Tarinat

Miten nimipäivän saa kalenteriin? 2 vaatimusta

Puuttuuko nimesi almanakasta? Tai mietitkö, miksi vietät nimipäivääsi juuri kyseisenä päivänä? Selvitimme, miten nimipäivä syntyy. Seuraavan kerran uusia nimiä viedään kalenteriin vuonna 2020.

Suomessa on vahva nimipäiväperinne. Kuten monet muutkin asiat, myös nimipäiväperinne saapui Suomeen Ruotsista. Tämä tapahtui 1700-luvulla.

Perinteen taustalla on katolisen kirkon pyhimyskalenteri, josta muotoutui vuosisatojen aikana nykyisen kaltainen kansallinen nimipäiväkalenteri.

Hypätään 300 vuotta eteenpäin. Vuosien saatossa kaikkien nimipäiviä ei vieläkään löydy almanakasta. Syitä on kaksi. Ensimmäinen niistä on suosio. Almanakkaan otetaan uusia nimiä niiden yleisyyden perusteella.

Vuoden 2010 nimipäiväuudistuksesta lähtien nimi on pitänyt antaa vähintään 500 lapselle ensimmäiseksi etunimeksi uudistusta edeltäneen 50 vuoden aikana.

Vaikka Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimi olisi yli 500 henkilöllä, se ei välttämättä silti pääse mukaan almanakkaan. Nimiä valittaessa otetaan huomioon ensimmäinen etunimi ja äidinkieli. Nimipalvelu huomioi kaikki väestörekisteriin merkityt, joilla nimi on ensimmäisenä, toisena tai kolmantena nimenä eikä se erottele nimenkantajia äidinkielen mukaan.

Lue myös: Tiesitkö? Naistenviikko syntyi sattumalta, mutta miestenviikko lakkautettiin tarkoituksella

Nimen yleisyys ei ole ainoa vaatimus nimipäivälle

”Kriteeri menee niin, että kun nimi on tullut tarpeeksi yleiseksi, katsotaan että nimi on tarpeeksi suomalainen”, sanoo Helsingin yliopiston almanakkatoimiston toimitusjohtaja Minna Saarelma-Paukkala.

Siksi vierasasuiset nimet, kuten Alex, Fanny ja Wilma, eivät ole päässeet mukaan kalenteriin.

Almanakkaan otetaan uusia nimiä viiden vuoden välein. Edelliset uudistukset olivat 2010 ja 2015. Seuraavan kerran muutoksia tehdään vuoden 2020 alussa. Päätökset vuoden 2020 muutoksista tehdään vuonna 2018.

Lue myös: Suomalaiset keksivät nyt itselleen uusia sukunimiä – aloittaisitko sinäkin uuden suvun?

Kun nimi on päässyt mukaan, sille pitää etsiä paikka

Ensimmäiseksi katsotaan, onko nimellä joku kantanimi, joka olisi jo kalenterissa.

”Viime uudistuksessa Joose-nimi tuli kalenteriin ja se oli luontevaa laittaa Joosefin päivälle”, Saarelma-Paukkala sanoo.

Nimi sijoitetaan nimipäiväkalenteriin kolmen keinon avulla.

Jos nimelle ei löydy kantanimeä, katsotaan nimen merkitystä.

”Taika tuli samalle päivälle kuin Taru, nimet ovat merkitykseltään hyvin yhteen sopivia. Samoin Sisu laitettiin suomalaisuuden päivälle merkityksen takia.”

Kolmas vaihtoehto on etsiä äänteellinen yhdenmukaisuus.

”Aava tuli Aijan päivälle, nimet sopivat äänteellisesti yhteen.”

Lue myös: Kalenterin hassut teemapäivät: koira, pilvenpiirtäjä, korvapuusti…

Muut lähteet: Yliopiston almanakkatoimisto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miten nimipäivän saa kalenteriin? 2 vaatimusta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.