saa tarpeeksi tietoa asioiden hoidosta, ja toisaalta heidän läheisensä kantelevat, että heidät on jätetty pimentoon”, Sarja sanoo.

Kolmanneksi kansalaisia hiertää edunvalvojan ja valvottavan suhde. Arkijärjellä on vaikea käsittää, miksi hyvin henkilökohtaisia asioita saa hoitaa henkilö, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt ja jota ei saa edes puhelimella kiinni.

Tämä riivaa erityisesti yleistä edunvalvontaa. Vain puolet niin sanotuista päämiehistä on nimittäin saanut etujensa valvojaksi sukulaisen tai muuten läheisen ihmisen. Loput joutuvat tyytymään yhteiskunnan palveluihin, yleiseen edunvalvontaan.

Olavi Ahola

Olavi Ahola ryhtyi itse anoppinsa edunvalvojaksi petyttyään yleisen edunvalvojan toimintaan, jota hän piti salamyhkäisenä.

Edunvalvonta oli kauhea yllätys

Tässä välissä on syytä tehdä pieni reissu Tampereelle. Siellä asuva Olavi Ahola, 75, törmäsi yleisen edunvalvonnan ongelmiin karulla tavalla seitsemän vuotta sitten.

Tapaamme kerrostalon pihalla Kalevan kaupunginosassa, missä Olavin jo edesmennyt anoppi asui ennen kuin joutui laitoshoitoon.

Anopin raha-asioita hoiti tuolloin oikeusapu- ja edunvalvontatoimistosta määrätty edunvalvoja, koska kukaan sukulaisista ei halunnut ryhtyä puuhaan. Anoppi oli voimakas persoona
ja kärsi vanhemmiten harhaluuloista, minkä vuoksi pikkuasioistakin tahtoi tulla riitaa.

Runsas vuosi sen jälkeen, kun edunvalvoja oli aloittanut, Olavin vaimo katseli eräänä aamuna ilmoituksia Aamulehdestä.

”Hänen äitinsä talosta oli asunto myytävänä. Kauhuksemme huomasimme, että se oli anopin koti.”

Erikoista tapauksessa oli se, että sairaalaan joutunut anoppi ei tiennyt itsekään, että hänen asuntonsa oli myytävänä. Hän ei ollut tavannut edunvalvojaansa kertaakaan.

Kun asiaa alettiin selvittää, kävi ilmi, että irtaimistokin oli ehditty hävittää. Jäljellä oli vain muutama laatikollinen valokuvia, joitakin kirjoja ja pari pientä kaappia.

Irtaimiston hävittämisestä oli lisäksi maksettu kuorman kaatopaikalle ajaneelle muuttofirmalle ja vanhan tavaran kauppiaalle yhteensä noin 1 300 euroa.

”Jälkeenpäin olen vitsaillut, että olihan se helpotus. Muuten asia olisi jäänyt minun hoidettavakseni”, Olavi naurahtaa.

Pitää tavata kasvokkain

Edunvalvoja vetosi siihen, ettei anoppi lääkärintodistuksen perusteella olisi ymmärtänyt asiaa. Myös rahat vastikkeen maksuun olivat vähissä.

Olavi oli eri mieltä. Rahat olisivat riittäneet, ja anoppi ymmärsi varsin hyvin omia asioitaan, kävi kotilomilla vielä sairaalastakin.

Tapaus poiki oikeushistoriaa. Ylen Ajankohtainen Kakkonen teki Olavista jutun, jonka sattui näkemään myös eduskunnan oikeusasiamiehen esittelijäneuvos Mikko Sarja. Hän otti tapauksen selvitettäväkseen.

Syntyi yleistä edunvalvontaa voimakkaasti ohjaava suositus, jonka mukaan edunvalvojien on syytä olla yhteydessä päämiehiinsä aina, kun kyse on isoista henkilökohtaisista muutoksista kuten vaikkapa asuntokaupasta.

Myöhemmin oikeusministeriö ohjeisti, että edunvalvojan pitää tavata päämiehensä kasvotusten ainakin kerran. Edes suhteen alussa.

Pula edunvalvojista

Sittemmin yleisessä edunvalvonnassa on yritetty ottaa opiksi.

Yleisten edunvalvojien asiakkailleen tuottamat vahingot korvataan valtiokonttorista, ja Mikko Sarja kävi hiljattain läpi kaikki 140 vuonna 2015 tehtyä päätöstä. Korvausten määrä vaihteli kolmesta eurosta 14 000 euroon.

Tapauksista suurin osa koski muutaman euron viivästysmaksuja, kun laskuja ei ollut saatu maksettua ajallaan. Myös tarpeettomasi käynyt puhelinliittymä oli saattanut jäädä sulkematta. Toisaalta oli tapauksia, joissa erilaisia etuuksia oli jäänyt hakematta päämiehelle tuhansien eurojen edestä.

”Selkeästä väärinkäytöksestä tai piittaamattomuudesta en muista yhtään esimerkkiä. Pikemminkin syynä oli vaikea työtilanne”, Mikko Sarja sanoo.

Julkisten edunvalvojien työtaakka on mittava. Siksi edunvalvonnasta on tullut osin bisnestä. Jos edunvalvontapiirit eivät selviydy itse työstään, ne ostavat palveluita ulkoa, kunnilta tai yrityksiltä.

Tällä hetkellä näitä sopimuskumppaneita on 24. Niistä 16 on kuntia ja 8 asianajo- tai tilitoimistoja.

Sastamala opetti

Yksityistetyt palvelut ovat asiantuntijoiden mukaan siistiytyneet sen jälkeen, kun Sastamalan edunvalvonta Oy:n tapaus herätti huomiota vuonna 2013. Sillä oli satoja asiakkaita, joista osan laskuja jäi rästiin ja hoitamatta laiminlyöntien takia.

Sopimus sanottiin irti. Mikko Sarjan mukaan Sastamalan esimerkki on ollut aivan oma lukunsa ja johtanut siihen, että kun sopimuksia tehdään, kiinnitetään erityistä huomiota sopimuskumppanin kykyyn selvitä tehtävästään.

Edunvalvontaan perehtynyt siviilioikeuden professori Urpo Kangas uskoo, että yleisimmin väärinkäytöksiä löytyy lähisukulaisten jäljiltä.

”Perinnönjaoissa nousee esiin tapauksia, joissa vaikkapa omien vanhempiensa edunvalvonnasta vastaava rintaperillinen on käyttänyt varoja tavalla, josta ei ole todisteita.”

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa vuoden ehdolliseen vankeuteen naisen, joka oli käyttänyt edunvalvojana siskonsa tiliä 30 000 euron edestä omiin menoihinsa.

Liikaa päämiehiä

Usein hyvät aikeet tyssäävät siihen, että yhdellä edunvalvojalla on liikaa päämiehiä. Se on selkeä ongelma.

Päämiesten määrää ei säädellä laissa. Sisäasiainministeriö suosittelee, että heitä saisi olla yhdellä edunvalvojalla 150, mielellään noin 75.

Edunvalvonnasta väitellyt Johanna Tornberg laski, että Itä-Suomessa, missä päämiehiä oli vuonna 2014 yhtä edunvalvojaa kohti 120, tämä pystyi käyttämään yhden asiakkaan asioihin keskimäärin 1,75 päivää.

Tilastoissa valtion tavoitteisiin ylletään, mutta alueelliset erot ovat suuria. Professori Urpo Kangas pelkää, että päämiesten valtava määrä johtaa siihen, että edunvalvonnasta tulee rutiininomaista massatoimintaa.

”Kyllä sata päämiestä varmasti on jo ylärajoilla”, hän sanoo.

Mitä tähän sanoo edunvalvoja, jolla itsellään on yli 200 päämiestä?

Iäkkäämpiä, sairaampia

Pieksämäkeläinen Antti Ollikka on hoitanut edunvalvontaa 12 vuotta, ensin kunnan, sitten valtion ja viime vuodet oman yrityksen palveluksessa. Hän vastaa Etelä-Savon edunvalvontapalvelu Ky:ssä kahden kollegansa ja neljän edunvalvontasihteerin kanssa tällä hetkellä 405 päämiehestä.

Ollikka huolehtii päämiestensä raha-asioista, maksaa laskuja, järjestää asuntoja, tukia ja etuisuuksia ja setvii eläkkeitä. Häneltä saatetaan kysyä kaikkea mahdollista abortista amputaatioon.
Miten sellaisesta hommasta selviää?

”Minulla on apunani myös edunvalvontasihteeri, joten hyvin”, Ollikka vastaa.

Hän myöntää, että työ on vuosien kuluessa muuttunut hankalammaksi.

”Edunvalvontaan määräämisen kriteerit ovat tiukentuneet. Tästä seuraa se, että sairaat ovat sairaampia, alkoholistit ovat alkoholisoituneempia ja iäkkäät iäkkäämpiä.”

Ollikka ei ole tavannut kaikkia päämiehiään kasvotusten. Joidenkin kanssa hän on puhunut vain puhelimessa. Hänen mielestään päämiesten lukumäärää on kuitenkin turha tuijottaa. Muutamia hän on tavannut kymmeniä kertoja, jotkut taas eivät tahdo tavata.

”Ihminen, jolla on hyvin vähän omaisuutta, yksi pankkitili ja asiat selvillä, ei työllistä läheskään siinä määrin kuin vaikkapa sellainen asiakas, jolla on paljon omaisuutta tai vaikkapa rikollista taustaa ja siksi oikeudellisen avun tarvetta.”

Olavi Ahola

Olavi ymmärtää, että kyse oli anopin omaisuudesta, ei hänen. ”Mutta asia olisi voitu hoitaa fiksummin.”

Hiukan kunnioitusta asiakkaille, vaaditaan

Olavi Ahola, jonka anopin asunnon edunvalvoja oli laittanut myyntiin, sai oman juttunsa tultua julki yhteydenottoja muilta kansalaisilta, jotka tunsivat tulleensa jymäytetyiksi.

Olavi huomauttaa, että byrokratian pitäisi palvella ihmistä eikä päinvastoin. Vaikka viranomaiset eivät rikkoisi lakia, oikeustajua he saattavat rikkoa.

Vahingosta viisastuneesta Olavi ryhtyi itse anoppinsa edunvalvojaksi ja hoiti tehtävää tämän kuolemaan asti. Itselleen Olavi on tehnyt hyvissä ajoin edunvalvontavaltuutuksen ja selvittänyt lapsilleen viimeisen tahtonsa.

Kehitysvammaisen veljensä edunvalvoja Helka-Maria Kinnunen on tullut sittemmin toimeen maistraatin kanssa, mutta toivoisi, että byrokratiassa työskentelevät ihmiset suhtautuisivat kunnioittavammin edunvalvontaa tarvitseviin ihmisiin.

”Minulta on kysytty esimerkiksi, minkä ikäisen lapsen asteella pian viisikymppinen veljeni on.”

Hän on kuullut kummallisia tarinoita myös muiden kehitysvammaisten edunvalvojilta.

”Eräältä ystävältäni maistraatin vuositilintarkastaja tiedusteli, miksi hänen tyttäreltään kuluu niin paljon vessapaperia.”

Helka-Maria kiittää, että vertaistuesta on ollut suurta hyötyä. Hän ihmettelee, miten byrokratian hampaissa pärjäävät sellaiset ihmiset, jotka eivät ole kouliintuneet hankkimaan tietoa tai joilla ei ole pykäläviidakossa viihtyviä ystäviä.

Itse hän naurahtaa hyötyneensä opintojensa yhteydessä suorittamastaan tieteellisen argumentaation kurssista. Eikä sekään ole ollut haitaksi, että päämies sattuu tässä edunvalvontasuhteessa olemaan rakas ja tärkeä perheenjäsen, monin tavoin mainio tyyppi.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 15/2017 -lehdessä.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kotiliesi selvitti: Lue viisi uskomatonta tarinaa, kun edunvalvonta ei suju

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X