Ihmiset

Lasitaiteilijasta Anu Penttisestä kuoritui keittiömestari: "En jätä lasimuotoilua"

Lasimuotoilija Anu Penttinen suosii lähellä tuotettuja raaka-aineita. Vivahteet ja ideat hän hakee maailman mauista.

Lasimuotoilija Anu Penttinen on pitänyt kesäkahvilaa Nuutajärven lasipajan yhteydessä pitkään. Hän on leiponut itse tarjolle kakut, piiraat ja muut herkut, mutta viime kesänä asiat olivat toisin.

Reilu vuosi sitten ruoka ja kokkaaminen astuivat todenteolla Anun elämään.

”Tutustuin huippukokki Markus Aremoon ja kyselin häneltä hyvistä kokkikursseista. Suunnittelin osallistuvani jollekin lyhytkurssille, mutta Markus vinkkasikin alkavasta keittiömestarikoulutuksesta”, Anu muistelee.

”Tiesinhän minä jo ruoanlaitosta yhtä ja toista, mutta koulutus on ollut todellinen syväsukellus ruoan maailmaan.”

Anu hyödyntää leipomisen lisäksi kokkaustaitojaan, sillä hän luotsaa lasikylän uutta Kahvila + keittiö Sylviä.

Yrityksessä on osakkaana Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiö, joka pyysi Anua suunnittelemaan ravintolan sisustuksen sekä vastamaan sen konseptista ja ravintolatoiminnasta. Nyt Anu onkin päässyt toteuttamaan omaa näkemystään hyvästä ja maukkaasta ruoasta. Sen perustana ovat laadukkaat, tuoreet ja lähellä tuotetut raaka-aineet. Anu hyödyntää Nuutajärven lähiseudun tuottajia, joilta hän hakee paikalliset raaka-aineet.

Mausteiset lihapullat ovat karitsasta.

Oman näköisiä annoksia

Kun kokkina on lasitaiteilija, tärkeä rooli on myös visuaalisuudella kokonaisvaltaisessa nautinnossa. Annoksen pitää näyttää houkuttelevalta, ja astioiden sekä ympäristön tulee henkiä oikeaa tunnelmaa.

”En valmistele annoksia pikkutarkasti pinseteillä. Pidän rennosta ja vähän ronskistakin ruoasta, joka on jostain kotiruoan ja fine diningin välimaastosta. Jokin uusi vivahde ja juju pitää kuitenkin joka annoksessa olla.”

Vaikka ruoka on napannut isomman osan Anun arjesta, hän ei jätä lasimuotoilua, vaan jakaa nyt työaikansa lasinteon ja kokkaamisen välillä. Omaa uniikki- ja piensarjalasia hän tekee yhä Nounou-tuotenimellä.

Nuutajärven kahvilaravintolan yhteyteen on avattu pieni kylähotelli sekä näyttelytilan ja vuokrattavan monitoimitilan yhdistelmä.

Juttu on julkaistu alun perin Dekossa 7/17.

Ohjeen mausteisille karitsapullille löydät kotiliesi.fi -sivuilta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lasitaiteilijasta Anu Penttisestä kuoritui keittiömestari: "En jätä lasimuotoilua"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.