Ihmiset

Näyttelijä Jukka Puotilan esitys oli niin hauska, että presidenttikin repesi: "Olin haljeta riemusta"

Jukka Puotila paljastaa elämänsä tärkeimmät numerot, joihin kuuluvat 450-kuutioinen Honda, aika altaassa ja lääkärin hyvät uutiset.

Näyttelijä Jukka Puotila on positiivinen ihminen. Näin voi päätellä ainakin siitä, että hänen elämänsä tärkeisiin numeroihin sisältyy paljon valoa ja iloa.

Syöpään sairastumisen ajoilta hän nostaa esiin päivän, jolloin lääkäri soitti hyvät uutiset. Hän muistelee lämmöllä myös isäänsä, joka eläkkeelle jäätyään reissasi mukana esiintymismatkoilla, jotta poika ei nukahtaisi rattiin. Entä mitä ovat merkinneet näyttelijävuodet Kansallisteatterissa? Jukka Puotila kertoo. 

Jukka Puotila syntyi vuonna 1955 helteisenä päivänä

”Syyskuun 9. päivä oli hyvin helteinen, kun synnyin Helsingin Naistenklinikalla. Painoin reilut neljä kiloa. Äitini oli parikymppinen opiskelija ja isä työelämässä. Olin heidän esikoisensa.

Kodissamme Mannerheimintiellä minua hoiti kotisisar, koska äiti suoritti opintojaan Ateneumissa. Vajaan vuoden minun jälkeeni syntyi veljeni Janne Jouni, joka menehtyi vain kolmekuukautisena kätkytkuolemaan.

En ymmärtänyt lapsena, millainen tragedia se oli vanhemmilleni, mutta omat lapseni saatuani olen tajunnut menetyksen suuruuden. Sain myös kaksi muuta veljeä, kaksi vuotta minua nuoremman Antin ja neljä vuotta nuoremman Mikon. Vaikka olen syntynyt syksyllä, olen ollut kesän lapsi. Tykkään lämmöstä.”

Vuonna 1984 Jukka Puotila pestattiin Kansallisteatteriin

”Kiinnitys Kansallisteatterin näyttelijäksi vuonna 1984 oli minulle iso asia, olinhan juuri valmistunut Teatterikoulusta. Koulun ensimmäisellä kurssilla olin kyllä vannonut, että en mene ikinä Kansallisteatteriin, enkä tee mainoksia tai viihdettä. Mutta kaikkea tuota on tullut sittemmin tehtyä. Jäin Kansallisteatterista eläkkeelle vuonna 2018 eli ehdin olla siellä 34 vuotta. Edelleen kyllä vierailen talossa näyttelijänä.

Oli ehdottoman hyvä, että menin aikoinaan Kansikseen. Teatteri toi minulle sivistyksen, työpaikan ja työyhteisön sekä opetti näyttelijän ammatin. Kansallisteatterissa oli ja on ihan loistava henki. Kun menin taloon uutena, hengen luojia olivat sellaiset nimet kuin Pentti Siimes, Tarmo Manni, Yrjö Järvinen, Leif Wager ja Pia Hattara. Minut otettiin erittäin hyvin vastaan.”

16-vuotiaan Hondasta lähti 180 km tunnissa

”Sain ensimmäisen moottoripyöräni vuonna 1971. Olihan se vanhemmilleni kova päätös hankkia 16-vuotiaalle moottoripyörä, 450-kuutioinen Honda. Isä oli harrastanut moottoripyöräilyä nuorena Eurooppaa myöten. Minun reviirini oli ollut siihen asti Jopolla Espoossa Tapiola ja Haukilahti. Yhtäkkiä pääsin ajamaan halutessani vaikka mökille Lappeenrantaan.

Siihen aikaan ei ollut nopeusrajoituksia. Hurjastelu oli melkoista. Saatettiin kavereiden kanssa kokeilla Länsiväylällä, paljonko pyörä kulkee myötätuulessa. Mittari näytti 180 km/h.

Emme osanneet pelätä, vaikka tuohon aikaan nuoria miehiä kuoli paljon moottoripyöräonnettomuuksissa. Laki muuttui seuraavana vuonna niin, että tuoreella ajajalla piti olla 80 km/h -lätkä. Minä en myöskään olisi enää saanut noin isoa pyörää.”

Lue myös Anna.fi: Jukka Puotila rakastuu vaimoonsa monta kertaa vuodessa

Isä eli 90 vuotta ja kulki seurana mukana keikoilla

”Isä kuoli 90-vuotiaana vuonna 2018. Pari viimeistä vuottaan hän oli hoitokodissa saatuaan jo aiemmin aivoinfarktin. Kun menin katsomaan häntä, en saanut häneen enää kontaktia. Se oli hyvin vaikeaa. Hän saattoi katsoa minua, mutta en tiennyt, mitä hänen sisällään liikkui. Tuolloin opin ymmärtämään, että kuolema kuuluu elämään.

Meillä oli erityisen hyvät välin isän kanssa. Isä kannusti minua ja pyrki aina auttamaan, kun tarvitsin jossain jeesiä. Kun hän jäi eläkkeelle, hän kulki kanssani keikoilla pitämässä minulle seuraa, etten nukahtaisi auton rattiin.

Koin, että isä teki viimeisen palveluksen isän roolissaan näyttämällä minulle hoitokodissa, että tällä tavalla tämä kuoleminen menee. Mikään meidän välillämme ei jäänyt puhumatta. Minun oli helppo pitää puhe hänen hautajaisissaan.”

Jukka Puotila paljastaa strategiset mittansa: 180 cm armeijassa

”Olin armeijan mittauksessa Säkylässä 180 cm pitkä, mutta kun minut viimeksi mitattiin, olin enää 178 cm. Olen siis kutistunut. Näinhän ihmiset lyhenevät vanhetessaan.

Luulen olevani nykyisin aika lähellä miesten keskipituutta. Olen ollut tyytyväinen pituuteeni, joka on aika neutraali. Veljeni ovat 190-senttisiä. He ovat tulleet pituudessa äitini sukuun, kun taas minä isäni sukuun sekä pituudeltani että rakenteeltani.”

8. syyskuuta vuonna 2015 toi hyvät uutiset

”Olin ajamassa HUS:n sairaalan autohallista ulos, kun puhelimeni näytöllä vilkkui tuntematon numero. Arvasin heti, että lääkäri soittaa.

Olin sairastunut elokuussa 2015 suusyöpään, mutta nyt lääkäri kertoi, ettei toiselta puolelta kaulaani ollut löytynyt kuvauksessa kasvainta, ­vaikka sitä oli epäilty. Se oli valtava helpotus.

Vaikka suuni oli koepalojen ottamisesta johtuen niin kipeä etten pystynyt syömään, söin siitä paikasta sämpylän. Psyykeni vahvistui niin paljon. Nyt hoidoista on jo kahdeksan vuotta, ­enkä ajattele asiaa enää päivittäin.”

Lue myös: Yleisön rakkaus on Jukka Puotilalle vastustamatonta

Joulukuun 18. päivä Jukka Puotila kohtasi vaimonsa Annelin

”Oli joulukuu vuonna 1981, kun tapasin vaimoni Annelin. Olin tulossa Teatterikoulun pikkujouluista kotiin Espooseen ja päätin poiketa vielä Tapiolassa Garden-tanssiravintolassa. Elämässä asiat voivat olla pienestä kiinni. Ehkemme olisi koskaan tavanneet Annelin kanssa, jos en olisi päättänyt pistäytyä ravintolassa.

Hän näyttäytyi minulle kivannäköisenä ihmisenä. Tanssimme mutta kotiin menimme kumpikin omiin osoitteisiimme. Olimme kuitenkin vaihtaneet yhteystiedot. Anneli soitti ja toivotti hyvät joulut. Siitä seurustelumme pian lähti. Joulukuun 18. oli pohja meidän perheelle, jossa on nyt jo kuusi lastenlastakin.”

Kiitos Jukka Puotila – shown yleisöltä: 45 minuuttia unohdusta

”Yle järjesti Kyky 77-kilpailun, johon osallistuin äitini ilmoittamana. Imitoin tv:ssä näkemiäni hahmoja kuten sheriffi McCloudia, Edith Bunkeria ja Columboa. Olin harrastanut teatteria keskikoulussa. Pääsin kilpailun loppunäytökseen, joka televisioitiin Jyväskylän Rantasipi-hotellissa.

Tunsin, että silloin sain hyväksynnän esiintyjänä. Sitä ennen olin esiintynyt lähinnä vanhempien ja kavereiden juhlissa. Levyraadin Pirkko Liinamaa istui raadissa ja nauroi. Minulle oli tosi tärkeää saada ihmiset nauramaan.

Esiinnyttyäni jo pitkään olen ryhtynyt ajattelemaan, että yleisö ei ole minua varten, vaan minä olen yleisöä varten. Kerran Jukka Puotila show:n jälkeen eräs ihminen tuli kiittämään, että oli saanut unohtaa 45 minuutiksi jääneensä hiljattain leskeksi. Toinen ihminen kertoi, että hänelle oli luvattu puoli vuotta elinaikaa, mutta nyt taisi tulla vuosi lisää.”

Presidentti Mauno Koivisto repesi 75-vuotisjuhlissa 

”Vuonna 1991 esiinnyin Suomen Kuvalehden 75-vuotisjuhlissa, jossa vieraana oli myös presidentti Mauno Koivisto. Hän istui suoraan edessäni. Kun imitoin RKP:n Jan-Magnus Janssonia Koivisto putosi aivan täysin. Hän rojahti pöydälle pitkät kädet suorina ja nauroi aivan valtavasti. Koko presidenttiys suli laakista veke.

Tajusin, että hän tietää imitoinnin kohteestani jotain mitä minä en tiennyt. Oli hirveä työ pidätellä itseäni, etten ala nauraa. Olin haljeta riemusta, kun esitykseni osui niin lujaa Koivistoon.

Se on ollut kovimpia hetkiä urallani. En ollut koskaan ollut varsinaisesti juttusilla Koiviston kanssa, mutta kylläkin hänen kutsumanaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla.”

Sata metriä sujui aikaan 1,02 minuuttia

”14-vuotiaana uin sata metriä aikaan 1,02 mikä oli kohtuullisen hyvä. Kun 21-vuotiaana osallistuin Puolustusvoimien mestaruuskilpailujen kolmiotteluun, uin tismalleen saman ajan. Muistan sen aina. Se oli paras tulokseni uinnissa. Nykyäänhän satanen uidaan jo alle 50 sekunnin.

En ole ollut mikään huippu-urheilija, mutta olen aina liikkunut paljon. Uintia harrastin nuorena Tapiolan uudessa uimahallissa. Huippu-uimari Matti Kasvion äiti Mila Kasvio oli katsellut menoani ja kannusti minua uimaan. Tykkäsin myös korkeudesta ja seiväshypystä, joita opettelin lähinnä televisiota katsomalla.”

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 21/2023.