kolumnit

Jenni Haukio: ”Jokainen keho ulkomuotoonsa katsomatta on yhtä arvokas”

Viime aikoina on käyty intomielistä keskustelua sukupuolivärittyneistä ilmauksista kielessä: pohdintojen kohteena ovat olleet esimerkiksi mies-päätteiset ammattinimikkeet kuten puhemies ja palomies.

Yhteiskunnan eettis-moraalisten arvojen ja asenneilmaston sekä teknologian kehittymisellä on väistämättömiä vaikutuksia myös kieleen.

Aiemmin täysin soveliaina ja arkipäiväisinä pidetyt sanat voivat ajan saatossa muuttua epäkorrekteiksi, jopa loukkaaviksi.

Juuriltaan noin 2 000 vuoden taakse, uralilaiseen kantakieleensä ulottuva suomen kieli muodostui kohtuullisen yhtenäiseksi vasta 1 000-luvun alkupuolella. Tuolloin varsinaissuomalaisia murteita puhuneet heimot ryhtyivät kanssakäymisiin hämäläismurteisten kanssa.

Vähitellen kehitys johti kirjoitetun suomen kielen syntyyn 1500-luvulla.

Kieli ei kuitenkaan ole syntynsä jälkeen lopettanut kasvuaan saati jähmettynyt paikoilleen. Se on alati uudistuva, erottamaton osa identiteettiämme. Runoilija Pentti Saarikosken sanoin: ”Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo. Minä asun tässä kielessä. Se on minun ihoni.”

Kenties juuri äidinkielen äärimmäisen henkilökohtaisuuden vuoksi monien on vaikea sulattaa kielessä ja sanastossa tapahtuvia muutoksia – siitäkin huolimatta, että kielen on välttämättä elettävä mukana yhteiskunnan muutoksessa säilyäkseen elinvoimaisena ja käyttökelpoisena.

Kotimaisten kielten keskus Kotus kokoaa vuosittain tuhansia uusia tai muuten ajankohtaisia sanoja, jotka kertovat vuoden tapahtumista ja ilmiöistä niin kotimaassa kuin myös maailmalla.

Kieli merkityksineen, murteineen, sävyineen ja nyansseineen on kiehtonut minua voimakkaasti lapsuudesta saakka. Siksi tutustuinkin jälleen hyvin kiinnostuneena Kotuksen sanapoimintoihin viime vuodelta 2017.

Itsellenikin tuttuina ja käyttäminäni termeinä listalta löytyivät muun muassa hybridiosaamiskeskus, hyönteisleipä, kansallisperhonen, tonttuovi ja runousaamiainen. Sanoja, jotka on helppo ymmärtää ja jotka ennen kaikkea kuvaavat menneen vuoden uusia ilmiöitä. Tonttuovia meidänkin kodissamme oli jopa kaksin kappalein. Hyönteisleipää en tosin ainakaan vielä ole maistanut.

Vaikka seuraan aktiivisesti sekä mediaa että kirjallisuutta, tuli listalla vastaan myös monia sellaisia sanoja, joita en ollut koskaan kuullut tai joiden merkitys oli jäänyt vieraaksi.

En esimerkiksi tiennyt, mitä on ”doodlailla”, mutta nyt onneksi tiedän: ”piirrellä ajatuksissaan niitä näitä”. Uppo-outoja itselleni olivat myös kaiketon (useita tavallisia ruoka-aineita sisältämätön), ramu (raivoava äiti) ja wabi-sabi (aitouden tavoittelua sekä tilapäisyyden ja epätäydellisyyden sietämistä korostava sisustustyyli). Kiehtovaa!

Epätäydellisyyden sietämiseen liittyy wabisabin ohella myös toinen vuoden 2017 sanalistan löytö, nimittäin kehopositiivisuus, jolla tarkoitetaan myönteistä, arvostavaa suhtautumista kaikenlaisiin vartaloihin.

Äärimmäisen kannatettava arvo, meille kaikenikäisille ja erityisesti ajatellen nuoria, joista moni painiskelee itsetunto-ongelmien kanssa. Jokainen keho ulkomuotoonsa katsomatta on yhtä arvokas ja omasta itsestä saa sekä tuleekin olla terveesti ylpeä. Suunnatkaamme siis kehopositiivisina kohti edessä siintävää kevättä!

Keskustelu

Kommentoi juttua: Jenni Haukio: ”Jokainen keho ulkomuotoonsa katsomatta on yhtä arvokas”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X