Hyvinvointi

Leena haki 7 kertaa apua holtittomaan tissutteluun, turhaan – kehitti lopulta itse metodin, joka palautti hänet kohtuukäyttäjäksi

Suomessa 10–15 prosentilla työssäkäyvistä on jonkinsorttinen alkoholiriippuvuus. Silti naisen tissuttelu jää liian usein vaille apua, koska se ei näytä alkoholismilta.

Marraskuinen lauantaiaamu seitsemän vuotta sitten oli kauhea. Leena Valmu makasi sängyssään ja tuskin uskalsi ajatella edellistä iltaa. Häpeä tuntui kipuna kehossa. Oli vaikea sanoa, kumpi sattui enemmän, hänen oma humalainen käytöksensä vai sitä seurannut riita puolison kanssa.

Leena ei ollut tällaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa.

”Jokainen, joka juo liikaa, tietää juovansa liikaa. Sitä vain peittelee itseltään ja muilta, vertaa omaa juomistaan muiden juomiseen. Selittää itselleen, että ei ole hätää, koska nuokin ottavat joka päivä, ja tuo juo juhlissa enemmän kuin minä”, Leena sanoo.

Leenalta kului vähintään viinipullo päivässä, joka päivä.

Hän oli tuohon aikaan töissä suuren kansainvälisen terveysteknologiayhtiön johtotehtävissä ja kovan paineen alaisena. Hän oli hakenut työterveydestä apua stressin ja työuupumuksen oireisiin. Siellä, henkilökunnan vaitiolovelvollisuuden suojassa, hän oli rohkaistunut ensimmäistä kertaa sanomaan ääneen, että joi liikaa.

Leenan päätti tehdä ihmiskokeen itsellään

Tutkimuksista tiedetään, että ihmiset vähättelevät juomistaan, jos siitä kysytään. Jos siis joku itse kertoo työterveyden ammattilaiselle juovansa liikaa ja tarvitsevansa apua, voi hyvällä syyllä olettaa, että hän tosiaan juo liikaa.

Näin ei käynyt. Sen sijaan Leena sai jäädä yksin ratkomaan sitä, miten saisi viininkulutuksensa aisoihin.

”Vuosien varrella kerroin seitsemälle työterveyden työntekijälle, että olen huolestunut alkoholinkäytöstäni. Heistä ensimmäinen antoi edes jotain apua, kun vinkkasi sovelluksesta, johon voi kirjata juomansa alkoholin. Kaikki muut joko ohittivat kommenttini tai kehottivat keksimään viinin tilalle jotain muuta, mistä nautin”, Leena sanoo.

”Jos he olisivat vaivautuneet kysymään, he olisivat huomanneet, että täytin viisi kuudesta alkoholismin kriteeristä.”

Tuona kauheana aamuna seitsemän vuotta sitten Leena päätti, että yrittää itse saada juomisensa hallintaan eräänlaisen ihmiskokeen avulla. Vuoden ajan hän opettelisi kohtuukäyttäjäksi, sillä viinistä hän ei halunnut luopua kokonaan.

Bisnesmaailmasta tutun kvartaaliajattelun mukaisesti hän jakoi vuoden neljään osaan. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana hän ei joisi pisaraakaan, seuraavina neljänneksinä hän opettelisi kohtuutta, askel askeleelta. Hän alkoi kirjoittaa ihmiskokeestaan blogia – salanimellä.

”Pitkään aikaan en kertonut kenellekään alkoholiongelmastani. Häpeä oli niin iso. Kävin juhlissa ja kutsuimme ihmisiä kotiimme syömään kuten ennen, mutta piilottelin sitä, etten juonut alkoholia. Kukaan ei huomannut, että lasissani oli alkoholitonta viiniä tai olutta.”

Toimiston vastuullisin

Kun Leena törmäsi englanninkieliseen termiin high functioning alcoholic, hän tunnisti siitä itsensä heti.

Tämäntyyppisten alkoholinkuluttajien juomisongelma ei näy työsuorituksissa tai muuallakaan elämässä. Päinvastoin. He suoriutuvat erinomaisesti vaativista töistään ja saattavat silittää lastensa alushousutkin, jotta heitä ei pidettäisi huonoina äiteinä. Menestyvän ja asiansa hoitavan ihmisen kulissi on täydellinen. Kukaan ei näe, että heitä piiskaa suorituksiin salainen moottori, juomisesta johtuva syyllisyys ja häpeä.

Niin kävi myös vakuutusyhtiössä työuransa tehneelle ja lastansa yksinhuoltajana hoitaneelle Tuulalle. Nykyisin 72-vuotias Tuula ei halua esiintyä koko nimellään, koska juomisen julkinen paljastaminen hävettää.

Tuula otti töissä enemmän vastuuta kuin hänen asemansa puolesta olisi tarvinnut. Hän oli toimistolla aamulla ensimmäisenä ja sammutti valot illalla viimeisenä. Vuosikymmenten ajan hän vaati itseltään paljon ja kantoi vastuuta koko toimiston edestä. Se katkeroitti: miksi muut päästivät itsensä helpommalla?

Tuula haki työterveydestä apua univaikeuksiin. Hän koki kuitenkin alkoholin parhaaksi lääkkeeksi. Ennen pitkää juomisesta tuli ongelma, jota Tuula yritti ratkaista vielä kovemmalla työnteolla.

Kuusikymppisenä Tuula oli aivan lopussa, mutta vailla voimia raitistumiseen. Hän siirsi päätöksen työnantajalle, kun tuli humalassa töihin ja jatkoi juomista toimistolla. Hänet irtisanottiin, ja työura päättyi siihen.

Lue myös: Ilo ilman alkoholia ei ole teeskentelyä, oppivat Darravapaana-podcastin naiset – ”Kuvittelin, että känniminä on hauskin puoleni”

Alkoholiongelma jäi vaille apua

Työnsä mallikkaasti hoitavien Leenan ja Tuulan alkoholiongelma jäi työterveydessä vaille apua. Leena joutui auttamaan itse itseään ja Tuulan ongelma syveni ilman kunnollista hoitoa.

Suomessa on yli puoli miljoonaa työssä käyvää ihmistä, jotka juovat niin paljon, että saavat terveysongelmia. Niin ikään arvioidaan, että 10–15 prosentilla työvoimasta on jonkinsorttinen alkoholiriippuvuus.

”Meidän hoitosysteemissämme on vaje, jonka takia kaikki työelämässä olevat ongelmajuojat eivät saa päihdehoitoa”, päihdelääketieteen asiantuntijalääkäri Harri Seppälä Terveystalosta sanoo.

Harri Seppälä on ollut kehittämässä sekä työ- että perusterveydenhuollon päihdeosaamista, ja hänellä on näppituntumaa siihen, miksi apu ei löydä perille.

Syitä on monia. Perusongelma on se, että terveydenhuollon päihdeosaaminen ei ole kovin korkealla tasolla. Päihdeasioita vain sivutaan lääkäreiden, sairaanhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa. Osaaminen jää näissä pinnalliseksi.

Apu voi jäädä saamatta myös siksi, että hoitoketju ei ole selkeä. Työterveyshuolto ei tiedä omaa rooliaan alkoholiongelmien hoidossa eikä sitä, minne ihminen ohjataan eteenpäin. Toimintamallitkin voivat olla puutteelliset. Ei tiedetä, miten jatkaa keskustelua aiheesta tai millä laboratoriotutkimuksilla ongelmaa voisi kartoittaa.

”Jos työntekijä ei tiedä, mitä tekisi asiakkaan alkoholiongelmalle, voi tulla houkutus katsoa vähän sivuun”, Harri Seppälä sanoo.

Läheskään kaikki ne, joilta tissuttelu on karannut käsistä, eivät ota aihetta esiin työterveydessä tai muuallakaan. Työterveydessä voi yrittää saada näkymättömäksi jäävää alkoholiongelmaa esille kaikille työntekijöille suunnatuilla juomista kartoittavilla kyselyillä. Sellaisella Tuulan ongelma olisi saattanut tulla nähdyksi.

Lue myös: Alkoholin vaikutus: 7 tapaa, joilla jo yksi lasillinen muuttaa elämääsi

Tissuttelu jää tunnistamatta alkoholiongelmaksi

Liikaa tissuttelevan naisen alkoholiongelma ei näytä samalta kuin rankasti juovan miehen. Miehen me tunnistamme alkoholiongelmaiseksi, mutta tissutteleva nainen näyttää hänen rinnallaan enemmän viiniasiantuntijalta kuin päihdeongelmaiselta.

”Kuvamme siitä, miltä alkoholiongelma näyttää, on liian kapea ja sukupuolittunut. Naisten erityisiä tarpeita ei myöskään huomioida riittävästi”, sanoo asiakaskoordinaattori Liisa Kiilunen. Hän työskentelee Naistenkartanossa, joka tarjoaa tukea ja vertaisryhmiä naisten elämän solmukohtiin.

Kun vallalla oleva käsitys alkoholiongelmista on liian kapea ja painottuu rankasti juovien syvän päädyn alkoholisteihinn, hoidotkin tarjotaan lähinnä heille. On Minnesota-mallia, Myllyhoitoa, AA-kerhoa.

Tähän ongelmaan on törmännyt Leena Valmun ja Tuulan lisäksi moni muukin avun tarpeessa oleva. Yksi heistä on viinikoukkuun jääneitä auttavan Soberisti oy:n toimitusjohtaja Ira Koivu.

”AA-kerhon 12-askeleen ohjelma kehitettiin alun perin alkoholistimiehille, jotka ovat sairastuneet ylisuureen egoon ja pitävät itseään lähes jumalina. Niinpä menetelmään kuuluu tietynlainen nöyrtyminen ja muilta anteeksi pyytäminen. Naiset eivät elä maailmassa, jossa olisi mahdollista rakentaa moinen kuvitelma itsestä, eikä stereotypia osu moneen mieheenkään”, sanoo Ira.

Tissuttelu alkoi, kun lapsi meni nukkumaan

Iran tie Soberistin perustajaksi alkoi siitä, kun hän ei itse löytänyt alkoholiongelmaansa sellaista apua, joka olisi tuntunut samaistuttavalta.

Kaksitoista vuotta sitten myös hän oli viinintissuttelija, joka päiväsaikaan hoiti työnsä mallikkaasti. Iltaisin, kun lapsi oli unten mailla, Ira otti omaa aikaa ja kaatoi itselleen lasillisen. Toleranssin kasvaessa lasillisesta tuli pullollinen.

Kulminaatiopiste tuli vastaan, kun Ira huomasi, että ei ole enää ohjaksissa juomisensa suhteen. Jalat veivät päivä toisensa jälkeen Alkoon, vaikka hän oli päättänyt toisin. Iraan iski paniikki.

Työterveyteen hän ei halunnut mennä.

”En todellakaan halunnut alkoholistin leimaa, koska kaikkia asioitani olisi katsottu sen läpi.”

Ira alkoi etsiä ratkaisua itse. Hän perehtyi addiktiotutkimuksiin ja muokkasi niistä itselleen muutosvalmennuksen, jonka avulla pääsi irti viinikoukusta.

Kokemuksistaan hän kirjoitti seitsemän vuotta sitten kirjan Vapaa viinistä. Kirjasta saatu palaute oli alkusysäys Soberistin synnylle. Soberisti tarjoaa vuoden mittaista verkossa tapahtuvaa muutosvalmennusta addiktiovapaaseen elämään.

Selvänä vähemmistössä

Nykyisin Soberisti palvelee myös yritysten työterveyshuoltoja ennaltaehkäisevänä työkykypalveluna.

”Palvelun tärkein pointti on se, että toimintakykyinen alkoholiongelmainen voi saada apua ikään kuin salaa. Työnantaja ei näe palveluun lunastaneiden henkilötietoja, vaan vain sen, että hän on yrityksen työntekijä.”

Ira on huomannut asiakaskunnastaan, että alkoholiongelma alkaa usein kehittyä raskaassa elämäntilanteessa, johon juominen tuo poispääsyn edes hetkeksi.

”On vaaran paikka, jos alkoholista tulee selviytymiskeino”, hän sanoo.

Päihdelääkäri Harri Seppälä on samoilla linjoilla.

”Hyvin suurella osalla niistä, joille alkoholi muodostuu ongelmaksi, on taustalla jotain psyykkistä traumaa. Päihde saattaa toimia ratkaisuyrityksenä sietämättömiin psyykkisiin olotiloihin.”

Kun ihminen jättää alkoholin, hän joutuu vähemmistöön, koska valtaosa suomalaisista käyttää alkoholia. Vertaistuki on jo sen takia Iran mielestä tärkeää addiktion hoidossa.

Tällä hetkellä Soberisti kehittää mobiilisovellusta, jossa yhteisöllisyys viedään askelta pidemmälle. Sen avulla voi paikantaa muita soberisteja ja hakea deittiseuraa.

”Tinder ei toimi tässä suhteessa ollenkaan. Jos haet raitista seuraa, saat vain uskovaisia.”

Opettajan tuomio

Juomisen takia töistä irtisanottu Tuula on sittemmin löytänyt hoitomuodon, joka auttaa häntä eniten: vertaistukiryhmät.

”Käyn monta kertaa viikossa erilaisissa vertaistukiryhmissä. Ne kaikki eivät liity alkoholiin. Olen huomannut, että saan voimaa ihmisten kanssa keskustelusta . Yksin mieli alkaa helposti kulkea väärillä poluilla, ja juominen tulee taas mieleen.”

Tuula on myös hahmottanut, mikä on se juurisyy, joka on saanut turvautumaan alkoholiin. Pikkukoululaisena, 1960-luvun alussa, Tuulan lähes jumalana pitämä opettaja kertoi, mitä arveli oppilaistaan tulevan isona. Yhdestä tulisi lääkäri, toisesta kauppias. Tuulalle hän sanoi: ”Sinusta tulee isona mielisairas”.

Opettajan sanat ovat seuranneet Tuulaa koko elämän. Yhtäältä hän on odottanut, koska opettajan sanat käyvät toteen, ja toisaalta tehnyt töitä yli voimiensa, että niin ei kävisi. Alkoholista tuli venttiili, jolla hän sääteli trauman aiheuttamaa painetta.

Lue myös Seura.fi: Tuliko tissuttelusta tapa? Näin vähennät alkoholin juomista konkreettisilla ja selkeillä päätöksillä

Tunteet ovat kuin junia

Kun Leena Valmu ei saanut apua työterveydestä, hän vakuuttui siitä, että hänenlaisilleen sitä ei ole tarjolla. Neljän kvartaalin ihmiskoe oli paitsi keino saada juominen hallintaan myös tutkimusmatka juomisen syihin ja alkoholin asemaan kulttuurissamme. Kaikesta tästä hän kirjoitti päiväkirjamaiseen blogiinsa, johon sisältyvät tekstit Leena julkaisi keväällä kirjana Ulos baarikaapista.

Leena halusi – ja haluaa yhä – opetella kohtukäyttäjäksi. Hän ajattelee, että alkoholiongelmat ovat yksilöllisiä, ja alkoholismi samanlainen kattotermi kuin syöpä, jonka alta löytyy monenlaisia sairauksia vakavista ja parantumattomista helposti hoidetaviin.

Suurin juomisen paineita helpottava asia oli se, että hän jätti stressaavan työnsä ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Silti Leena kamppaili ilman ulkopuolista apua aina siihen asti, kunnes kerran retkahti. Silloin ystävä vinkkasi Helsingin päihdepoliklinikan vertaistukiryhmistä. Juuri vertaistukiryhmistä hän oli kysynyt työterveydestä, mutta niistä ei siellä tiedetty.

”Ja kaikki ne vuodet tämä ryhmä oli olemassa.”

Leenalle alkoholiongelmasta puhuminen on oleellista. Se on ainoa tapa taltuttaa siihen liittyvää häpeää, mutta myös jotain vielä konkreettisempaa.

”Jos en pääse puhumaan vertaisryhmään, alan horjua. Juominen alkaa pyöriä mielessä ja ahdistus kasvaa. Puhumalla olo helpottaa heti ja alkoholiin liittyvät ajatukset katoavat. Uskon, että tämä liittyy jollain tavalla aivojen toimintaan. Asia tulee itselle todeksi vasta, kun siitä puhuu ääneen.”

Tärkein oivallus oli se, että hän turrutti alkoholilla tunteita ja pehmensi raskaita asioita.

”Olen opetellut kestämään vaikeita tunteita sellaisenaan.”

Nykyisin hän ajattelee, että tunteet ovat kuin junia. Ne pysähtyvät hänen asemallaan hetken tai pidemmän aikaa, mutta aina ne lähtevät.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 18/2023