Tarinat

Tarinoita köyhien kokkauskurssilta: "Sitä kokataan, mitä leipäjonosta saadaan"

Jos jääkaapin sisältö koostuu siitä, mitä ruokajaosta saa ilmaiseksi, houkuttelevista resepteistä ei ole juuri iloa. Espoossa järjestettiin kurssi, jolla opeteltiin valmistamaan hyvää leipäjonon antimista.

Valikoitko ruokasi kaupasta huolella? Mietit, mitä tänään tekisi mieli. Aprikoit, mikä kala olisi eettisintä, mikä liha mureinta. Kasviksista poimit vain tuoreimmat.

Onneksi olkoon, jos sinulla on tähän mahdollisuus. Kaikilla ei ole. Iso osa valitsee kaupasta sitä, mitä halvimmalla saa.

Ja sitten ovat he, joille tarjouksetkin ovat liian kalliita. He, jotka hakevat ruokansa leipäjonosta.

Sen antimet ovat vaatimattomat ja usein samanlaisina toistuvia. Miten niistä saisi kokattua hyvää ja vaihtelevaa ruokaa?

Mennään katsomaan. Espoon työväenopistolla järjestetään päivän pituinen kurssi nimeltä Arkiruokaa uudella tavalla. Se on tarkoitettu leipäjonon asiakkaille. Heille se on ilmainen.

Vähän väsynyt kaalinpää

Kotitalousluokan pöydillä on ilmaista ruokaa. Kristillinen avustusjärjestö Manna-Apu saa sitä lahjoituksina ja jakaa eteenpäin vähävaraisille espoolaisille kolmesti viikossa.

On kanasuikaleita, jauhelihaa, makkaraa, riisiä ja pastaa. Juureksia ja vihanneksia, jotka eivät enää ole aivan hehkeimmillään, mutta aivan käytettäviä.

Kotitalousopettaja Kati Lindfors esittelee kurssilaisille raaka-aineita. Alkeista alkaen, koska hän ei tiedä näiden keittiötaidoista mitään.

Pian selviää, että tälle porukalle pe‑ rusjutut ovat tuttuja. Selleri tunnetaan, samoin bataatti ja erilaiset kaalit. Kati esittelee likoamassa olevat kidneypavut ja muistuttaa, että purkki kuivia papuja maksaa saman kuin tölkki, mutta purkista saa viisinkertaisen määrän.

Hän näyttää, millaisia punaisen tarran kermaviilejä ja turkkilaista jogurttia on tänään satuttu saamaan. Ja muistuttaa, että hapanmaitotuotteen voi ohjeessa korvata toisella: jos ei ole smetanaa, laitetaan kermaviiliä.

Kati jakaa tulostamansa reseptit ja pyytää valitsemaan työparin. Naiset löytävät omansa heti. Pertti Rahikka, 61, ilmoittaa tekevänsä yksin, niin ei tule sanomista.

Kurssille oli ilmoittautunut kymmenen osallistujaa, mutta vain viisi tuli paikalle. Pertti arvelee, että tulijoita olisi ollut enemmänkin, jos ilmoittautumisen olisi voinut tehdä helpommin. Vaikka laittamalla nimen listaan.

”Tiedän, että kaikilla leipäjonossa olevilla ei ole tietokonetta tai pankkitunnuksia”, hän sanoo.

Liha onkin lisuke

Mitä kaikkea ruoka-avun aineksista voisi syntyä? Miten muutella makuja, kun ainesten valikoima on usein sama? Kati Lindfors tietää, että näitä ruoka-avun asiakkaat joutuvat itse pohtimaan. Hänelle pulmat tulivat eteen, kun hän ryhtyi miettimään, mitä ruokia kurssilla tehtäisiin.

Ainakin jonkin ohjeen pitää olla tosi helppo, jos mukana on ihan osaamattomia. Tomaattipohjainen makkarakastike voi olla tällainen.

Mutta ihan uuttakin ajatusta pitäisi tuoda. Kati halusi kääntää ruoanlaiton lähtökohdat päälaelleen.

”Usein ruoanlaitto aloitetaan lihasta. Kypsennetään se kanapala tai jauheliha ja mietitään, että mitäs sen kanssa, pilkkoisinko viereen tomaatin.”

Kati haluaa, että ruoanlaitto lähtisi saatavilla olevista kasviksista. Voisi valita, tekisikö niistä kastiketta, vuokaa vai pataa, vai kenties keittoa. Siihen sitten olisi helppo lisätä vaikka nakkeja – tai mitä lihaa onkaan.

”Näin ruokaa tulee ikään kuin paljon enemmän, ja se sama lihamäärä riittää moneen annokseen. Samalla tulee kuin vahingossa syötyä runsaasti vihanneksia.”

Nyt suurin osa tarjolla olevista vihanneksista on napattu työpisteisiin. Jäljelle jäivät vain väsähtäneimmät paprikat ja kukkakaalit. Nekään eivät mene hukkaan, sillä Kati keittää niistä kasvisliemen. Sen hän pakastaa ja käyttää seuraavalla kurssilla.

Haaveissa tuoreet yrtit

Kasvisten lisääminen ruokiin kiinnostaa Kirsi Koivulaa, 45, ja Saria, 47, joka haluaa esiintyä jutussa ilman sukunimeä. Ystävykset ovat kiinnostuneita terveellisemmästä syömisestä. He ovat lopettaneet punaisen lihan syönnin, vähentäneet sokeria ja lisänneet kasviksia.

Kirsi ja Sari käyvät yhdessä ruokajonossa, sillä odotellessa ehtii vaihtaa kuulumiset. Kumpikin myöntää, että ilman ruoka-apua terveellinen syöminen ei onnistuisi. Tosin avun antimetkaan eivät aina kannusta siihen.

”Joskus jaosta sai vain vaaleaa leipää ja sokeroituja jugurtteja”, Kirsi kertoo.

Hän tekee ruokaostoksensa iltayhdeksän jälkeen, koska silloin 30 prosentin alennuksessa olleet tuotteet myydään 60 prosentin alennuksella.

”Ruoka valikoituu sen mukaan, mitä silloin saan.”

Jos rahaa olisi enemmän, Kirsi ostaisi ainakin tuoreita yrttejä. Lisäksi lehtikaalia, pinaattia, sieniä ja marjoja. Hänen haaveensa olisi päästä joskus syömään Silvopleessa tai muussa kasvisravintolassa.

Sari kokkaa Sierra Leonesta kotoisin olevan miehensä kanssa afrikkalaista ruokaa. Sen valmistamiseen menee tunteja, joten ruokaa tehdään harvemmin, mutta kerralla paljon.

Nyt naiset tekevät jauheliha-juurespihvejä. Ohjeen perusjauhelihan he vaihtavat kananjauhelihaan, johon lisäävät raastettua porkkanaa ja purjoa. He laittavat kanaa myös marinoitumaan wokkausta varten.

Mausteita he lisäävät varovasti, mittalusikoilla. Opettaja kehottaa maustamaan reilusti, koska kana on niin mietoa. Sari arvelee, että ehkä teelusikallisen neljäsosa mustapippuria on hyvä määrä.

Ei vaihtoehtoa

Viereisellä pisteellä siskokset Anitta Rönkä, 65, ja Anne Henriksson, 55, valitsivat borssikeiton, koska sitä he eivät ole tehneet ennen. Nyt se valmistetaan alusta asti, keitetään punajuuret ja haudutetaan osso bucco -lihaa mauksi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Anitta on kauhan varressa. Perhepäivähoitajana hän sai kokata lapsille ihan riittävästi.

Ja on hän siitä tykännytkin. Ainakin siihen asti, kun jäi eläkkeelle ja mies kuoli pari vuotta sitten. Sen jälkeen ruoanlaitosta tuli vaikeaa, sillä rahat eivät meinanneet riittää mitenkään. Eivät, vaikka Anitta karsi herkut ja heräteostokset, juoksi tarjousten perässä ja mietti, mikä on ihan välttämätöntä.

Ruokajonoon meneminen nolotti, sillä hän ei halunnut olla kenenkään almujen varassa.

”Kyllä siinä piti tehdä itselle selväksi, että se on nyt pakkorako. Jos haluan nyt yksin jäätyäni selvitä veloista, ei ole muuta vaihtoehtoa”, Anitta sanoo.

”Toinen vaihtoehto olisi ollut panna kaikki ranttaliksi eikä välittää mistään mitään. Mutta en minä sitäkään halunnut.”

Pian Anitta huomasi, että ei hän ole ainoa. Jonossa on muitakin, ja jokaisella oma tarinansa, syynsä tulla.

Omat eväät eivät riitä

Samaa sanoo Anne. Hänelle kynnys lähteä jonoon olisi ilman siskoa saattanut olla liian korkea.

”Jonoon tullessa joutuu myöntämään, että olen nyt tilanteessa, jossa omat eväät eivät enää riitä.”

Se mitä Annen pöydässä ei enää näy, on kokoliha. Anitta puolestaan ikävöi kalaa.

”Mies oli kova kalamies, ja meillä oli aina kalaa tarjolla. Nyt siihen ei ole enää varaa.”

Työtön Anne asuu poikansa kanssa. Heidän syömisensä perustuu pitkälti siihen, mitä jonosta saa. Hän on oppinut soveltamaan.

”Täällä kurssilla olen myös rohkaistunut luottamaan omaan maku- ja hajuaistiini ruoan laadun arvioinnissa. Ennen heitin heti parasta ennen -päivänsä nähneet ruoat varmuuden vuoksi roskiin, nyt tutkin ensin.”

Keiton poristessa siskot laittavat vielä nachopaistoksen uuniin. Pertti vitsailee, että tuota hänen pitäisi varmaan viedä koiralleen. Pertillä kun on chihuahua, meksikolaista rotua siis.

Mitä jos joku näkee?

Pertti suikaloi kokenein ottein juuressalaattiin punakaalia, kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Kun hän valmistaa sille kastikkeen paahtamalla seesaminsiemeniä, ilmaan nousee herkullinen tuoksu.

Toisella levylläPertti paahtaa jauhelihaa chili con carnea varten. Nopeallakin silmäyksellä näkee, että mies on harrastanut ruoanlaittoa.

”Joitain vuosia sitten teimme ystävien kanssa ravintolapäivänä kalaruokia. Niitä meni kaupaksi 169 annosta”, hän kertoo.

Kun Pertti oli vielä naimisissa ja lapset asuivat kotona, hän valmisti viikonlopun ruoat. Nykyään hän kokkaa vain itselleen ja koiralleen, ja pojilleen silloin kun nämä tulevat käymään.

Putkiasentajana toimineen miehen elintaso romahti ensin työttömyyden ja sitten olkapään hajoamisen myötä.

Ensimmäistä kertaa hän meni Manna-Apuun vuonna 2014. Silloin rahat olivat aivan loppu ja seuraavien saamiseen oli yhdeksän päivää.

”Kävelin ensin jonon ohi monta kertaa. Mietin, että mitä jos joku näkee minut siellä.”

Lopulta Pertti tajusi, että ei se ole häpeä. Leipäjonossa on monenlaisia ihmisiä.

”Se on myös sosiaalinen tapahtuma. Jonossa on tullut tuttuja, jopa ystäviä, joita tapaan muulloinkin.”

Yksin ei niin maistu

Ei ole sattumaa, että kurssille on ilmoittautunut osaavia ihmisiä. Ruoanlaittoa taitamattomat eivät ehkä ole uskaltautuneet. Ruokajonossa on esimerkiksi paljon yksinasuvia miehiä, jotka eivät ole oppineet edes peruskokkausta. Heille jo ajatus freesaamisesta, wokkaamisesta ja paahtamisesta on vieras.

Vaikka heitä ajatellen Kati Lindfors on kirjoittanut reseptit superselkeiksi.

”En kirjoita, että keitä pasta. Kirjoitan, että laita isoon kattilaan runsaasti vettä, ja kun se kiehuu, lisää pasta. Katso pakkauksesta keittoaika.”

Kursseilla myös pyritään aina löytämään osaamattomalle kokeneempi pari. Parityöskentely poistaa paineita ja tuo yhteenkuuluvuutta.

Tämä tiedetään myös ruoka-apua tarjoavassa Manna-Apu ry:ssä.

”Yhdessä laittaminen on tärkeää, samoin yhdessä syöminen. Moni asiakkaistamme joutuu yleensä syömään yksin”, sanoo Tarja Pietilä.

Manna-Avussa käynnistettiin viime vuonna projekti Autettavasta toimijaksi. Siinä ruokajonon asiakkaat saivat itse kertoa, mikä heitä – jaetun ruoan lisäksi – auttaisi.

Tärkeimmäksi nousi ruoka: sen tekeminen ja syöminen yhdessä. Niinpä päätettiin kokeilla työväenopiston kanssa kursseja, joilla ruokaa tehtäisiin ja syötäisiin yhdessä. Ja joilla opittaisiin tekemään hyvää siitä, mitä tarjolla on.

Tarja Pietilän mukaan kurssilla on myös hienompi tavoite: saada avun hakija kokemaan elämänsä mielekkäänä.

”Että hän aktivoituisi, ryhtyisi tekemään itse asioita sen sijaan, että olisi vain avun passiivinen vastaanottaja.”

Mahdollisia kurssilaisia riittää, sillä Manna-Avussa käy viikossa 500–800 kävijää. Siellä jaetaan kauppojen ja elintarviketeollisuuden lahjoittamaa ruokaa 450 000 kiloa vuodessa.

Upean pöydän ääressä

Kun ruoat saadaan valmiiksi, ne kootaan erilliselle pöydälle. Jokainen käy ottamassa kuvia.

Sitten ruokaa kauhotaan lautaselle ja maistellaan, omia ja muiden kokkauksia. Istutaan yhdessä katettuun pöytään, syödään ja jutellaan.

”Ei me ihan vähään aikaan ollakaan oltu näin upean pöydän ääressä”, tuumataan yhdessä.

Kati iloitsee siitä, että kaikki onnistuivat. Ja että kaikki joutuivat harjoittelemaan soveltamista: vaihtamaan lihan kanaksi tai sipulin purjoksi, saatavuuden mukaan.

Pertti miettii, että tällaiselle kurssille pitäisi saada ruokajonosta juuri niitä, jotka eivät kokkaa.

”Osa on luovuttanut. He käyvät kyllä jonossa, mutta syövät vain sitä mitä helposti saavat suuhunsa ja lysähtävät sitten sohvalle.”

Kahvin poristessa kurssilaiset pakkaavat ylijääneen ruoan mukanaan tuomiin rasioihin. Kotiin kulkeutuu selvää säästöä ja inspiraatiota.

”Olo on täysi ja tyytyväinen”, eräs kurssilainen toteaa lähtiessään.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 27/2017.