Ihmiset

Kirsi Piha oli 7-vuotias, kun isä teki itsemurhan – lempikirjailijan teoksia lukemalla Kirsi on yrittänyt ymmärtää isänsä ratkaisua

Yrittäjä Kirsi Piha lukee kolme kirjaa viikossa ja omistaa tuhansia teoksia. Kirjoilla on omat viestinsä niin puolisolle, tyttärelle kuin äidillekin. Isän viimeinen lahja on yksi Kirsin aarteista.

Idea on tuskin syntynyt, kun se jo kuolee. Tarkoitus oli, että Kirsi Piha kertoo elämänvaiheista hänelle tärkeimpien kirjojen kautta. Mitkä kirjat tekivät vaikutuksen lapsuudessa, entä nuoruudessa? Mitä hän luki nuorena äitinä?

Kirsi kuitenkin torppaa ajatuksen jo ennen kuin haastattelu on päässyt kunnolla alkuun.

”Myös Sipe pyysi minua nimeämään kuusi merkityksellisintä kirjaa”, Kirsi aloittaa ja tarkoittaa 23-vuotiasta tytärtään Siiriä, joka opiskelee yliopistossa psykologiaa.

”Mitään selityksiä ei saanut antaa, nimetä vain kirjat. Enhän minä sellaiseen pysty.”

Kirsi rakastaa kirjoja, ja monet niistä ovat merkityksellisiä. Mutta miten merkityksellisyys mitataan? Pitäisikö valita kirjat, jotka haluaa lukea uudelleen? Vai kirjat, jotka on saanut lahjaksi tärkeältä ihmiseltä? Vai sittenkin kirjat, jotka ovat avanneet mieleen uusia väyliä?

”Aivan liian moniulotteinen tehtävä”, Kirsi toteaa.

Lue myös: Tunnistatko kotimaiset kirjailijat kuvien perusteella? Testaa, kuinka monta pistettä saat visasta!

Puolison kirjat ovat paketissa, Kirsin kirjat esillä

Kirsin kirjahyllyssä Helsingin Punavuoressa on valtava määrä kirjoja, tällä hetkellä yli 4 200. Koska uusia kirjoja ilmestyy jatkuvasti, lukumäärä elää viikoittain. Viimeisin tieto on päivitetty Kirsin puolison, mainostoimistojohtaja Marco Mäkisen laatimaan Excel-taulukkoon.

Kirjoja löytyy hyllyn lisäksi kellarin häkkivarastosta, työhuoneelta Ullanlinnasta ja kesämökiltä Läsäkoskelta. Myös Marco on kova lukemaan, mutta viihtyy äänikirjojen parissa. Yhteisestä sopimuksesta Marcon kirjat ovat paketissa, ja paraatipaikalla on vain Kirsin kirjoja.

”Näin aikoina on varmaan noloa sanoa, mutta kirjat ovat minulle myös esineinä hirvittävän tärkeitä.”

Silloin tällöin Kirsi katselee kokoelmaansa ja havahtuu: tämäkin on täällä! Kirjat toimivat kuin kuvat albumissa. Lukiessaan hän on taittanut sivuihin vekkejä merkitsemään tärkeitä havaintoja. Vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin Kirsi nappaa kirjan ja ihmettelee merkintöjään.

”Kirjojen omistaminenkin on tärkeää, koska se on oman henkilöhistorian säilyttämistä.”

Kirjahyllyyn hyväksytyillä kirjoilla on kaikenlaisia tarinoita, myös kipeitä. Esimerkiksi erottuaan lapsensa isästä Kirsi repi kirjoista kaikki entisestä elämästä muistuttaneet omistuskirjoitukset. Turhaa menneisyyden painolastia, hän ajatteli.

Uusi kirja on kuin nousuhumala, joka saattaa viedä mihin tahansa

Kirjahylly kertoo, että Kirsi Piha lukee paljon, todella paljon, kolme kirjaa viikossa. Hänellä on tapana valita aina seuraavat kolme teosta etukäteen. Se on paitsi kivaa myös välttämätöntä, koska ahkerakaan lukija ei ole immuuni somessa vetelehtimisen vetovoimalle.

”Valitsemalla etukäteen kolme kirjaa muistutan itselleni, mihin haluan käyttää aikaa. En tahdo tuhlata sitä loputtomaan kännykän räpläämiseen, mihin helposti ajaudun, ellen pidä varaani.”

Kirsi lukee, koska kirjat antavat ajatuksia siitä, miten muut ihmiset näkevät maailman. Sitä paitsi uusi kirja on Kirsistä kuin nousuhumala.

”Koko ilta on edessä. Hyppäät uuteen maailmaan etkä ihan vielä tiedä, mihin se sinut vie. Se on kupliva tunne.”

Kerran viikossa, torstaiaamuisin hänellä on tapana laittaa kello soimaan aikaisin ja heittäytyä lukemaan ennen työpäivää.

”Se on mahtavinta mitä voi olla. Varsinkin jos lukee fiktiota, sillä silloin koko päivästä tulee kevyempi. Se on tällaisena aikana hirveän tarpeellista.”

”Herra Huu saa naapurin” on kenties Kirsin tärkein kirja, koska se on lahja isältä

Tuhansien kirjojensa joukossa Kirsillä toki on muutama erityisen tärkeä opus. Sellaisia ovat ainakin Hannu Mäkelän lastenkirjat Herra Huu saa naapurin ja Hevonen, joka kadotti silmälasinsa. Molemmat on julkaistu 1970-luvulla.

Herra Huun Kirsi sai seitsemänvuotiaana isältään syntymäpäivälahjaksi. Puolen vuoden kuluttua isä teki itsemurhan.

Kirsi ei ole varma, ostiko isä Herra Huun tarkoituksella. Vai nappasiko sen kaupasta hänen vaimonsa?

”En edes halua vastausta, koska haluan säilyttää sen ­kuvan, joka minulla on. Isä on kuollut, ja haluan pitää ­kiinni muistoistani, koska ei ole enää mitään mahdollisuuksia rakentaa uusia muistoja.”

Hevonen joka hukkasi silmälasinsa kertoo kirjaimellisesti hevosesta, joka lähtee etsimään maailmalta silmälasejaan. Kirsin mielestä kirja on paras elämäntaito-opas, vaikkei sitä sellaiseksi ehkä olekaan tarkoitettu. Kun siitä kymmenen vuotta sitten otettiin edellinen painos, Kirsi osti monta kappaletta kerralla ja tarttuu kirjaan aina, jos se tulee divarissa vastaan.

”Ihminen, jonka kirjahyllystä löytyy minulta saatu, ­omistuskirjoituksellani varustettu Hevonen, tietää olevansa minulle tärkeä.”

Woolf auttoi ymmärtämään isää, koska myös Kirsin isä päätti elämänsä omasta halustaan

Yksi Kirsin lempikirjailijoista on 1900-luvulla elänyt britti Virginia Woolf, joka päätti elämänsä oman käden kautta.

Kirsi uskoo rakastuneensa Woolfiin pitkälti siksi, että hän halusi ymmärtää isänsä ratkaisua. Kirsi on lukenut kaikki Woolfin romaanit ja julkaistut kirjeet, kuunnellut Woolfin mielimusiikkia ja vieraillut tämän museokodissa Sussexissa Kaakkois-Englannissa.

Selkeää vastausta ei ole löytynyt. Woolf yritti itsemurhaa monta kertaa. Eli vaikean elämän.

Kirsi on kärsinyt itsekin masennuksesta ja kokenut sen, miten mieli voi kadottaa kaiken valon. Vaikka itsemurhaa pidetään helposti virheenä, hän on oppinut ajattelemaan fatalistisesti, että elämä menee niin kuin se menee. Toisen ihmisen omaa tahtoa täytyy kunnioittaa.

”Vaikka ei pystyisi ratkaisemaan elämän mysteeriä, kirjoista löytää usein sellaisen kulman, joka tuo itselle rauhan. Sen olen isän kanssa saanut.”

Kirsi Piha kiittää puolisoaan siitä, että tämän kanssa kirjoja voi analysoida loputtomiin, ja se on ihanaa

Kirjat ovat olleet tärkeitä avaimia muissakin ihmissuhteissa. Puolisonsa Marcon kanssa Kirsi lukee usein samoja kirjoja. Lukeminen johtaa usein pitkiin ja perusteellisiin pohdintoihin. Mitä kirjailija sanoi, mitä tarkoitti?

”On ihanaa, että vierellä on ihminen, joka ei suhtaudu niin, että kirjoista puhuminen on typerää hifistelyä.”

Suhteen alussa seitsemän vuotta sitten pari antoi toisilleen säilytettäväksi tärkeimmän kirjansa. Herra ­Huuta Kirsi ei luovuta edes rakkaimpansa käsiin, joten Marco sai Hevosen alkuperäisen painoksen.

Marco puolestaan antoi Kirsille ruotsinopettajalta vuonna 1985 saamansa Märta Tikkasen kirjan Mörkret som ger glädjen djup.

”Jos toinen on matkoilla, on kiva lukea samaa kirjaa, koska niin meillä on yhdessä kolme paikkaa. On ne paikat, joissa me olemme erillään ja vielä se yhteisen kirjan paikka, jossa ollaan yhdessä. Se on lähentävää.”

Äiti riisui hameensa ja istahti sukkahousillaan tuoliin lukemaan

Isänsä Kirsi ei koskaan nähnyt lukevan. Lukiko hän? ­Sitäkin Kirsi on miettinyt.

”Isä jätti ainoaksi perinnökseen perheraamatun, mutta en ole varma, koskiko hän siihen koskaan.”

Äiti on kyllä lukenut, aina ja paljon. Kun Kirsi oli pieni, äiti tuli töistä kotiin ja riisui ensitöikseen hameensa, ­jotta se ei olisi rypistynyt.

”Sitten hän istui nojatuoliin ja ryhtyi lukemaan. Joka päivä, välittömästi. Siinä hän saattoi sitten istua sukkahoususillaan koko illan.”

Hiljattain Kirsi osti yhdysvaltalaisen Vivian Gornickin kirjan Toisissamme kiinni sekä äidilleen että tyttärelleen. Hän uskoo, että kirjat johdattavat läheisten kanssa sellaisiin keskusteluihin, joita ei muuten käytäisi arjessa.

”Uskon, että samojen kirjojen lukeminen lähentää, vaikka niistä ei juuri keskusteltaisi. Yhteinen kirja vie vähän kuin yhteiselle matkalle ja yhteisiin kokemuksiin.”

Kirsi huomauttaa, että läheiset ihmiset näkee helposti suhteessa itseensä. Omat tarpeet tulevat väliin sotkemaan. Äiti typistyy äidiksi sen sijaan että olisi kokonainen ihminen.

”Molempien on helpompi olla kiinnostunut toisesta kirjan kautta, koska keskustelusta poistuvat omat tarpeet. Jo sekin on hienoa, että ilmaisee halunsa ymmärtää toista. Sen voi tehdä kirjalla.”

Ensimmäiset eroottiset elämykset tarjoili lahjaksi saatu Tabermann

Kirjat osuvat elämässä eri kohtiin. Samasta kirjasta voi löytää eri asioita eri-ikäisenä. Yksi osoitus tästä on Monte-Criston kreivi, joka oli nuoren Kirsin mielestä fantastinen teos. Päähenkilön himo kostaa pettymyksensä hurmasi: juuri noin tekisin itsekin! Kun Kirsi palasi kirjaan aikuisena, hän tunsi päähenkilöä kohtaan lähinnä sääliä.

Ensimmäiset eroottiset elämyksensä hän ahmi posket punaisina lahjaksi saamastaan Tommy Tabermannin runokirjasta Kipeästi keinu keinumme.

Iän karttuessa Kirsi huomaa, ettei aika riitä enää ­kevyen viihteen tai dekkareiden lukemiseen. Yhä ovat lukematta sellaisetkin järkäleet kuin Täällä Pohjantähden alla ja Sota ja rauha.

55-vuotias Kirsi Piha haluaa vielä oppia seisomaan käsillään

Kirsillä on noin sadan kohdan lista asioista, joita hän haluaisi vielä tehdä. Lista elää jatkuvasti, eikä sitä ole tarkoitus suorittaa kokonaan. Haaveilu riittää.

”Ajatus on olla sortumatta ajattelemaan, että ikäni vuoksi olen jo tehnyt kaikki mielenkiintoiset asiat. Haluan ajatella, ettei elämä ole vanhuutta kohti laskeva kaari, vaan ilotulitus. Välillä tulee iso pamahdus, välillä sihinää.”

Tällä hetkellä listaan on kirjattu esimerkiksi se, että Kirsi haluaisi viettää vuodenkierron kesämökillään Läsäkoskella. Mökki sijaitsee Puulan saaressa. Siellä ei ole sähköjä eikä sisävessaa, joten marraskuun rännässä Läsäkoski näyttäisi varmasti eksoottiset puolensa.

Yksi listalle kirjattu mahdollinen ilotulitus voisi olla fiktiivisen romaanin kirjoittaminen. Kukonaskeleena sitä kohti Kirsiltä ilmestyy nyt toukokuussa kirja Levoton lukija, joka on saanut nimensä hänen samannimisestä blogistaan. Kirjassa Kirsi kertoo itselleen merkityksellisistä kirjoista.

”Myös romaanin kirjoittamista pitää jossain vaiheessa kokeilla. Eihän sitä tarvitse kustantaa eikä julkaista. Sittenpä kuitenkin näkisin, osasinko, vai pitääkö hylätä ­koko ajatus.”

Toinen toteutumistaan oleva tavoite on oppia seisomaan käsillä 55-vuotiaana.

”Harjoittelen joka päivä, mutta käsillä seisominen on hemmetin vaikeaa ilman seinää. Kaatuminen pelottaa älyttömästi, joten pelon ylittäminen on nyt semmoinen päänsisäinen oppi, jonka tarvitsen.”

Kirsi täyttää 56 vuotta ensi lokakuussa. Vielä ehtii harjoitella, vielä on armonaikaa.

Lue myös Anna.fi: Kirsi Piha on yksi monista, joilla on somessa varttiraja tai sunnuntaikielto – ”Kuin alkoholisti tuunaan sääntöjäni tarpeen mukaan.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/23