Sinäkin olet taatusti laulanut Vihanneslaulua, mutta muistatko, miten sanat menevät? Katso tutun laulun sanat!

Ketä hiiri puraisi ja kuka potkaisi ja ketä? Entä kuka suuttui ja punaiseksi muuttui? Tapahtumarikas Vihanneslaulu on tulvillaan eri juureksia ja vihanneksia. Ota talteen laulun sanat!

Päiväkodeissa laulettu Vihanneslaulu on monille tuttu lapsuudesta. Viimeisestä laulukerrasta on useimmilla kuitenkin vierähtänyt tovi jos toinenkin, ja vierivien vuosien mukana pienempi tai isompi osa laulun sanoista on saattanut painua unholaan.

Lue myös: Tiesitkö, että Suvivirsi sai uuden säkeistön? Testaa, kuinka hyvin osaat Suvivirren sanat

Vihanneslaulu tunnetaan myös Juureslaulu-nimellä

Vihanneslaulu saa alkunsa siitä, kun kellariin päässyt hiiri puraisee rauhassa nukkuvaa pientä lanttua. Laulu kuvailee, millainen tapahtumaketju sattumuksesta seuraa kellarissa oleileville lukuisille juureksille ja vihanneksille. Tilanteen rauhoittamiseen tarvitaan lopuksi jopa puutarhuria.

Jotkut voivat tuntea Vihanneslaulun myös Juureslaulun nimellä.

Laulun säveltäjää tai sanoittajaa ei tiedetä. Laulaja Armi Aavikko esittää kappaleen Armi & Lemmikit -yhtyeen vuonna 1993 julkaisemalla C-kasetilla. Vajaan kaksi minuuttia kestävän kappaleen on sovittanut kasetille Kari Litmanen.

Katso Vihanneslaulun sanat!

Vihanneslaulu

Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu,
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikku lanttu naurista potkaisi.

Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti.

Kaali se suuttui ja punaseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se sipulia lohdutti.

Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta,
– ”ollaan me kaikki kiltisti”,
vihannekset yhdessä vakuutti.”

Lue myös: Kuka sanoi ”tarttis tehdä jotain”? Testaa 14 kysymyksellä, kuinka hyvin muistat tunnettujen suomalaisten kuolemattomat lauseet

Vihanneslaulu kertoo, mitä vihanneksille tapahtuu kellarissa.

Tässä kuvassa vihannekset ovat kiltisti sulassa sovussa.

Lähde: Peda.net ja Kansalliskirjasto

Mitä muita lauluja olet laulanut lapsuudessasi? Kerro kommenteissa!

Avainsanat

Keskustelu

En ole kuullutkaan mokomasta vihanneslaulusta. Ensimmäisenä vihanneslaulusta tuli mieleeni ”Peruna on peruna… … ruoka ihan oikea”, ei muuta.

En ole itse laulanut tätä lapsena päiväkodissa. En usko, että koko laulua oli olemassakaan 70 luvun alussa, mutta työskennellessäni päiväkodissa 80 luvun lopussa, lauloimme lasten kanssa tätä Vihanneslaulua. Omien lasten kanssa sitten myöhemmin. Siili ja mansikat on laulettu ainakin mun lapsuudessa. Mörrinmöykkyä ja Mikkihiiri merihädässä oli jännittävä. Liikennelaulu oli taas opettava. Malmstenia kai sitä aika paljon loppujen lopuksi laulettiin vielä 70 luvulla.

Kyllä meillä laulettiin, että ”punajuuri punoitti vieressä”, ”salaatti vain nurkassa mökötti” sekä ”ollaan me aivan kiltisti”.
80-luvun puolivälissä tuli tutuksi lasten päiväkerhossa laulettuna.
Minun aikanani ei moisia ollut, 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa.

Ihanaa, että nämä sanat ovat nyt tässä. Lasten kanssa 90-luvun alussa tätä tarhassa kovsti laulettiin, mutta enpä muistanut noita kaikkia vaiheita enää. Nyt voin taas lapsenlapsille tätä laulaa.

”Sinäkin…” En todellakaan ole. Eikä lapsenikaan, mutta Kotiliesi on uudistunut ja kohderyhmä on nykyisin alle 30v. Tosin lehden artikkelit puhuttelevat 60+ ikäisiä.

En ole koskaan kuullutkaan kyseisestä laulusta. Olin eskarissa 90-luvulla. ”Popsi, popsi porkkanaa” tulee vain mieleen vihanneslauluista.

Kommentoi juttua: Sinäkin olet taatusti laulanut Vihanneslaulua, mutta muistatko, miten sanat menevät? Katso tutun laulun sanat!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X