Ihmiset

Kasvien salatut elämät

Entisen valtion metsänhoitajan Peter Wohllebenin tietokirja Puiden salattu elämä on noussut Saksassa valtavaksi myyntimenestykseksi, jota ollaan kääntämässä lähes parillekymmenelle kielelle.

Teoksen mukaan puut ovat sosiaalisia ”olentoja”, jotka muun muassa verkostoituvat keskenään, huolehtivat jälkikasvustaan sekä auttavat pulaan joutuneita lajitovereitaan. Ne ottavat lähimmäisensä huomioon kasvattamalla suuret oksansa eri suuntiin, jotta eivät varjostaisi toisiaan. Äkkiseltään ajatellen tämä kaikki voi joistakin vaikuttaa epäuskottavalta, mutta kirjan tulokset ovat vakavasti otettavia. Wohlleben korostaa kuvailevansa puiden elämää tarkoituksellisen ihmisläheisin sanankääntein, jotta tiedetermit eivät hämmentäisi lukijaa.

Luonto on mittaamaton ihmeiden aarreaitta. Kasvit ovat paljon ”fiksumpia” kuin mitä niiden äänetön ja liikkumaton olemus antaa ymmärtää. Biologien tiedossa on, että puut vaihtavat toinen toistensa kanssa ravinteita juuriliitostensa välityksellä ja kommunikoivat keskenään siitä, milloin on aika tiputtaa lehdet. Kasvien valoherkät pigmentit, fytokromit, toimivat niiden ”silminä”, joiden avulla kasvi tunnistaa vuorokauden vaihtelun. Naapureitaan ne varoittavat tuholaishyönteisistä erittämällä ilmaan kemikaaleja, jotka aistiessaan vieruskaverit ymmärtävät tuottaa tuholaisten ruokahalua vähentäviä puolustusaineita.

Kasvien salatut elämät. Kiehtovaa.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä syvällisemmin olen oppinut kunnioittamaan kaikkea elollista – arvostamaan jokaisen elävän olennon ainutkertaisuutta. Siksi en myöskään vierasta kasvien tai eläinten käsittelemistä inhimillisin termein, kunhan se ei vaikuta vääristävästi tapaamme kohdella niitä.

Eläimien ja kasvien olemusta ei kauaa tarvitse pohtia, niiden toimintaa tarkkailla tai luontokirjallisuutta lukea, kun jo oivaltaa, kuinka suuri ihme jokainen elävä olento onkaan.

Ihminen on osa luontoa, laji muiden lajien joukossa. Siksi ei ole mitenkään vaikeaa uskoa, että käyttäytymistämme ohjailevat suunnilleen samat lainalaisuudet kuin muutakin luomakuntaa.

Kevät on valon ja lämmön, uuden kasvun, uuden odotuksen aikaa. Puutarhat paljastuvat lumesta ja jäästä, on aika istuttaa ensimmäiset taimet ikkunalaudalle punasaviruukkuihin ja käydä kellarissa tarkistamassa, mitkä kylmänaroista kasveista tällä kertaa selvisivät talvesta. Joskus pihalta löytyy joku kovaonninen, joka syyskiireissä unohtui peittää tai siirtää sisälle.

Oman puutarhani tämän talven ”uhri” oli kitukasvuinen oliivipuu, jonka uskollisesti vuodesta toiseen siirsin huonekasviksi ja kukkapenkkiin kesän vaihtuessa syksyksi, kevään kesäksi. Oliivi unohtui pihalle koko talveksi. Miksi näin pääsi käymään, johtunee pitkästä lämpimästä syksystä. Viikosta toiseen tuudittauduin luottamaan, että oliivi voisi vielä pärjätä ulkona ja nauttia raittiista ilmoista. Sitten jossain vaiheessa tulivatkin ensipakkaset ja… Hiljainen hetki. Muutaman viikon päästä oliivipuun ranko siirtyy kompostiin, jossa sen elämä onneksi jatkuu uudessa olomuodossa, osana luonnon kiertokulkua.