Tunnetko yksinäisyyttä tai huolestuttaako läheisen yksinäisyys? Etsivä vanhustyö kuuntelee ja auttaa ikäihmisiä

Etsivä ja löytävä vanhustyö auttaa yksinäisiä ikäihmisiä. Kun Leenalta ja Kaarinalta kysyttiin, tarvitsevatko he tukea, he uskalsivat vastata kyllä.

Tavaratalossa käy vilinä. Ihmiset kulkevat kassiensa kanssa, joku puhuu kännykkään. Leena, 72, istuu penkillä ja siemailee automaatista ottamaansa vettä. Kahvi olisi täällä liian kallista.

Leenasta on mukava tarkkailla ihmisiä. Hän käy myös hotellien auloissa lukemassa sanomalehtiä.

”Hienoissa paikoissa ihmiset ovat kohteliaita. Henkilökunta ei sano mitään.”

Helsingissä asuva Leena vierailee säännöllisesti myös palvelukeskuksissa. Tarjolla olisi monenlaista päivätoimintaa: taide-, laulu- ja keskusteluryhmiä. Leena osallistuu muun muassa ompeluryhmiin.

Juuri palvelukeskuksessa Leena huomasi etsivää vanhustyötä mainostavan kortin. Ensin hän ihmetteli, mitä etsivä vanhustyö on.

Yön yli nukuttuaan hän järkeili, että tuskin palvelukeskuksessa jaetaan minkä tahansa tahon esitteitä, ja soitti seuraavana päivänä kortissa olleeseen numeroon.

Tuo päivä kaksi vuotta sitten herkistää yhä mielen. Tilanne kotona oli tuolloin niin ahdistava, että jotain oli pakko tehdä.

Lue myös: Pelkäätkö yksinäistä vanhuutta? Varaudu etukäteen

Etsivä vanhustyö auttaa heitä, jotka eivät saa muuten palveluja

Etsivä ja löytävä vanhustyö auttaa ikäihmisiä, jotka eivät ole virallisen palvelun piirissä tai joiden saama palvelu ei ole ihan sitä, mitä he tarvitsevat.

Joillakin on haasteita liikkumisen kanssa. Toiset eivät ole löytäneet sopivaa auttajaa tai eivät ymmärrä, että he hyötyisivät ulkopuolisesta ammattiavusta.

Etsivää vanhustyötä tehdään eri puolilla Suomea, ja sitä kehittää ja koordinoi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli. Leenaa auttava Mereo Vanhusten Palvelutaloyhdistys on yksi Vallin jäsenjärjestöistä.

”Tavoitteena on, että mahdollisimman moni vanhusten kanssa toimiva tunnistaa avun tarpeen, jotta ihminen saisi oikeanlaista apua oikeaan aikaan”, Vallin suunnittelija Päivi Tiittula sanoo.

Tuon tarpeen ei tarvitse olla iso. Etsivän vanhustyön tekijät ajattelevat, että ihminen on kokonaisuus ja että sosiaaliseen hyvinvointiin panostaminen näkyy elämänlaadussa ja terveydessä.

Esimerkiksi yksinäisyys voi kytkeytyä masennukseen, uniongelmiin ja tissutteluun. Se myös nostaa riskiä muistisairauksiin, verenkiertoelimistön sairauksiin ja diabetekseen.

”Etsivässä vanhustyössä kartoitetaan, onko ikäihmisellä sairauksia tai liikkumisen esteitä, samoin sitä, miten hän huolehtii itsestään ja kodistaan. Entä onko hänellä läheisiä ja ystäviä? Millaista sosiaalista toimintaa hänellä on elämässään”, Päivi Tiittula sanoo.

Ydinajatus on vanhuksen kuunteleminen. Jos ihmistä yritetään auttaa tavalla, joka ei motivoi häntä itseään, hän ei koe tulevansa autetuksi.

”Jos sinulla on neliön muotoinen palveluntarve, ei ratkaisu siihen ole ympyrän muotoinen”, Tiittula sanoo.

Etsivää työtä tarvitaan myös siksi, että moni vanhempi ihminen on vaikeuksissa digitaalisten palvelujen kanssa. Niin oli myös yksin asuva Leena.

Etsivä vanhustyö auttaa ikäihmisiä.

Etsivää vanhustyötä tekevä Päivi Merkkiniemi (oik.) kävi tutustumassa Leenan kanssa keskustakirjasto Oodiin. Hän saattaa asiakkaitaan myös harraste- ja vertaistukiryhmiin. ”Kun työntekijä on mukana, monenlaiset kynnykset madaltuvat”, Päivi sanoo.

Yhdessä mietitään keinoja lievittää yksinäisyyttä

Leenan puheluun vastasi työntekijä nimeltä Anneli. Hänen äänensä oli miellyttävä, ja hän ehdotti, että voisi tulla jo kuluvalla viikolla tapaamaan Leenaa tämän kotiin.

”Ajattelin heti, että hänelle avaan oven”, Leena muistelee.

Kun Anneli saapui, hän osoittautui hymyileväksi naiseksi, joka kuunteli kiireettömästi, rauhoitteli ja neuvoi. Leenalle tuli tunne, että hän selviää virallisten asioiden hoitamisesta. Lisäksi hän koki voivansa luottaa Anneliin.

”Avauduin ja välillä itkin. Tuli vuodatettua yksinäisyyttä ja siihen liittyvää kipua.”

Leenaa masensi myös se, ettei hänellä ole puolisoa tai lapsia. Hän kokee olevansa täysin itsekseen.

Etsivän vanhustyön työntekijä kertoi, että he voivat miettiä yhdessä keinoja lievittää yksinäisyyttä.

Pikkuhiljaa Leena on rohkaistunut osallistumaan erilaisiin harrasteryhmiin. Nykyisin hän toimii myös Mereon kokemusasiantuntijana eli kertoo kiinnostuneille, mitä yksinäisyys tarkoittaa vanhalle ihmiselle.

Lue myös: Ongelmana yksinäisyys? Näin autat toista yksinäistä

Etsivä vanhustyö

Päivi Merkkiniemi saattaa asiakastaan Leenaa (vas.). Leena tietää, että taloustilanne vaikuttaa yksinäisyyteen. ”Pitää laskea rahoja ja miettiä, minne voi mennä ja mihin osallistua. Bussilippu on ollut hyvä sijoitus”, hän sanoo.

Ikäihmiset kokevat monenlaista yksinäisyyttä

Yksinäisyys on monitahoinen kokemus, eikä kyse ole välttämättä siitä, että on fyysisesti yksin. Ihmisvilinässäkin voi tuntea yksinäisyyttä.

Sosiaalisessa yksinäisyydessä on kyse seuran tarpeesta, joka ei toteudu. Haluamme myös tuntea kuuluvamme joukkoon.

Useimmat meistä kaipaavat yhteyttä toiseen ihmiseen. Haluamme tulla kuulluksi ja kokea, että olemme tärkeä jollekulle. Jos tunneyhteys on huono, kyse on emotionaalisesta yksinäisyydestä. Sitä voi kokea myös parisuhteessa.

Pohjimmiltaan ihminen on aina yksin ja erillinen yksilö, vaikka elämässä onkin kytköksissä ihmissuhteisiin.

“Yksinäisyys tuntuu siltä, että jos katoaisi maailmasta, kukaan ei huomaisi”, eräs yksinäinen kuvaa tunnetta sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, Juho Saaren kirjassa Yksinäisten Suomi.

Yksinäisyys voi olla väliaikaista tai pitkäkestoista. Se voi vaihdella eri vuorokauden aikoina tai elämänvaiheiden muuttuessa.

Ikäihmisiä yksinäisyys kaihertaa esimerkiksi syksyisin pimeällä kaudella tai talvella, kun ulkona on vaikea liikkua.

Ystävä on lahja

Leena tietää, miten pahalta yksinäisyys tuntuu. Esimerkiksi juhlapyhät ovat vaikeita, kun tuttavat ovat perheittensä luona.

”Välillä oikein käperryn itsesääliin.”

Kaikkein yksinäisimmäksi Leena tuntee olonsa keväällä, jolloin ikkunoista tulvii valoa. Jostain syystä mieli menee silloin matalaksi ja Leena vetää pimennysverhot alas.

“Ehkä valo tuo mieleen, että pitäisi olla pirteä ja tavata ihmisiä, kuten kaikki muutkin.”

Leenalla oli aiemmin kaksi sydänystävää. Toista hän tapaa yhä, toinen kuoli viime kesänä. Tuon ystävän kanssa Leena osallistui palvelukeskuksen toimintaan, ja sunnuntaisin he soittivat toisilleen.

Viime aikoina Leenan ei ole tehnyt mieli osallistua ryhmiin. Hän odottaa lonkkaleikkausta. Sen jälkeen on tarkoitus panostaa taas sosiaalisuuteen.

Lue myös: En saa suutani auki. Miten voin oppia sosiaaliseksi?

Ihmissuhdetyötä

Leenan oma työntekijä, geronomi Päivi Merkkiniemi ymmärtää, että vanhemmalla iällä ystävien saaminen ei välttämättä ole helppoa. Ihmisillä on vakiintuneet tapansa, ja luottamuksen rakentaminen vie aikaa.

Päivi neuvoo pohtimaan sosiaalista verkostoa jo ennen eläkeikää, jotta olisi työkavereiden lisäksi muitakin ystäviä.

Leena teki pitkään toimistotöitä, mutta vaihtoi alaa 1990-luvun laman aikaan päiväkotiin. Hän huomasi, että töissä luodut ystävyyssuhteet kestivät kolmisen vuotta työpaikalta lähdön jälkeen.

”Sitten ei enää tullut pidettyä yhteyttä.”

Leena ja hänen oma työntekijänsä näkivät aluksi muutaman viikon välein ja nyt he tapaavat Leenan tarpeiden mukaan.

Jos Leenalla on asiaa, hän soittaa Päiville. Jos Leenasta ei kuulu pariin kuukauteen, Päivi soittaa hänelle. Aina tavatessa halataan. Sitten tehdään sitä, mitä Leena haluaa, tutustutaan esimerkiksi uuteen Oodi-kirjastoon.

Leenan tukena on myös SPR:n vapaaehtoinen, jonka kanssa he ovat käyneet museoissa. Seurakunnan diakoni on välillä tullut auttamaan Kela-lomakkeiden kanssa.

Apu on antanut Leenalle hyvää oloa. Hän kokee saaneensa voimaa ja itsetuntoa. Enää hän ei mieti, voiko kysyä jotakin asiaa.

”Saatan sanoa, että tällainen pulma nyt on. Naurakaa vaan.”

Nyt Leena kaipaisi vertaistukiryhmää yksinäisille. Olisi mukava jutella siitä, millainen tilanne kullakin on ja tutustua uusiin ihmisiin.

Ironista kyllä yksinäisille suunnattuihin ryhmiin ei ole aina tulijoita. Syy on häpeä. Leenakaan ei halua esiintyä tässä jutussa oikealla koko nimellään.

Yksinäisyys aiheuttaa häpeää

Töissä ollessaan Leena epäröi, kun häneltä kysyttiin lapsista. Hän pelkäsi leimautuvansa epäonnistujaksi.

”Sisääni kasvoi asiasta möykky, mutta onneksi se alkaa nykyisin tuntua turhalta.”

Yksinäisyys vetää yhä mielen matalaksi ajoittain. Silloin Leena yrittää siirtää ajatukset johonkin muuhun.

”Otan virkkuutyön tai katson vaikka Ronja Salmen ohjelmaa.”

Kun Leena tunsi itsensä jokunen vuosi sitten masentuneeksi, hän ei aina jaksanut käydä edes kaupassa. Leena rohkaistui kertomaan asiasta lääkärilleen terveyskeskuksessa. Se kannatti, sillä hän sai apua.

Iso ongelma on, että apua tarvitsevat ihmiset eivät osaa tai uskalla hakeutua avun piiriin. ”En minä nyt viitsi” ja ”ei minun takiani tarvitse” ovat tuttuja lauseita auttajille.

”Meillä on kulttuurissa vahva eetos siitä, että jokaisen pitäisi tulla toimeen itse”, Päivi Tiittula Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vallista toteaa.

Kuitenkin monesti olisi fiksuinta ottaa auttajiin yhteyttä jo aiemmin ennen ongelmien kasvamista ja kasaantumista.

Tutkimuksista tiedetään, että jos ihminen on luonteeltaan arka, yksinäisyys heikentää hänen sosiaalista aloitekykyään entisestään. Lisäksi on heitä, joiden mieli vetäisi vaikka minne, mutta keho pistää hanttiin.

MEREON työntekijä Päivi Merkkiniemi ja asiakas Kaarina Leskinen.

Kaarina (oik.) kiittää tukihenkilöään Päivi Merkkiniemeä: “Sen huomaa ihmisestä, tekeekö hän minulle hyvää vai huonoa”, Kaarina sanoo.

Rollaattorilla liikkeelle?

Kiitos kysymästä! Kyllä, toivon lisää tekemistä, Kaarina Leskinen, 78, vastasi, kun hän sai sairaalaan puhelun Mereon työntekijältä.

Sosiaalinen ja toimelias Kaarina liikkuu rollaattorin avulla. Hän tarvitsee ystäviä ja tekemistä ja osallistuu mielellään monenlaiseen toimintaan, jos vain fyysisesti pystyy ja jaksaa: käy keskustelukerhossa, kuntosalilla ja kulttuuririennoissa.

Viimeksi Kaarina näki kulttuurikaveritoiminnan kautta saamansa vapaaehtoisen kanssa näytelmän Yhtä matkaa.

Kaarinan luona vierailee noin pari kertaa kuussa myös Helsinki Mission vapaaehtoinen.

“Parikymppinen kiva tyttö.”

Yksi meno päivässä on kuitenkin maksimi, muuten Kaarina väsyy. Hänellä on ollut kehossaan yhdeksän murtumaa, ja myös nivelrikko hankaloittaa liikkumista. Lisäksi keho on saanut kestää syövän ja fibromyalgian.

Kaarina ei kuitenkaan ole käpertynyt itsesääliin.

“Mitä se hyödyttää ketään, jos itken ja valitan.”

Kaarina Leskinen luki ylioppilaaksi eläkkeellä.

Kaarina Leskinen kirjoitti ylioppilaaksi 70-vuotiaana. ”Olin luvannut äidilleni, että minusta tulee ylioppilas.”

En kai joudu naimisiin?

Kaarina teki työurastaan pitkän jakson kirjanpitäjänä ja jatkoi töitä harrastuksena 76-vuotiaaksi saakka. Hänellä on kaksi aikuista poikaa, kasvattitytär ja yksi lapsenlapsi. Lapset kannustivat, kun Kaarina valmistui 70-vuotiaana ylioppilaaksi.

“Opiskelu oli kauhean kivaa. Olin luvannut aikoinaan äidilleni, että minusta tulee ylioppilas.”

Nyt haaveissa ovat espanjan kieliopinnot, ja Päivi Merkkiniemi on etsinyt sopivan kurssin. Kaarina uskoo, että opiskelusta tulee hyvä mieli. Tosin muisti hieman pätkii, ja se harmittaa.

Päivi Merkkiniemi on tutustuttanut Kaarinan Vanhustyön keskusliiton Seniorilautta-ryhmään ja Helsinki Mission seniorikahvilaan. Jälkimmäisessä miehet tulivat juttelemaan liikaa.

“Enhän minä voi mennä paikkaan, jossa voi joutua naimisiin!”

Kaarina on päättänyt, että hän ei enää sorru sellaiseen. Yksi puolitoistavuotinen liitto saa riittää. Seniorilautta-ryhmä sen sijaan tuntui heti omalta paikalta. Siellä on pohdittu aforismeja ja jaettu muistoja.

“Heti naulakoilla eräs yli 90-vuotias rouva auttoi minulta takin pois.”

Oikeanlaista apua

Jotta yksinäistä voi auttaa, on selvitettävä, mistä juuri hänen kokemuksensa johtuu ja aiheuttaako se hänelle ahdistusta.

”Yksinäisyys saattaa näkyä myös myönteisinä kokemuksina rauhasta ja vapaudesta”, muistuttaa ikäihmisten yksinäisyyttä tutkinut Elisa Tiilikainen.

Yksinäisyyttä lieventävät esimerkiksi edulliset seniorien harrastusryhmät ja se, miten yhteisöllisissä yksiköissä kunta järjestää hoivapalveluja.

Lisäksi me kaikki voimme vaikuttaa siihen, miten kohtaamme muita. Jutteluhetki naapurin tai kaupan myyjän kanssa voi olla yksinäiselle päivän kohokohta.

Kaarina Leskinen

Vaikka rollaattorilla liikkuva Kaarina Leskinen tuntee välillä itsensä epävarmaksi, hän pyrkii olemaan sosiaalinen.

Kelpaanko enää?

Kaarina viihtyy kotona myös yksin. Hän oli jo lapsena kova lukija, mutta nyt silmänpainesairaus haittaa näkemistä. Tukihenkilö Päivi ehdottaa äänikirjoja.

“Niitä voisi kuunnella virkatessa”, Kaarina innostuu.

Suunnitteilla on myös käsityöpiiri miniän kanssa. Mukaan voisi kutsua tuttuja ja naapurustoa.

Ystäviä Kaarina on saanut elämänsä varrella milloin mistäkin: koulusta, töistä, naapurustosta ja harrastuksista, sairaalastakin.

“Pitkäaikaisimman ystäväni kanssa näemme vuosittain. Olemme tunteneet jo 73 vuotta.”

Sydänystävänsä Arjan kanssa Kaarina soittelee ja näkee säännöllisesti. Tapaamiset ovat kuitenkin harventuneet, ja jotkin ystävyyssuhteet ovat jääneet. Se harmittaa Kaarinaa.

”Ystävät joutuvat nykyisin passaamaan minua kaupungilla, enkä halua olla vaivaksi.”

Liikkumisen vaikeus nolottaa. Päivi kehottaa pohtimaan, josko tunne on vain Kaarinan oma kokemus. Hän myös kysyy, haluaisiko Kaarina osallistua kerhoon läheisellä kirjastolla.

Kaarina miettii ja nyökkää. Eiköhän ohjelmaan vielä yksi kerho mahdu.

“Ehkä ne keksii minusta siellä jotakin hyvääkin.”

Lähteet: Elisa Tiilikainen: Jakamattomat hetket – yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku; Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia; Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/2019. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tunnetko yksinäisyyttä tai huolestuttaako läheisen yksinäisyys? Etsivä vanhustyö kuuntelee ja auttaa ikäihmisiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X