
Theresa ja Henrik viihtyvät saaren ainoina mökkiasukkaina ympäri vuoden – ”Kotona olemme vain kelirikon aikaan”
Vanha kauppalaivurin tila Hiittisten koillissaaristossa takaa Theresalle ja Henrikille mielenrauhaa ja puuhastelua kesät talvet.
Oli kevättalvi, kun Henrik Alfthan lähti välittäjän kanssa hydrokopterilla jäiden yli katsomaan vanhaa saaristotilaa. Piha-alue ja niityt olivat pusikoituneet ja rakennukset ränsistyneet, joten työmaata riittäisi pitkään. Tämä oli juuri sitä, mitä haettiin.
”Kakkoskotimme sijaitsee meren saaressa, mutta suojassa pohjois- ja länsituulilta. Vanha pihapiiri antaa etelään päin. Venematka mantereelta on sopivan lyhyt. Viisaasti on kauppalaivuri Andersson aikoinaan valinnut tilansa paikan”, Henrik kertoo.
Parinkymmenen vuoden aikana saaritilan hoitamisesta on muodostunut iso osa hänen ja puoliso Theresa Andellin elämäntapaa. Saaren rauhassa, ainoina asukkaina viihdytään ympäri vuoden. Viime vuonna he viettivät saaressa peräti 250 päivää. Kotona Billnäsissä maltetaan olla pitempään vain kelirikon aikaan.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?
Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.
Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään tästä .
Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Theresa ja Henrik viihtyvät saaren ainoina mökkiasukkaina ympäri vuoden – ”Kotona olemme vain kelirikon aikaan”