mummi ja vauva

Toivoin lapsenlapsia yli 10 vuotta – tältä isovanhemmuus nyt tuntuu

Minusta tuli mummi kymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Tyttäriäni ei äitiys tuntunut kiinnostavan ollenkaan, kunnes viimein alkoi tapahtua. Mutta onko mummius ollut niin ihanaa kuin odotin?

Mummi. Siinä sana, jota olen pyöritellyt suussani jo kymmenen vuotta. Omat, yli kolmikymppiset tyttäreni ovat suhtautuneet mummihaaveisiini varsin viileästi.

Mutta mitäs sitten tapahtuikaan?

Olen tehnyt elämässäni kaksi hyvää päätöstä. Ensimmäisen nimi on Elli ja toisen Hennu.

Vaikka lapsista voi olla huolta ja vaivaa, minulle äitiys on ollut elämäni parasta aikaa. Suosittelinkin siis äitiyden onnea myös omille tytöilleni heti kun he täyttivät 25 vuotta. Halusin heidän kokevan samanlaisia onnen hetkiä äitinä kuin minäkin. Ja halusin tietysti kokea myös mummiuden höpsähdyksen, jota ystäväni hehkuttivat.

Vastaanotto oli kuitenkin viileää, ja 30 vuotta täytettyään Elli kehotti minua pitämään suuni kiinni aiheesta.

Niin tein, vaikka vaikeaa se on ollut.

Lue lisää: Isovanhemmat, onko lastenlasten hoitaminen ilo vai velvollisuus?

Well done, vävypoika!

Viime kevättalvella Elli ja poikaystävä, jota kutsumme Porilaiseksi, tulivat meille sunnuntailounaalle. Elli pysähtyi täysin voipuneena ovenrakoon ja murahti: ”Mullon ihan hirvee olo ja mä oon raskaana.”

Aloin itkeä ja nauraa ja kietaisin käteni Porilaisen kaulaan: ”Well done!”

Siitä alkoi Ellin äitiyden ja minun mummiuteni odotus. Ellin alkukuukaudet kuluivat oksennusta pidätel­lessä, minun jännittäessäni, koska raskausuutisen saisi julkistaa. Samalla muistelin salaa omien vauvojeni syntymää.

Viikko ennen laskettua aikaa ­Elli joutui sairaalaan. Maanantaina jännitettiin, ja tiistaiaamuna Porilaiselta tuli viesti: ”Äiti ja tytär terveitä ja kunnossa. Vähän teetti kun tuli hankalassa asennossa.”

Lue lisää: Näin leivot ristiäiskakun

Parempi mummi

Siitä alkoi mummiuteni. Onnittelin itseäni, että hyvä ideani oli mennyt jakeluun.

Ensi kohtaaminen sairaalassa oli tunteikas, vaikka uusi pieni ihminen nukahteli rinnalle koko ajan.

Nyt kun pieni tyttönen on jo yli kaksikuinen, kontakti alkaa onnistua. Kutsun itseni viikonloppuisin kylään. Mielikuvissani puuhastelen jo leikki-ikäisen kanssa. Askartelen ja rakennan piparkakkutaloja.

Näen itseni mummina paljon reippaampana kuin mitä olin ­äitinä. Ehkä saan tilaisuuden osallistua aktiivisesti pienen elämään ja paikata näin omaa 1980-luvun kiireistä juppiäitiyttäni.

Ristiäiset

Kastetilaisuudessa vauva otetaan seurakunnan jäseneksi ja hän saa nimen.

Itkut nimestä

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tyttärentyttäreni kastettiin. Oli liikuttavaa nähdä meidät kaikki, myös ex-mieheni, toivomassa yhdessä kaikkea hyvää ensimmäiselle lapsenlapsellemme.

Ja nimi? Iris Helena.

Siitäkin tirautin pienet itkut mummiuden herkistämänä: alun perin vastahakoinen esikoiseni oli valinnut suvus­samme vuosikymmeniä kulkeneen ­nimen tyttärelleen.

Mitä mieltä sinä olet? Onko isovanhemmuus sinullekin elämän ihanimpia asioita? Vai haaveiletko vielä lapsenlapsista? Ota osaa keskusteluun ja jaa mielipiteesi kommenttikentässä!

Avainsanat

Keskustelu

Rakkautta ensi silmäyksellä. Syvää, ehdotonta, ihanaa, iloista, lukuisten ihmeiden kirjomaa rakkautta, surua siitä että omien lasten kanssa elämä oli täynnä arjen huolia, rakkaudentäyteistä huolta ja ymmärrystä arjen pyörityksessä oleville vanhemmille, pohjatonta kiitollisuutta näiden ihanien pienten olemassaolosta ja rakkaudesta. Tunne jota ei voi tuntea ketään muuta kohtaan.

Voin samaistua kirjoitukseen. Tosin itselläni on 2 poikaa. Vanhempi poika ilmoitti hyvissä ajoin häiden jälkeen että he eivät tee lapsia ,olin yllättynyt. Nyt häistä 15 v.Mutta kunnioitin heidän päätöstä. Nuorempi poika meni taannoin naimisiin ja he odottavat nyt vauvaa.
Olin ratketa ilosta,huusin ja itkin,itkin ja huusin. Voi sitä riemua kun ajattelin että minusta tulee nyt mummi! Salaisuutta piti varjella vielä niin pitkään kunnes oli ensimmäin ultra. Olisin halunut kaikille kertoa ” minusta tulee MUMMI”
No nyt saan kertoa. Nyt vain odotamme hetkeä milloin vauva syntyy. Ja mikä hienointa saan läheltä seurata miniäni masun kasvua ja hänen kasvua äitiyteen. Heistä tulee perhe ❤

Näin kolmekymppisenä, omaa lasta pari vuotta toivoneena tämä juttu ärsytti. Onneksi äitini ei ole ikinä olettanut, että lapsi tilataan kuin postimyynnistä ja sen hankinta voidaan suunnitella. Onneksi minulle ei esitetä hyvänä ideana hankkia lapsi. Ihan kuin ei olisi tullut mieleeni muuten. Elämä vain ei aina mene kuten toivoo.

En halua kuulla sitten kun raskaaksi tulen kenenkään suusta että vihdoinkin tulit järkiisi ja tajusit raskautua. Äitien ja mummien pitäisi siihen ikään mennessä tietää, että lapsia ei suunnitella kalenteriin. Ne tulevat tai eivät tule. Eikä syitä tarvitse selittää, jos ei halua, edes äidilleen tai anopille.

Kommentoi juttua: Toivoin lapsenlapsia yli 10 vuotta – tältä isovanhemmuus nyt tuntuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X