1970-luvulla rakennettiin vierekkäin uutta ja vanhaa

”Miksi kirkonkylät raiskattiin elementti- ja rivitalorumiluksilla?” Tämä puhutti jo 1970-luvulla – ja puhuttaa yhä

Kun näkee tien varrella punamullalla sivellyn valkonurkkaisen talon vanhojen pihapuiden ympäröimänä, pysähtyy sitä vaistomaisesti ihastelemaan. Miksi näitä ihailun kohteita on enää niin vähän? Tätä pohdittiin Kotiliedessä jo vuonna 1977.

”Miksi vuosisatojen aikana kauniiksi ja tarkoituksenmukaiseksi kasvaneet kirkonkylät on raiskattu elementti- ja rivitalorumiluksilla? Miksi historiallisesti ja maisemallisesti mielenkiintoiset kivi- ja puukirkot, jotka ennen hallitsivat maisemaa, ovat kadonneet kunnantalojen, kauppojen ja kioskien taakse?” Tätä kysyi Mirja Huuhka toimittamassaan Maalaismaisema ihastuttaa ja vihastuttaa- jutussa Kotiliedessä 17/1977.

Vanha kylämiljöö

Haastettiin suunnittelijat tositoimiin

Kotilieden ensimmäisessä numerossa vuonna 1977 esitettiin haaste suunnittelijoille, ja järjestettiin näyttelyitä, seminaareja, neuvottelupäiviä, kokouksia, joista kerrottiin päivälehdissä palstamäärin. Kansaa opetettiin katselemaan ympärilleen, kun liikkuvat maaseudulla.

”Mitä olemme nähneet? Vanha kaunis on katoamassa ja uusi rakentaminen ei juuri ilahduta silmää,” jutussa todetaan ajankuvasta.

”Tuntuu kuin maalaistalo etsisi jatkuvasti muotoaan. Mutta aivan liian vähän tuntuu suunnittelijakunnassa olevan niitä, joilla on kiinnostusta maaseutuarkkitehtuuriin.”

Kun vanhoja taloja katsellaan tänäkin päivänä, monesti tulee kysyneeksi, miten entisajan kouluakäymättömät onnistuivat luomaan niin silmiä tyydyttäviä asuinmiljöitä.

”Olisikohan vastaus, että he ottivat huomioon ympäröivän luonnon ja lähtivät suunnittelussaan ihmisen perustarpeista,” Mirja Huuhka analysoi mennyttä aikaa.

Rakennuslautakunnillakin on vastuu

Uuden rakennusaallon vyörytessä 1970-luvulla maaseudulle, todettiin moni vanha rakennus epämukavaksi ja sen korjaaminen kannattamattomaksi.

”Uuden rakennuksen sijoittaminen vanhaan puurakennusten reunustamaan pihapiiriin on erityisen vaikea tehtävä. Monet ovat hankkineet taloonsa mukavuuksia laajentamalla sitä. Tuon tuostakin näkee talon, jossa on jonkilainen kylkiäinen.”

Muotioikut herättivät kysymään kehityksen suunnasta pontevastikin.

”Kirvesmies teki kaunista työtä, hän rakasti kuisteja, ikkunanpieliä, oven kamaroita. Miksi olemme yhä edelleen sokeita ja heitämme pois mestarismiesten töitä? Ne ovat osa rakennuskulttuuriamme..”

Kun rakennustarkasjia ryhdyttiin kouluttamaan arvostamaan vanhojen rakennusten korjaamista, perusohjeina oli, että rakennusten tyyli tulee säilyttää ja hetkellisiä muotioikkuja ja materiaalivalintoja pitää välttää. Tämä toi rakennuskunnille entistä enemmän ratkaisuvaltaa, mutta istuiko niissä pääosin lopulta rakennusalan asiantuntijoita vai puolueihmisiä…

”Suora tie on suunnittelijan unelma. Sen tieltä hävitetään vanhat rakennukset, puut ja metsäkumpareet. Kuitenkin satojen vuosien aikana vanha tie on tallattu yksilöllisesti. Se kiemurtelee kauniiden vaihtelevien maisemien halki, ohittaa taloja, jotka punaisina, keltaisina, harmaina ovat sopusoinnussa luonnon kanssa.”

Maalaistalon idylliä

Luontevasti osaksi ympäristöä

”Kun vähitellen opitaan katsomaan maalaismaisemaa kokonaisuutena, halutaan varmasti säilyttää se, mikä näyttää silmään hyvältä.”

Totta joka sana. Se, että uudiskohde sulautuu luontevasti ympäristöönsä on ajaton vaatimus, mikä pätee vielä tänäkin päivänä.

Mirja Huuhkan toimittama juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/1977. Jutun kuvat on ottanut Jorma Komulainen.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: ”Miksi kirkonkylät raiskattiin elementti- ja rivitalorumiluksilla?” Tämä puhutti jo 1970-luvulla – ja puhuttaa yhä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X