Tarinat

Kun Tuomas Välilä, 27, ajaa rallia, Päivi-äiti, 57, toimii kartturina – yksi tapa osoittaa ärtymystä kisan jälkeen on kielletty

Yksissäkään kisoissa ei jätetä mainitsematta rallipari Tuomas ja Päivi Välilän sukulaisuutta. Viime syksynä Päivistä tuli vielä Tuomaksen pojan isoäiti.

Ohhoh, kylläpä lumi pöllyää! Mutkaan oli saavuttu hieman liian lujaa ja jarrua tuli polkaistua hetki liian myöhään. Auto liukui kylki edellä ojan penkkaan, jatkoi matkaansa lennossa ja päätyi renkailleen alas pellon pientareelle nokka tulosuuntaan päin.

Kuljettajan kypärän sisältä alkoi purkautua ärräpäitä. Kartturi istui muutaman sekunnin paikallaan kuin jäätyneenä. Rallikaksikko Välilän tämän vuoden starttikisa tammikuussa Riihimäellä päättyi siihen, puolimetriseen lumihankeen. Se oli heidän ensimmäinen ulosajonsa kilpailu-uralla.

Kuljettaja Tuomas Välilä, 27, ja kartturi Päivi Välilä, 57, ovat ajaneet yhdessä reilut kaksi vuotta SM3-luokkaa. Nainen ei ole rallipiireissä enää harvinaisuus. Mutta Välilät ovat tiettävästi ainoa äiti-poika-parivaljakko SM-tasolla.

Viime syksynä Tuomas teki Päivistä myös mummon.

Henri Toivonen oli Tuomaksen idoli

Ralli on kuulunut Välilöiden harrastuksiin aina. Tuomaksen ollessa pieni perhe asui Päivin lapsuudenkodissa, maatilalla Janakkalassa. Jos rallikisan reitti sattui kulkemaan lähiseudulla, koko porukka seisoi takuulla tien reunassa kannustamassa. Erityisen innokkaasti kisoja odotti perheen nuorempi poika Tuomas.

Nuoruusvuosina Tuomaksen huoneen seinään oli teipattu Henri Toivosen kuva. Rallilegenda menehtyi dramaattisessa ulosajossa Korsikalla 1986, kauan ennen Tuomaksen syntymää, mutta rohkea ajotyyli tuli tutuksi videoilta. Samanlaiseksi taituriksi hänkin halusi.

Ensimmäisen kerran Tuomas istui ratin taakse noin kymmenkesäisenä päästessään kokeilemaan kaverinsa peltoautoa. Peltoautoiksi kutsutaan rekisteröimätöntä ajopeliä, jolla saa ajaa ainoastaan virallisen tiealueen ulkopuolella. Pikkupojan jalat ylsivät juuri ja juuri polkimille, kun hän käänsi virta-avainta ja painoi kaasua.

Tuosta hetkestä alkoi itää haave siitä, että jonain päivänä hän pääsisi ajamaan oikeisiin rallikisoihin. Pari vuotta myöhemmin Tuomakselle hankittiin oma peltoauto. Sen jälkeen häntä ei kotona juuri näkynyt.

”Koulupäivän jälkeen poika kävi heittämässä repun nurkkaan ja kysyi, onko bensaa. Illalla aloin ihmetellä, että missähän se sälli viilettää. Hän ajoi niin kauan kuin bensaa riitti”, Päivi muistelee.

Takapenkillä istui yleensä joukko kavereita ja kerran äitikin vaati päästä mukaan. Kerta riitti. Poikahan ajoi kuin mielipuoli!

Ei ole arkalasta kotoisin tosin Päivikään. Maalaistalon tytär on tottunut käsittelemään moottoriajoneuvoja. Traktorin puikoissa hän on kyntänyt, äestänyt, paalannut ja ajanut lietettä. Jos kone temppuilee, hän ei epäröi tahria käsiään öljyyn.

Kun Tuomas oli kuudentoista, perheen miesväki päätti, että oli aika hankkia hänelle oikea ralliauto ja ryhtyä kisaamaan. Päivi suostui sillä ehdolla, että pääsee kyytiin. Olisi aivan liian hermostuttavaa seisoskella varikolla, hän halusi olla siellä, missä tapahtuu.

Ensimmäisen kilpailunsa Tuomas ajoi 17-vuotiaana. Koska pojalla ei tuolloin vielä ollut ajokorttia, äiti hoiti siirtymät erikoiskokeiden välillä ja toimi kartturina. Sijoitus oli aloittelijoille hyvä: seitsemäs.

Lajin vaarat tiedossa: mitä tahansa voi sattua

Olohuoneen pöydällä Päivin kotona on avoimena edellisen kisan – sen Riihimäellä penkkaan päättyneen – tiekirja. Siihen on merkitty muun muassa tarkat aikataulut ja reittimerkit.

Lisäksi on nuottivihko, jonka merkinnät näyttävät ulkopuolisen silmin käsittämättömältä salakieleltä. Päivi on kirjannut vihkoon Tuomaksen ohjeiden mukaan kaikki tien mutkat, kallistukset ja mäennyppylät. Kisassa hänen tehtävänsä on lukea ne täsmälleen oikeassa rytmissä kuskille.

Keskittyminen on sana, joka toistuu Välilöiden puheissa tämän tästä. Kun auto kiitää mutkaisilla teillä paikoin liki 200 kilometrin tuntinopeudella, päätökset ratin takana on tehtävä sekunnin sadasosissa. Jos keskittyminen herpaantuu hetkeksikään, voi tehdä virheen – ja päätyä pöpelikköön.

Tuomas treenaa keskittymiskykyään mindfulness-tallenteiden avulla. Päivi rauhoittuu samoilemalla metsässä. Avioeron jälkeen kymmenisen vuotta sitten hän muutti omaan taloon Saloistenjärven rannalle, josta on lyhyt matka luonnonhelmaan.

Toinen olennainen asia on itseluottamus.

”Jos lähtee sellaisella asenteella, että katotaan nyt mitä tästä tulee, niin eihän siitä mitään tule. Pitää päättää, että me onnistumme”, Päivi sanoo.

Ralli on Päivin mukaan suurten tunteiden laji. Yhden kisan aikana matkataan huipuilta syvänteisiin ja takaisin. Mitä tahansa voi sattua. Moottori voi hajota, rengas voi puhjeta, pyyhkijänsulka voi jäätyä. Vessassa kannattaa käydä aina sopivassa rakosessa, ettei hätä yllätä. Autoon pakataan aina energiajuomaa ja -patukoita, jottei kilpailijoiden verensokeri pääse laskemaan.

Joskus on nimittäin käynyt niin, että auton sijaan kuljettaja alkaa käydä ylikierroksilla. Silloin kartturiäidin tehtävä on tyynnytellä. Hengitellääs hetki. Kisaa on vielä jäljellä. Ei mitään hätää.

”Kun tulemme erikoiskokeella maaliin ja tiedän, että hävisimme, suutun itselleni”, Tuomas myöntää.

”Että miten minä noin paskasti ajoin. Silloin adrenaliini ryöpsähtää ulos.”

Nuorempana Tuomaksen harmistus purkautui usein sadatteluna, Päivi puolestaan ei kestä perkeleitä. Poika onkin kiitettävästi noudattanut äidin toivetta pitää kieli kurissa. Ärtymys on pyyhkäistävä sivuun nopeasti, sillä kohta pitää keskittyä seuraavaan erikoiskokeeseen. Virheet käydään läpi vasta kisan päätyttyä.

Välilöitä huvittavat väitteet siitä, ettei ralli olisi oikeata urheilua. Tuomaksen älykello kertoo, että syke nakuttaa parhaimmillaan 170 tietämillä. Erikoiskokeen jälkeen hän on usein yltä päältä hiessä. Myös Päivin ourasormus paljastaa sykkeen jyrkän nousun etenkin kisan alkumetreillä.

”Alussa ihmettelin, miksi koko kroppaa särki kilpailupäivän jälkeen. Minähän olin vain istunut paikallani. Mutta olin kai jännittänyt niin kovasti. Nykyään istun vieressä rentona kuin vauvan turvakaukalossa.”

Lue myös Seura.fi: Janni Hussi kohtaa rallimaailmassa yhä ennakkoluuloja ja alusvaatekyselyjä

Päivi ja Tuomas Välilä: Autossa ei ratkota perhepoliittisia kysymyksiä

Pelottaako teitä ikinä kisoissa?

”Ei.”

Vastaus tulee epäröimättä ja kuin yhdestä suusta. Päivi ja Tuomas tiedostavat kyllä lajin vaarallisuuden. Kun ajetaan lujaa mutkaisilla teillä, kaikenlaista saattaa tapahtua. Mutta sitä ei voi miettiä silloin, kun ajaa lujaa mutkaisilla teillä. Jos pelkää, fokus tarkentuu väärään asiaan.

Ensimmäisissä kisoissa kymmenisen vuotta sitten Päivi tunnustaa kyllä pelänneensä – ja se kuului.

”Tuomas joutui sanomaan, että jos sä huudat noin, en pysty keskittymään. Ymmärsin sulkea suuni. Nykyään luotan Tuomakseen kuin kallioon. Hän on jäätävän taitava kuljettaja.

”Vauhtiin tottuu yllättävän nopeasti”, Tuomas lisää.

”Aina pitäisi päästä vielä vähän lujempaa.”

Täysi-ikäistyttyään Tuomas jatkoi ralliuraa kokeneen kartturin, Mikko Kukkosen, kanssa. He ajoivat ns. pimeänä eli ilman nuotteja. Kun Tuomas vajaat kolme vuotta sitten halusi panostaa ralliin yhä enemmän ja alkaa ajaa nuoteista, kartturin paikalle hyppäsi uudestaan äiti.

Moni on ihmetellyt ratkaisua. Miksi ihmeessä poika haluaa kisata äitinsä kanssa?

”Me taas ajattelemme, että miksi ihmeessä ei. Tunnemme toisemme hyvin ja välillämme on molemminpuolinen kunnioitus. Kisoissa huomio on muualla kuin meissä. Autossa keskitytään vain kisaan, ei siellä ratkota perhepoliittisia kysymyksiä. Kitkaa ei synny, kun tiedämme, että meillä on sama päämäärä”, Päivi sanoo.

”Sitä paitsi kisoissa me emme ole äiti ja poika, vaan kartanlukija ja kuljettaja”, Tuomas huomauttaa.

Molemmat tunnustavat olleensa nuorempana jyrkempiä ja räiskyvämpiä. Välillä puhuttiin isoilla kirjaimilla. Äiti olisi toivonut Tuomaksen viettävän enemmän aikaa kotona, mutta eihän pojalle voinut palloa nilkkaan laittaa. Sittemmin molempien kulmat ovat hioutuneet.

Kasvatustehtävän suoritettuaan Päivi päätti, ettei enää puuttuisi poikiensa elämään, esimerkiksi kumppanien valintaan. Kuutisen vuotta sitten Tuomas toi näytille mieluisan miniäkokelaan, Miian. Nyt nuoripari asuu Hämeenlinnassa ja Tuomas toimii asentajana Tervakosken paperitehtaalla. Päivi puolestaan valmistelee kotitilansa alasajoa ja työskentelee toimitusjohtajana perustamassaan tilitoimistossa.

Ei tullut SM-voittoa, tuli vauva

Tavoitteet äidin ja pojan yhteisellä ralliuralla asetettiin heti korkealle. Suunnitelmaan kuului, että vuosi 2022 harjoitellaan ja haetaan tuntumaa. Vuotta myöhemmin Välilät alkoivat jo jahdata Suomen mestaruutta, ja melkein onnistuivatkin. Viime syksynä Tuomas ja Päivi johtivat sarjaansa ja jäljellä oli enää yksi osakilpailu. Se jäi Välilöiltä kuitenkin väliin.

Tuomaksen esikoinen nimittäin päätti tulla maailmaan juuri silloin.

Kuultuaan uutisen tulevasta lapsenlapsesta Päivin ensimmäinen ajatus oli: en kai minä vielä niin vanha ole! Ja toinen: mummot eivät varmaankaan voi harrastaa rallia. Nopeasti hän ymmärsi, että höpsis. Mummot voivat tehdä ja harrastaa ihan mitä haluavat.

Vauvan oli määrä syntyä hyvissä ajoin ennen viimeistä SM-osakilpailua syyskuussa. Mutta laskettu aika tuli ja meni. Synnytys jouduttiin lopulta käynnistämään ja kului vielä kolme vuorokautta, ennen kuin Emil Välilä saapui maailmaan.

Tuomakselle oli selvää, että jos aikataulu menee kisojen kanssa tiukille, lapsi vie voiton. Hänen paikkansa on sairaalassa tukemassa puolisoa.

Pitkä synnytys oli sen verran rankka kokemus, että tuore isä ei hoksannut heti ilmoittaa sen lopputuloksesta äidilleen. Kun odotettu viesti viimein saapui, Päivi halusi tietysti tietää perusasiat: tarkan syntymäajan ja vauvan strategiset mitat. Ei Tuomas sellaisia muistanut. Mutta iso ja komea poika tuli!

Päiville lapsenlapsi on niin hieno asia, ettei sitä oikein osaa pukea sanoiksi. Sukupolvien ketjuun on ilmestynyt uusi lenkki.

”Kun sain vauvan ensimmäistä kertaa syliin pelkäsin, että ei kai tämä mene rikki. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu pidellä niin pientä ihmistä.”

Vielä isoäitiä ei ole tarvittu hoitoavuksi. Mutta kun Emil vähän varttuu, Päivi suunnittelee vievänsä hänet metsään ja opettavansa kiipeilemään puissa.

Väkisin äiti ei aio pysyä kartturina

Lipaston päällä kiiltelee komea rivi pokaaleita, suurin osa rallikisoista. Päivi sanoo kuitenkin olevansa keräilijä: hän on myös hiihtänyt Finlandia-hiihdon ja juossut Jukolan viestin. Rallissa kiinnostaisi tietysti saavuttaa nykyisen luokan SM-kultamitali, mutta oikeastaan hän haluaisi siirtyä jo seuraavalle tasolle, nelivetoautoihin.

Rallissa ei ole yläikärajaa. Esimerkiksi Lindroosin rallisuvusta on samoihin kisoihin osallistunut neljä sukupolvea, vanhimpana 81-vuotias Harras Lindroos.

Mutta jos Tuomaksen vauhti vielä kovasti kiihtyy, se voi olla Päiville liikaa. Väkisin äiti ei aio kartturin paikalla pysyä. Hän lupaa poistua heti, kun poika niin sanoo.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 8/2024.