Nostalgia

Valkovuotoa tutkittiin ryhmässä ja sienijuoma muhi jääkaapissa – toimittaja paljastaa, mitä outoja konsteja on kokeillut hyvinvoinnin takia

Terveys on tärkeintä, kuuluu vanha viisaus. Sen ylläpitoon on ollut vuosien varrella tarjolla monenlaista konstia. Toimittaja muistelee, mihin terveysvillityksiin hän on itse vuosien varrella haksahtanut.

Muistatteko vielä Volgan sienen, röpelöisen ja elastisen sienikasvuston, joka levisi 1980-luvulla lasipurkeissa kädestä käteen?

Volgan sieni ja sen hapattama vesi oli aikansa terveystuote, jonka väitettiin olevan Neuvostoliiton Kaukasuksella asuvien satavuotiaiden pitkän iän salaisuus. Sitä hörpin minäkin lukio­ikäisenä, eikä maku ollut herkullisimmasta päästä.

En muista saaneeni Volgan sienen hoitoon muuta ohjetta kuin että huuhtele se joskus puristellen ritilässä, kaada vettä ja ripaus sokeria päälle ja laita puhtaassa lasipurkissa jääkaappiin.

Sieni kasvoi liemessään ja happamoitti vettä ympärillään. Pikkuhiljaa innostus hiipui eikä kukaan enää suostunut ottamaan sitä vastaan. Itsekin kyllästyin lipittämään erikoisen makuista litkua pitkän elämän toivossa ja heitin köntin kompostiin.

Nykyisin Volgan sieni tunnetaan nimellä kombucha, joka nousi trendituotteeksi muutama vuosi sitten, nyt juuriltaan japanilaisena tai kiinalaisena erikoisuutena. Toiset suitsuttavat kombuchan sisältämien probioottien terveysvaikutuksia, toiset varoittelevat sen runsaan juomisen aiheuttavan pahimmillaan asidoosia, elimistön liiallista happamoitumista.

Kombuchasientä saa tätä nykyä ostaa monista kaupoista ja sitä kasvatetaan kotioloissa sokeroidussa teessä.

Lue myös: Kombucha, mikä on tämä uusi trendijuoma? Näin valmistat hapatettua terveysjuomaa kotona

Glaubersuola plöräytti suolen tyhjäksi ennen paastoa

Vuonna 1982 miljoona ruotsalaista paastosi, kerrotaan Marikka Brunilan ja Helena Mäkelän vuonna 1984 ilmestyneen Iloa ja terveyttä paastosta -kirjan esipuheessa. Tarina ei kerro, yllettiinkö Suomessa vastaaviin lukuihin, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni mehupaasto nousi 1980-luvulla villitykseksi. Sen myönteiset vaikutukset herättävät kerta toisensa jälkeen ihailun maailman parasta lääkäriä, kehossamme asuvaa luontoäitiä kohtaan, kirja kertoi.

Paastoamisesta jäi eläviä muistoja. Niistä hurjin oli ehkä glaubersuolaliuos, jolla vatsa saatiin möyrimään ja suoli tyhjenemään. Voiko mikään maailmassa maistua niin pahalta?

Paastoajat saivat tutustua myös suolihuuhteluun, jolla loputkin kuona-aineet saatiin ulos päänsärkyä aiheuttamasta. Suolihuuhtelupussin käyttö ei ollut tottumattomalle helppoa. Veden tulo piti saada lakkaamaan nopeasti, kun wc-pönttö kutsui. Lattialta konttausasennosta salamannopea pystyyn kampeaminen on kokemus, joka ei unohdu.

Lue myös Anna.fi: Ovatko paastoamisen terveysvaikutukset totta vai tarua? Asiantuntija vastaa kymmeneen väitteeseen, joista osa on pötyä

Biorytmeistä löytyi selitys ihan mihin tahansa

Pseudotieteeksi jo ajat sitten tuomitut biorytmit keksi 1800-luvun lopulla Sigmund Freudin ystävä, saksalainen lääkäri Wilhelm Fliess. Yksilön biorytmiikka määrittyy teorian mukaan syntyessä, ja syklejä on kolmea lajia. Ne mittaavat ihmisen fyysistä, emotionaalista ja älyllistä kykyä.

Biorytmiikan mukaan joka seitsemäs vuosi koittaa päivä, jolloin on paras pysyä peiton alla piilossa. Silloin on mahdollisuus hirveisiin onnettomuuksiin, kun kaikki syklit ovat nollatasolla samaan aikaan.

Biorytmien kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin amerikkalainen Bernard Gittelson popularisoi ne kirjoissaan. Moni uskoi hänen väitteisiinsä siitä, että biorytmit vaikuttavat arkeemme ja niitä seuraamalla tietäisimme, milloin meidän kannattaa tehdä taloutta tai rakkautta koskevia isoja päätöksiä ja milloin nimenomaan ei.

Omaan elämääni biorytmit saapuivat 1990-luvun alussa, kun niiden laskureita alkoi ilmestyä nettiin. Kun sain ensimmäisen tietokoneeni, tarkistin aina kurjan päivän tullen mitä biorytmilleni kuuluu. Usein olo helpottui, koska aina joko älyn, fyysisyyden tai tunteen sykli oli tapissaan tai pahasti miinuksella. Siitähän se huono fiilis vaan johtui!

Laskureita on netissä yhä. Huvittakoon niillä itseään ken tahtoo.

Solariumin kuviteltiin suojaavan ihoa ennen auringonottoa

Hedonismia, individualismia ja materialismia korostavan juppikulttuurin yksi ilmentymä olivat solariumit, joista tuli 1980-luvulla niin suosittuja että niitä löytyi Helsingistä vähän joka kadunkulmasta. Lamppuja sai ostaa kotiinkin.

Rusketusta pidettiin terveen ja menestyneen ihmisen merkkinä ja solariumia turvallisena tapana estää ihon palaminen ennen etelänlomaa tai kesän auringonottoa. Varovaisemmin solariumin hyötyjä kuvattiin kosmeettis-psyykkisiksi.

Menin tähänkin lankaan, vaikka kivaa ei homma ollut. Jo pelkkä itsepalvelusolariumin käynnistävän lantin pudottaminen koneeseen tuotti suuria vaikeuksia, kun samaan aikaan piti pitää silmillä säteilyltä suojaavia mustia muovisia irtokuppeja.

Laitteessa maattiin alasti tai pikku pikkareissa, hiki liimasi pakarat lasialustaan ja olo oli kuin olisi yhtä aikaa saunassa ja arkussa. Solariumin jälken iho haisi ällöttävältä.

Solariumin terveyshaittoihin, kuten melanoomariskin kasvuun, herättiin kunnolla vasta 2010-luvulla. Vuonna 2012 solarium kiellettiin alle 18-vuotiailta. Se merkitsi monien itsepalvelusolariumien katoamista, koska laki vaati, että kieltoa myös valvotaan.

Lue myös Anna.fi: Nämä ovat melanooman 7 riskitekijää – merkittävimpään voi itse vaikuttaa

Kaveri alkoi aloe vera -kauppiaaksi, ja minä ostin

1990-ja 2000-luvut olivat verkostomarkkinoinnin kulta-aikaa. Eräs ystäväni kertoi ryhtyvänsä aloe vera -kauppiaaksi ja sanoin että ala vaan, mutta älä niitä minulle myy. Myi hän silti, ja minä ostin.

Aloe verasta tehdyn hintavan juoman piti lisätä elinvoimaa ja uudistaa kroppaa sisältä päin. Ihon ja hiusten kuntokin paranisi, ummetus helpottuisi, verensokeri alenisi ja plakkikin vähenisi suusta. Väitteisiin oli ehkä helpompi uskoa siksi, että aloe verasta tehdyt viilentävät geelit oikeasti tuntuivat viilentävän ihoa esimerkiksi auringonoton jälkeen.

Latkin terveellisen makuista juomaa pikkuhiljaa aamupuuron ohessa mutta lopetin, kun en huomannut sen vaikuttavan elinvoimaani mitenkään.

Aloe vera -juomia markkinoidaan yhä ja niiden väitetään muun muassa tukevan ruuansulatuskanavan ja suoliston terveyttä ja edistävän paksusuolen säännöllistä toimintaa.

Nämä terveysväitteet ovat olleet Ruokaviraston Kasviperäisten aineiden odotuslistalla yli kymmenen vuoden ajan. Niitä voi käyttää markkinoinnissa ainakin siihen asti, että Euroopan komissio tekee päätöksen niiden hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Ensimmäisen sukupolven kuitupommi, yäk!

Vatsan toiminta on kiinnostanut ihmisiä aina, ainakin siinä vaiheessa kun oma ei enää toimi.

1980-luvulla vannottiin leseitten, Weetabixin, luumujen ja – juhuu – lesemurojen nimiin. Voi kamalaa miltä ne maistuivat ja miten hankalaa niitä kuivia kuitukäppyröitä oli niellä!

Vanhetessani olen kyllä tullut miettineeksi, että vatsan toiminnan tärkeydestä olisi pitänyt lyödä rumpua vieläkin enemmän jo nuoruudessani – ja ehkä kehitellä lesemuroja herkullisempia kuitupommeja. Nyt niitä on joka lähtöön ja niiden tärkeys tunnustetaan. Suoliston hyvinvoinnilla tiedetään olevan yhteys aivojen toimintaan ja muun muassa ihmisen ahdistuneisuuteen.

Lue myös: Suoliston mikrobisto vaikuttaa mieleen monella tavalla – voisiko ruokavaliolla ehkäistä masennusta?

Ryhmissä tutkittiin emättimen liman venyvyyttä

Yksi merkillisimmistä terveyteen liittyvistä ilmiöistä ovat minulle olleet naisten itsehoitoryhmät, joita kokoontui 1980-luvun lopulla ainakin Helsingissä ja Tampereella. Itse en niihin aktiivisesti osallistunut, mutta vierailin kerran eräässä. Ideana ryhmissä oli kyseenalaistaa liiallista mediakalisaatiota, tutustua ruumiiseensa ja hoitaa vaivojaan luonnonmukaisesti.

Ryhmässä naiset muun muassa tutkivat emättimensä eritteitä oppiakseen, missä vaiheessa heidän kuukautiskiertonsa on. Homma liittyi luonnolliseen ehkäisyyn: ennen ovulaatiota valkovuoto on kirkasta ja venyvää, ja silloin kannatti käyttää kondomia jos ei halunnut tulla raskaaksi. Tämän tiedon piti auttaa naista välttämää epäilyttäviksi koettuja e-pillereitä. Nykytiedon mukaan tämä ei sovellu ehkäisymenetelmäksi.

Jonkinalainen tausta-ajatus oli sekin, että naisen pitäisi tietää paremmin mitä alapäälle kuuluu ja miltä se näyttää. Tähän tarkoitukseen apuna käytettiin spekulaa ja pientä suurentavaa peiliä haarojen välissä.

Vaikutuin ryhmästä sen verran, että ostin oman muovisen spekulani minäkin. Eikä siitä ole montaakaan vuotta, kun vasta raaskin heittää sen pois.

Lähteet: Kotilääkäri-lehden arkisto, kansallismuseo.fi, ruokavirasto.fi, IL arkisto.

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 1/2024.