Ihmiset

Dingo-yhtyeen keulakuva Pertti Neumann: ”Olen saanut rakkaudelta enemmän hyvää kuin huonoa”

Dingo-yhtyeen Pertti Neumannin elämän tärkeät numerot paljastavat, että hän on välittävä isä, ja hitusen taikauskoinen entinen jääkiekkolupaus.

Dingo-yhtyeen keulakuva Pertti Neumann on 64 ikävuotensa aikana elänyt jo monta elämää. Muusikon uransa lisäksi hän on ollut jääkiekkolupaus, ongelmanuori, merimies, supertähti, kenkäsuunnittelija ja ennen kaikkea arki-isä. Tässä jutussa hän kertoo mistä numeroista hänen elämänsä tärkeät ulottuvuudet muodostuvat.

28.2. on päivä, jolloin Neumann ottaa puhelun

”Äitini Iina on syntynyt helmikuun viimeisenä päivänä. Hän on samanlainen kuin minä: muistamme muita, mutta omia syntymäpäiviämme emme helposti juhli. Siksi minulla on simppeli, mutta sitäkin lämpimämpi traditio äidin syntymäpäivänä. Laulan hänelle puhelimessa. Tapa on iskostunut takaraivooni, enkä ole kertaakaan unohtanut soittaa, olinpa sitten reissussa tai missä tahansa.

Soittoni on äidin mielestä paras synttärilahja. Hän on vaatimaton ihminen, eikä toivo muuta laulua kuin Paljon onnea vaan. Usein en onnittele äitiä vaan mumppaa. Sen lempinimen hän sai, kun hänestä tuli mummi.”

Lue myös: Kaukokaipuuta tihkuvat iskelmät tarjosivat aikoinaan nojatuolimatkoja kuulijoille – nykyihmistä sanoitukset kummastuttavat

Neumannin 12 maalia

”Jääkiekkourani alkoi Los Angeles Kingsin riveissä pikkupoikana. Pori oli jaettu 1960–70-luvuilla kaupunginosajoukkueisiin. Kingsien lisäksi Porissa­ vaikuttivat muun muassa Montreal Canadiens ja Chicago Blackhawks. ­Jalkapallossa porilaisten kaupunginosajoukkueiden nimet olivat samaa tyyliä: Tottenham, Fiorentina ja Chelsea, jossa minä pelasin.

Yksi kiekkokausi huipentui elokuvateatteri Kinopalatsissa. Tavallisesti kävimme siellä katsomassa mustavalkoisia Tarzan-elokuvia, mutta nyt oli palkintojuhlat. Juontaja kuulutti: ”Kauden parhaan maalintekijän mailan saa Pertti Nieminen, Los Angeles Kings”. Maailma ympärilläni sumeni, kun kävelin hakemaan Koho-jääkiekkomailan, johon oli kaiverrettu hopealaatta.

Sen ajan Porissa oli suuren maailman meininkiä. En muista, paljonko tein maaleja koko kautena, mutta yhdessä ottelussa tein niitä kaksitoista. Sitä kautta pääsin Porin Ässien riveihin, joissa 12-vuotiaana voitin SM-hopeaa.

Tuohon aikaan kävin koulua kunnialla. Joka armoitettu päivä, oli kesä tai talvi, tein koulun jälkeen läksyt pois alta ja vedin nappulatossut tai luistimet jalkaan. Me ei tehty mitään muuta kuin urheiltiin.”

5 oli tulevan muusikon musiikkiarvosana

”Murrosiässä minusta tuli koulussa ongelmalapsi. Musiikissa arvosanani tippui viitoseen, ja se oli jo huono numero. Sain sen, kun en viitsinyt tehdä mitään. Jäin pari kertaa luokalle keskikoulussa, ja 15-vuotiaana lähdin merille. Siihen jäivät koulunkäynnit. Olin levoton ja tein mitä lystäsin. Tuohon aikaan äiti ja isä erosivat, ja sen myötä aloin tuntea itseni kaikesta irralliseksi.

Olen aina ollut sen luonteinen, että vähempikin riittää. Seiska on hyvä, ja ysi on jo loistava numero. Sen pitää riittää kaikessa, kymppiä ei tarvitse tavoitella. Olen armollinen itselleni.”

Hyvä ja paha luku 13

”Olen jossain määrin taikauskoinen. Syljen kolmesti vasemman olan yli, kun musta kissa menee kadun yli, ja välttelen numeroa 13. Toisaalta nuorempi poikani Miska on syntynyt 13. päivä, se tasapainottaa luvun huonoa karmaa.

Vuodet merillä lisäsivät taikauskoani, sillä merillä on paljon uskomuksia ja rituaaleja. Yksi uskomus on, että reelingillä levähtävässä albatrossissa kohtaa kuolleen merimiehen sielun.

Onnenlukuni ovat 21 ja 7. Jalkapallossa selässäni on jompikumpi niistä, jos kymppi ei ole vapaana.”

Neumannin vaikea 30-vuotispäivä

”Kun täytin 30 vuotta, minulla oli elämäni ainoa ikäkriisi. Ajattelin olevani vanha. Myöhemmin, 40-, 50- ja 60-vuotiaana olen naureskellut, ­että 30 ei ole ikä eikä mikään. Mitä enemmän tulee numeroita mittariin, sitä suurpiirteisemmin suhtaudun ikään.

Nuoruudessani ajateltiin, että tietyssä iässä ei enää voi tehdä joitain asioita – kuten esimerkiksi olla rokkari. Tuollainen ajattelu on pölyttynyttä. Ihmisen pitää kyllä välillä keskustella itsensä kanssa. Mutta jos sitä tekee paljon, se voi viedä harhaan, tuoda pohdittavaksi ennemmin kummia juttuja kuin auttaa eteenpäin. Suosittelen kaikille, että elää oman näköistään elämää ja kuuntelee sydäntään.”

Rakkain vuosi 1959

”Pidän vanhoista kitaroista ja autoista. Oman syntymävuoteni malleissa on jotain maagista. Maailman kallein kitara on tehty vuonna 1959, ja sen vuoden Cadillacia pidetään maailman hienoimpana. Itsekin olen hankkinut yhden vuoden 1959 mallin mukaan tehdyn Gibson-kitaran työvälineeksi.

Kun nykyisin haluan rentoutua, en kuuntelee kitaramusiikkia, vaan renessanssi- tai barokkiajan luuttumusiikkia. Se on minulle mielen harmoniaa, meditaatiota. Haaveilen opettelevani soittamaan luuttua, mutta se on äärimmäisen vaikea instrumentti.”

300 metriä kotien välillä

”Erosta huolimatta olemme aina asuneet lähekkäin ex-vaimoni Dianan kanssa. Pojat asuvat minun luonani arjet ja viikonloput äidillään, koska silloin minä keikkailen. Pojat ovat omatoimisia eikä heille ole tarvinnut mitään tuttipulloa pistää käteen. Minun ei ole tarvinnut olla hetkeäkään sydän syrjällään heidän vuokseen.

En allekirjoita sanontaa ”joka kurittaa kasvaa, se kunniatta kuolee”, mutta pelisäännöt pitää olla. Se tuo turvallisuuden ja välittämisen tunnetta kaikille. Pojat tulevat edelleen kotiin kello 22, vaikka ei enää tarvitsisi. Nuorempi on 17 ja vanhempi, Noel, kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi.

Molemmat kundit soittavat, ja Noelilla on oma bändi. Olin hetki sitten hänen debyyttikeikallaan, mikä oli aika sykähdyttävää. Jos Noel valitsee tiekseen musiikin ja se vie mennessään, siihen ei ole isällä tai äidillä sanomista. Minä jos kuka tiedän sen. Jos näin käy, hyräilen itsekseni ja olen messissä. Miskalla on ammattikuviot jo selvillä. Hänestä tulee ilmanvaihtoasentaja.

On aika kauhea ajatus, että pian pojat lentävät pesästä. Se on haikeaa, mutta silti vain elämää.”

Tavoite: 80 kiloa Neumannia

”Olen menettänyt kollegoita kuolemalle, ja ­vaikka en tietoisesti asiaa koko ajan ajattele, se vahvistaa halua pitää itseni kunnossa.

Haaveilen painavani 80 kiloa. On vaarallista, jos vyötärölle kertyy runsaasti ylimääräistä. Tavoitteen saavuttamiseksi minulla ei ole sen kummempaa treeniä, mutta Dingon keikat pitävät vetreinä. Liikun omasta mielestäni aika paljon ikäisekseni, lavalla. Se on hyvää liikuntaa, koska se on luontaista ja hemmetin kivaa.

Olen aika huono noudattamaan mitään ruokavaliota ja syömään muita vihanneksia paitsi herneitä ja tomaatteja, niitä rakastan. Täytyy myöntää, että makkaralenkki maistuu.

Syy ruokavalioiden epäonnistumiseen on, että olen koko ikäni tehnyt epäsäännöllistä työtä ja viettänyt liikkuvaa elämää. En halua tehdä itselleni kiusaa ja vääntää jotain ruokavaliota.”

Lue myös Seura.fi: Neumann, 60, on maksanut karvaasti menestyksestään – Liian leveästi eläneen Dingo-legendan tukena avopuoliso: ”Hän on säästänyt minua muutenkin turhilta sekoiluilta”

X määrä rakkautta

”Vaikka olen kokenut avioeron, olen saanut rakkaudelta enemmän hyvää kuin huonoa. Kaiken kukkuraksi olen saanut jälkikasvua. En tiedä, voiko elämältä enempää pyytää.

Parisuhteissa on aina haasteita. Ne kouluttavat ihmistä, antavat mahdollisuuden löytää itsestään hyviä ja huonoja puolia. Mutta ­siihen, montako rakkautta olen elämässäni­ kokenut, vastaan mystisesti: X määrän.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 9/2024.