Ihmiset

Juontaja Marja Sannikka aloittaa aamunsa ruokkimalla vuohet – työpäivän päättää tärkeä tekstiviesti

A-studion toimittaja Marja Sannikan vuohet ovat tottuneet siihen, että emännällä on nappi korvassaan aamuruokinnan aikaan. Seurasimme hänen työpäiväänsä 12 tuntia.

On maanantaiaamu, kello käy kahdeksaa huhtikuun 15. päivänä. Toimittaja Marja Sannikka, 47, kävelee kevätaamun valossa kotinsa pihan poikki navettaan. Linnut sirkuttavat. Puiden välistä siintää järvi. Navetassa vuohet Salli, Liina, Kerttu, Sessa ja Nella odottavat apetta. Tunnelma on rauhallinen ja idyllinen.

Todellisuudessa työ ehti jo Marjan sänkyyn. Kun herätyskello puoli seitsemältä soi, hän tarkisti kännykästä aamun uutiset. Marjalla on kännykkä myös navettahousujensa taskussa. Hän heittää lehtikerpun Nellan eteen, polvistuu rapsuttamaan sitä ja vilkaisee puhelintaan.

Marja on yksi Ylen A-studion neljästä vakituisesta juontajasta, ja tänään on hänen vuoronsa valmistella ja juontaa illan suora studiokeskustelu.

Edellisellä viikolla on jo alustavasti sovittu, että maanantain lähetyksen aihe olisi kehysriihi, jossa hallituspuolueet esittäisivät kolmen miljardin euron lisäsopeutuksia valtion budjettiin. Marja ei ole ollut viikonloppuna yhteydessä työtovereihinsa, mutta hän tietää jo, että lähetyksen malli muuttuu.

Myöhään lauantai-iltana Iran aloitti massiivisen ohjus­iskun Israeliin. Ilmaan nousi iso kysymys, voiko isku ennakoida suursotaa.

”Se on aihe, jota ei voi jättää A-studiossa käsittelemättä”, Marja sanoo.

Sunnuntaina hän teki jo muutaman tunnin töitä hakien tietoja ohjusiskusta ja seuraten sen synnyttämää kansainvälistä keskustelua.

Marjan kotirannalle on pystytetty katos, jonka alla on mukava juoda aamukahvi järvessä pulahduksen jälkeen.

Päivä alkaa avannosta

Marja asuu Vihdissä mailla, joilla hänen äitinsä suku on asunut jo viisisataa vuotta.

”Suvun naisilla on ollut tapana lähteä kaupunkiin ja hakea sieltä tänne mies”, Marja sanoo.

Niin teki hänen äitinsä, ja niin teki myös Marja muuttaessaan kaupunkilaisen puolisonsa kanssa Vihdin maaseudulle vain reilun vuoden yhdessä olon jälkeen. Marja oli sitä ennen opiskellut Englannissa media-alaa ja ehtinyt asua pari vuotta Helsingissä. Nyt parilla on 18- ja 15-vuotiaat maalla kasvaneet pojat.

Pojat tekevät lähtöä kouluun, kun Marja on ruokkinut vuohet. Hän riisuu navettavaatteet, vetää ylleen kylpytakin, kaataa aamukahvin termospulloon ja lähtee järven rantaan.

Marja on talviuimari, joka kesävesissä kaipaa avantoaan. Huhtikuussa järvi on vielä hauraassa jäässä. Marja pulahtaa nopeasti laiturilta avantoon ja nousee juomaan kahvia ja syömään juustoleipää ”pukuhuoneeseensa” eli uimaria varten rakennettuun katokseen, jossa on pöytä, penkki ja muutama lyhty valaisemaan iltauinteja.

Lue myös Anna.fi: Talviuintiin hurahtanut Janina Fry käy meressä viisikin kertaa viikossa: ”Surut ja murheet huuhtoutuvat mereen”

”Ehdin harvoin uimaan lähetyspäivänä, sillä yritän päästä kymmeneksi Pasilaan. Muina aamuina jään usein etätöihin kotiin. Silloin uin kunnolla tai lähden jo ennen seitsemää Vihtiin pelaamaan padelia.”

Marja on hurahtanut lajiin. Hän kilpailee padelissa, ja on välillä treenannut sitä useita kertoja viikossa. Uutena lajina kilpailuhenkisen ja ahkeran liikkujan ohjelmassa on pickleball. Suomessa vielä aika tuntematon pallopeli tulee Yhdysvalloista.

”Siinä lyödään sählypalloa pingismailoilla tennisverkon yli sulkapallokentällä”, Marja kuvailee lajia suuntaa-antavasti.

Nyt hänellä alkaa olla jo kiire. Työmatka Pasilaan vie noin 45 minuuttia. Sinä aikana Marja ehtii kuunnella Areenasta radion Ykkösaamun, jossa myös puhutaan kehysriihestä ja Iranin ohjushyökkäyksestä.

Lue myös: Uutisankkuri Marjukka Havumäki reippailee 10 000 askelta päivässä – yhteen paikkaan häntä ei saisi retkellä: ”En ole mikään eräpirkko”

Aamupalaveriin osallistuvat Lauri Miikkulainen, Ines Sirén, Veera Pennanen, Mikko Lindqvist ja Ella Haura. Lauri, Ines ja Mikko ovat tuottajia, Ella ja Veera lähetystoimittajia.
Aamupalaverissa ovat mukana Lauri Miikkulainen, Ines Sirén, Veera Pennanen, Mikko Lindqvist ja Ella Haura. Lauri, Ines ja Mikko toimivat tuottajina, kun taas Ella ja Veera ovat lähetystoimittajia. © Sampo Korhonen

Kuka tulee vieraaksi?

Päivä Pasilassa alkaa kymmeneltä tiimikokouksella.

”Aika usein tässä vaiheessa emme vielä tiedä, mikä on illan lähetyksen aihe ja kenet kutsumme vieraaksi.”

Silloin kokouksessa tutkitaan päivän uutisia, pohditaan näkökulmia ja keskustellaan. Juontajalla on usein valmiina edellispäivinä työstettyjä aiheita, jotka hän on valmis viimeistelemään illaksi. Joskus aiheesta päättäminen vie iltapäivän puolelle.

Joskus taas pitkälle valmistellut aiheet työnnetään sivuun, kun eteen tulee jotakin päivänpolttavaa. Silloin ne usein vanhenevat ja jäävät kokonaan käyttämättä. Se voi kirpaista toimittajaa, mutta Marjalla on hyvä happotesti.

”Kysyn itseltäni, mitä A-studion katsojat odottavat meiltä juuri tänään.”

Marjan kokemuksen mukaan A-studio on muuttunut sisällöltään yhä tuoreemmaksi. Enää ei tehdä dokumentaarisia inserttejä studiokeskustelun pohjaksi, vaan lähdetään liikkeelle tapahtuneesta. Inserttien tilalla on esimerkiksi kirjeenvaihtajien suoria lähetyksiä kriisipesäkkeistä.

”Lähetyspäivänä juontajan on oltava valmis tekemään paljon työtä kovassakin tahdissa. On ihanteellista, jos pystymme aamun kokouksessa päättämään illan lähetyksen aiheen.”

Toinen päätöksen paikka ovat illan vieraat. Vantaan koulusurmia seuranneena päivänä Marja oli juontajavuorossa. Oli selvää, että lähetyksessä käsitellään vielä edellispäivän tapahtumia, mutta keskustelijat saatiin sovittua vasta puoli viiden aikaan iltapäivällä.

Marjan kolme pointtia

Aamukokouksessa päästään nopeasti yhteisymmärrykseen. Käy niin kuin Marja aavisti. Kehysriihen lisäksi keskustellaan myös ohjusiskusta.

Vieraita on tulossa ennätysmäärä. Kehysriihestä keskustelemaan oli jo kutsuttu alustavasti kokoomuksen, perussuomalaisten, SDP:n ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmien edustajat. Heidän läsnäolonsa varmistetaan.

Ohjusiskun seurauksia pyydetään pohtimaan Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, everstiluutnantti Juha Mäkelä sekä Persianlahdenalueen teemasuurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen.

Marja vetäytyy työpöytänsä ääreen, ja lähetystoimittaja ryhtyy tavoittelemaan ja varmistamaan vieraita.

”Juontajalle tärkeintä on tiedon hankkiminen.”

Marja kirjoittaa mahdollisimman tarkan käsikirjoituksen keskustelua varten, mutta jättää sen mieluummin vähemmälle hiomiselle ehtiäkseen lukemaan käsiteltävistä asioista mahdollisimman paljon.

”Kun tiedän aiheesta riittävästi, minulle kirkastuu, mitä minun on kysyttävä haastateltavalta ensimmäiseksi, jotta pystyn tarvittaviin jatkokysymyksiin.”

Hyvän lähetyksen reseptiksi Marja antaa seuraavan: on oltava relevantti aihe, hyvät vieraat ja pääkysymys.

”Tärkein on kasassa ja loppu hoituu, kun minulla on motivaatio kutsua juuri tietyt ihmiset studioon ja kysyä heiltä pääkysymys.”

Illan lähetyksessä Marjan pointti on helppo huomata. Kansanedustajilta hän penää, jakautuvatko säästöt ja leikkaukset oikeudenmukaisesti suomalaisten kesken vai pääsevätkö jotkut muita helpommalla. Ohjusiskun ydinkysymys on suursodan todennäköisyys.

Iltapäiväksi Marja uppoutuu tiedon hankintaan, emmekä vaihda muutamaan tuntiin sanaakaan. Hän keskustelee välillä tuottajan kanssa, evästää graafikkoa studion taustakuvien valinnassa ja briiffaa lähetystoimittajaa, joka tulee kirjoittamaan illan lähetyksestä nettijutun.

Kello 15 Marja menee syömään yksin. Lähetyspäivänä hän ruokaillessaankin lukee usein aiheisiin liittyviä tekstejä tai katselee videoita. Tänään hän keskittyy syömään ja ryhtyy sen jälkeen kokoamaan käsikirjoitusta.

Marjan lähetysmeikin tekee tottuneesti Anne Rautio.
Marjan lähetysmeikin tekee tottuneesti Anne Rautio. © Sampo Korhonen

Maskiin rentoutumaan

Marja luopuu vuohikoristeisesta lippiksestään ja istuu maskeeraaja Anne Raution tuoliin noin kello 19.

”Tässä yleensä jo rentoudun hetken.”

Tätä sanoessaan Marja poimii käteensä Helsingin Sanomista printatun Lähi-itä-artikkelin. Katse lipuu pikavauhtia sivujen yli, näyttää, että mikään ei enää hetkauta häntä. Artikkelissa ei ole asiaa, mitä hän ei olisi tullut ajatelleeksi.

Anne meikkaa ja kampaa Marjaa tottuneesti. Marjalla on hyvä iho, jonka tasoittamiseen ei mene kauan. Silmiinsä hän saa lisää syvää tummuutta, huuliin he valitsevat oranssin punaista ja paljon kiiltoa.

”Nätti ja raikas”, Marja huudahtaa, kun meikki on valmis, ja lupaa tulla vielä ennen lähetyksen alkua tarkistuttamaan sen. Sitä hän ei kuitenkaan ehdi enää tehdä.

Juontajat saavat vuosittain tietyn summan esiintymisvaatteisiin. Marjalla on vaatekaapissaan muutama jakku ja parit mustat housut. Kaikki sopii kaikkeen. Hän nappaa valkoisen jakun, mustat housut ja poolon.

”Edellisessä lähetyksessä minulla oli vaaleanpunainen jakku.”

Ennen lähetystä Marja leikkaa ja liimaa itselleen muistikortit.
Ennen lähetystä Marja leikkaa ja liimaa itselleen muistikortit. © Sampo Korhonen

Vaihdettuaan collegepaitansa ja farkkunsa hillittyyn mutta näyttävään esiintymisasuun Marja istuutuu pukuhuoneessa pöydän ääreen, kaivaa laatikosta pinkan sinisiä muistilappuja ja ryhtyy leikkaamaan ja liimaamaan printatusta käsikirjoituksesta sopivia pätkiä. Laput hän numeroi. Niiden pitää pysyä oikeassa järjestyksessä.

Lähetyksen alkuun on nyt noin tunti.

Marja on kenraaliharjoituksessa sillä aikaa kun illan vieraat saapuvat lämpiöön.
Marja on kenraaliharjoituksessa sillä aikaa kun illan vieraat saapuvat lämpiöön. © Sampo Korhonen

Varjonyökkäilyä tyhjille tuoleille

”En jännitä”, Marja sanoo.

Tunteita tasaa monen lähetyksen tuoma kokemus.

”Kun tietyt asiat ovat koossa ja minulla on näkemys ohjelman rakenteesta, tiedän että saan sen vedetyksi.”

Lähdemme kenraaliharjoitukseen studioon, joka on televisiosta tuttu. Keskellä on matala, pyöreä pöytä ja sen ympärillä kaarevat, vaaleat tuolit.

Marja saa mikrofonin ja korvanapin, joiden kautta hän on yhteydessä tuottajaan ja ohjaajaan. Hän asettuu kameran eteen ja harjoittelee alkujuonnon.

”Kirjoitan usein monta alkujuontoa. Luen niitä ääneen ja valitsen parhaan. Esitän alussa usein kysymyksen, johon lähetyksessä haetaan vastausta.”

Marja puhuu itsekseen. Hän opettelee vieraiden nimet ja tittelit, kysyy ensimmäisen kysymyksen ja varjonyökkäilee haastateltavan tuolin suuntaan. Välillä hän puhuu mikkiin ohjaajalle tai tuottajalle.

On sovittava vieraiden istumapaikat. Kun aihe vaihtuu, neljä vierasta poistuu studiosta ja kolme astuu heidän tilalleen. Jokaisen on tiedettävä reittinsä ja paikkansa. Myös Marjan on vaihdettava tuolia.

Yksi kerrallaan vieraat saapuvat lämpiöön. Heitä varten on vettä, kahvia ja voileipiä. Vilhelm Junnila ja Jussi Saramo vitsailevat solmioista. Pia Kaumalla on yllään pinkki pusero, Tytti Tuppuraisella lähes samanlainen valkoinen jakku kuin Marjalla. Samiksia naurattaa.

Samikset Marja ja Tytti Tuppurainen.
Samikset: Marja Sannikka ja Tytti Tuppurainen olivat valinneet hyvin samanlaiset asut. © Sampo Korhonen

Kukaan ei tunnu puhuvan illan aiheista, paukut jätetään studioon. Kun lähetys alkaa, asennan puhelimeni lentotilaan. En halua olla se, jonka puhelin soi suoran lähetyksen kulisseissa.

Myöhemmin Marja kertoo nauraen, että hänen puhelimensa on joskus soinut lähetyksen aikana, ja kerran hän on vastannut puhelimeen kesken suoran ohjelman.

Kehysriihestä käytävän keskustelun alkua odottamassa kansanedustajat Pia Kauma, Vilhelm Junnila, Jussi Saramo ja Tytti Tuppurainen.
Kehysriihestä käytävän keskustelun alkua odottamassa kansanedustajat Pia Kauma, Vilhelm Junnila, Jussi Saramo ja Tytti Tuppurainen. © Sampo Korhonen
Mika Aaltola on tuttu vieras A-studiossa. Nyt keskusteltiin Iranin ohjusiskusta Israeliin.
Mika Aaltola on tuttu vieras A-studiossa. Nyt keskusteltiin Iranin ohjusiskusta Israeliin. © Sampo Korhonen

Tällekin illalle osuu yksi yllätys. Kehysriihikeskustelu on päättynyt, ja uudet vieraat asettuvat paikoilleen. Kukaan ei huomaa kääntää mikrofonia Kirsikka Lehto-Asikaisen suuntaan. Hänen äänensä ei kuulu ennen kuin äänitarkkailija syöksyy kääntämään mikrofonin.

Äidin viesti päättää illan

Vieraat eivät jää studiolle puimaan keskustelua vaan katoavat lähetyksen jälkeen saman tien. Marja korkkaa vesipullon ja juo janoisesti. Sitten hän ottaa kahvin.

Lähetyksen jälkeen Marjalla on jano. Kohta kännykkään kilahtaa äidin viesti, ja Marja jää käymään lähetyksen mielessään läpi.
Lähetyksen jälkeen Marjalla on jano. Kohta kännykkään kilahtaa äidin viesti, ja Marja jää käymään lähetyksen mielessään läpi. © Sampo Korhonen

”Usein jään tänne yksikseni jopa tunniksi. Käyn lähetyksen mielessäni läpi, mietin mitkä kysymykset kysyin ja miten sain niihin vastaukset. Arvioin itseäni ja pohdin, mitä pitää ottaa huomioon seuraavissa haastatteluissa. Sen jälkeen en tehtyä mieti.”

Aina lähetyksen jälkeen Marja saa tekstiviestin äidiltään. Sen sanoma on aina myönteinen: hyvin meni.

Kotimatkalla Marja on autossa hiljaa ajatustensa kanssa. Kotipihalla hän katsoo navetalle. Valot on sammutettu, vuohet on ruokittu.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 11/2024.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Juontaja Marja Sannikka aloittaa aamunsa ruokkimalla vuohet – työpäivän päättää tärkeä tekstiviesti

Sinun täytyy kommentoidaksesi.