Muutto maalle vei Johannan ja Jussin hetkeksi tyhjän päälle – sitten löytyi uusi elinkeino: ”Olisi hyvä saada työstä taas palkkaakin”
Elinkeinon löytäminen maaseudulta on vaatinut sinnikkyyttä, mutta Tampereelta Luopioisten vanhaan pappilaan muuttaneilla Johannalla ja Jussilla riittää uskoa tulevaan.
Seitsemisen vuotta sitten Johanna Ketola ja Jussi Marttinen istuivat omakotitalonsa keittiössä Tampereen Nekalassa ja katselivat ikkunasta avautuvaa peltomaisemaa. Heidän talonsa sijaitsi vain parin kilometrin päässä keskustasta, mutta he pohtivat, kuinka usein siellä tuli itse asiassa käytyä.
”Tajusimme, että hyvin harvoin. Nautimme maalaismaisesta elämäntyylistä. Meillä oli puutarha, jossa tykkäsimme puuhastella. Pihassa oli kanoja ja kukko, ympärillä peltoa. Mutta rakennuskantaa tiivistettiin jatkuvasti ja läheisen moottoritien kumu oli lähes tauoton”, pariskunta kertoo.
Ajatus maallemuutosta sai alkunsa näistä pohdinnoista. Pian he huomasivatkin selailevansa netissä myytäviä tiloja.
Iso kysymys oli, miten perhe tulisi maaseudulla toimeen. Oli selvää, että hierojan ja akupunktiohoitajan työtä tekevä Johanna ja yhden miehen remonttiyrityksen omistava Jussi eivät enää saisi vanhoista töistään elantoaan.
Tuntui hienolta, että työpaikka voisi olla kotona
”Minulla oli kehitysvammahoitajan koulutus ja paljon työkokemusta hoitoalalta. Sain ajatuksen ikäihmisille suunnatusta perhekodista. Pidän todella paljon ikäihmisten kanssa olemisesta ja tuntui hienolta, että työpaikka voisi olla kotonani”, Johanna sanoo.
”Lisäksi aloin haaveilla, että voisimme tarjota eräänlaista residenssiasumista ihmisille, jotka haluavat virkistäytyä luonnonläheisessä paikassa, mutta samalla olla osa yhteisöä ja osallistua talon töihin.”
Uudelle kodille muodostui selvät kriteerit. Talossa pitäisi olla tarpeeksi tilaa oman perheen lisäksi perhekotiasukkaille, paikan pitäisi olla luonnonkaunis ja sen olisi hyvä sijaita korkeintaan 80 kilometrin päässä Tampereelta. Kesti kolme vuotta, että kaikki kriteerit täyttävä paikka löytyi Luopioisista – juuri kun Johanna ja Jussi olivat jo luopuneet toivosta.
”Kun kävin vanhan pappilan rannassa ensimmäisen kerran, aloin itkeä, koska tajusin etsineeni jotain juuri tällaista”, Johanna kertoo.
Vaikeuksien yli uuteen kotiin
Kaikki perheessä eivät nähneet maallemuuttoa hohdokkaana. Perheen teinit eivät suostuneet muuttamaan, vaan jäivät kaupunkiin jatkamaan opintojaan. Muutto ajoitettiin vuoden 2020 kevääseen, jotta perheen kuopus, Tarmo, ehtisi tutustua luokkatovereihinsa ennen kesälomaa. Mutta koulut menivätkin koronan takia kiinni.
”Se oli vaikeaa aikaa Tarmolle. Kutsuimme vanhoja kavereita Tampereelta käymään. Pihaan hankittu iso tramppa auttoi viihtymisessä paljon”, Jussi kertoo.
Vähitellen nuorimieskin alkoi sopeutua elämään uudessa paikassa.
”Nyt en haluaisi asua enää muualla. Parasta on, että täällä on paljon tilaa, oma huone ja sitten on avantosauna”, Tarmo tiivistää.
Kunnan ylläpitämä avantosauna järven toisella rannalla lämpiää kahdesti viikossa.
”Ja se on nimenomaan Tarmo, joka aina muistuttaa, että nyt lähdetään saunaan. Hommaan kuuluu ennätyksen yrittäminen avannossa. Yli kaksi minuuttia on mennyt Tarmolla rikki”, Jussi kertoo.
Lisäksi talvella käydään Luopioisten koulupihan kaukalossa pelaamassa ”pipahöntsyä”.
Huolia toimeentulosta
Johanna ja Jussi saivat avattua Haltian pappilan perhekodin käytyään ensin perhehoitajavalmennuksen läpi. Tarkoitus oli tarjota sekä pitkäaikaista että tilapäistä perhehoitoa iäkkäille. Pitkäaikaisen hoidon piti olla toimeentulon kivijalka. Pian kuitenkin kävi ilmi, että asiakkaita ei tullut tarpeeksi. Kunta ei tehnytkään pitkäaikaisia perhehoitosijoituksia kuten pariskunta oli olettanut.
”Hetken aikaa olimme tyhjän päällä, mutta sitten sain idean. Tiesin, että omaishoitajat jättävät lakisääteiset vapaat usein käyttämättä, koska eivät halua jättää läheistään yksin vieraan hoitoon. Keksin, että voisimme tarjota virkistyslomia, joille omaishoitaja voisi tulla yhdessä hoidettavansa kanssa”, Johanna kertoo.
Tämän lisäksi Johannan ja Jussin perhekoti jatkoi tilapäisten hoitojaksojen tarjoamista. Tällä hetkellä uusi konsepti ei ole vielä saanut jalansijaa, eikä intervallijaksolaisia ole tarpeeksi. Sotealueen palveluohjauksessa mennään Johannan käsityksen mukaan vanhan mallin mukaan, ja asiakkaita ohjataan samoihin paikkoihin kuin aina ennenkin. Perhehoito ei ole vielä tarpeeksi tunnettua.
”Välillä talo saattaa olla tyhjä kaksikin viikkoa. Silloin huoli toimeentulosta alkaa painaa. Meillä on isot velat, korot ovat nousseet, ruoka on kallista ja remontti kesken. Mutta aina asiat ovat järjestyneet”, Jussi sanoo.
Jussi remontoi parhaillaan rakennuksen yläkertaan perheelle asuntoa keittiöineen ja saunoineen. Näin oma koti saadaan selkeästi erilleen työpaikasta. Kun yläkerran koti valmistuu, alakerran tiloja voi myös satunnaisesti vuokrata myös juhla- tai kokouskäyttöön.
Vaikka välillä on huolia, usko tulevaan on kova. Johanna on aloittanut vuoden alussa sosionomiopinnot ammattikorkeakoulussa, koska sosionomina hän on pätevä avaamaan ammatillisen perhekodin ikäihmisille.
”Silloin asiakkaat voivat tulla meille myös omalla rahallaan. Olen innoissani opinnoista. Uskon, että perhehoitoa aletaan arvostaa yhä enemmän laitoshoidon sijaan.”
Jussi puolestaan suunnittelee palaavansa jossain vaiheessa tekemään työkeikkoja remonttifirmansa nimissä.
”Tähän asti kaikki aika on mennyt täällä remontoimiseen, mutta olisi hyvä saada työstä taas palkkaakin”, Jussi lisää.
Pappila on sielua ruokkiva paikka
Perheen on yllättänyt se, miten aktiivista ja vireää kylätoimintaa Luopioisissa on.
”Jos olisimme muuttaneet puolikuolleeseen paikkaan, olisimme varmaan jo alkaneet kaivata takaisin kaupunkiin. Täällä toimii monia yhdistyksiä. Minäkin olen jo Luopioisten kyläyhdistyksen hallituksessa ja puuhaamme kylälle yhteistä olohuonetta tapahtumineen. Jussi on mennyt vesistönsuojeluhankkeeseen mukaan. Tuttavapiiri on iso”, Johanna iloitsee.
Jos Nekalassa häiritsi moottoritien pauhu, niin Haltian pappilan pihalla ei kuulu kuin joskus kaukaista koiranhaukuntaa.
”Hiljaisuus ja pimeys ovat täällä parasta! Olemme myös hämmästelleet, miten kirkkaasti linnunrata näkyy taivaalla. Vuodenaikojen vaihtelun kokee täällä ihan eri tavalla kuin kaupungissa”, Jussi listaa kokemuksia.
Jussi nauttii eniten metsässä kuljeskelusta ja metsänhoidosta.
”Tykkään tehdä puuhommia. Ja käydä sitten kevään mittaan seurailemassa, miten klapi- pinot hienosti kuivuvat.”
Johanna puolestaan nauttii rauhallisesta rytmistä asiakkaiden kanssa.
”On ihanaa kaikessa rauhassa jutustella asukkaidemme kanssa ruokapöydässä ja seurata lintuja keittiön ikkunasta. Kuunnella vanhusten juttuja ja katsella valokuvia heidän kanssaan.”
Johanna, Jussi ja Tarmo kokevat Luopioisten Haltian kylän kodikseen.
”Tässä talossa on ennen ollut pappila, jossa uskon vallinneen rakkaudellisen ilmapiirin. Sellaisena paikkana haluaisin tämän jatkuvan. Sielua ruokkivana paikkana, josta saavat muutkin nauttia kuin oma perheemme”, Johanna toivoo.
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 1/2024.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Muutto maalle vei Johannan ja Jussin hetkeksi tyhjän päälle – sitten löytyi uusi elinkeino: ”Olisi hyvä saada työstä taas palkkaakin”