Ihmiset

Seura: Marion Rung, 77, avautuu tunteistaan kolmannen eronsa jälkeen: ”Joka kerralla menin naimisiin uskoen loppuelämän kestävään liittoon”

Iskelmälaulaja Marion Rung on eronnut avioliitosta kolme kertaa. Marion kertoo tunteistaan eron äärellä Seura-lehdessä.

Iskelmälaulaja Marion Rungin, 77, uusin koettelemus on hänen ja Kalle Munckin avioero. Ero astui voimaan 1. maaliskuuta. Tämä mullisti Marionin elämän, mutta ei ensimmäistä kertaa. Eroaminen ei ole koskaan tuskatonta, mutta nyt Marionin sisällä on iloa ja onnellisuutta.

”Aamun ajatukset leimaavat alkavaa päivää. Kun mieli on valoisa, kestän paremmin mahdolliset vastoinkäymiset”, Marion kertoo Seurassa

Solmiessaan ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1967 Marion oli 22-vuotias. Toisen kerran hän meni naimisiin vuonna 1979. Molemmat liitot päättyivät eroon noin viiden vuoden kuluttua.

Marion ajattelee, että eroon päättyneet avioliitot ovat olleet hänelle rikkaus.

”Silti hävettää sanoa ääneen, että olen eronnut kolme kertaa. Olen pitkien suhteiden ihminen. Jokaisella kerralla menin naimisiin uskoen loppuelämän kestävään liittoon”, Marion pohtii Seurassa

Toisen eronsa jälkeen Marion hakeutui terapiaan ja kävi siellä viisi vuotta. Terapian avulla Marion oppi asettamaan rajat ja ei sanonut enää kaikkeen kyllä ja kiitos. Hän sai vastauksia, uusia näkökulmia, tapoja ajatella ja toimia.

”Lopulta tuli tunne, että selviän itse. Silloin tunsin itseni hetken supersankariksi.”

Vuosia tämän jälkeen Marion hakeutui uudestaan terapiaan kihlattunsa kuoltua, mutta tämä osoittautui turhaksi.

”Minulla oli jo työkalut. Huomasin pärjääväni käsittelemällä niiden avulla asioita yksin ja lähimmäisten kanssa.”

Marion uskoo, että ikä ei ole este, jos jonkin asian harrastaminen kiinnostaa

Kolmen vuoden kuluttua Marion täyttää 80 vuotta. Se hänen on itsensäkin vaikea käsittää.

”Minulla on paljon nuoren ihmisen energiaa ja voimaa. Ajatusmaailmani on monin tavoin nuori. Tunnen, että koko ajan on vielä jotain edessäpäin. Ehkä jollain tasolla mietin, loppuuko aika kesken”, Marion pohtii Seurassa.

Uuden elämänvaihteen myötä muutoksia on tapahtunut myös työelämässä. Nykyisen managerin Eeva Malinin ideoimat 50 vuotta Tom Tomista -keikat alkavat pian.

Kuvioiden uudistuminen on Marionille kuin piristysruiske. Hän rakastaa elämäänsä ja on kiitollinen aivan kaikesta.

Tanssi on Marionin uusi harrastus, jossa hän käy muutaman kerran viikossa. Innostus tanssiin syntyi, kun hänen tuttu tanssinopettajansa lupasi opettaa tansseja laidasta laitaan: rumbaa, sambaa, svingiä ja cha cha chata.

Marion haluaakin muistuttaa, että ikä ei ole este, jos jokin asia kiinnostaa. Tanssin myötä hänen elämäänsä on kiteytynyt jälleen uusi elämänviisaus.

”On löydettävä ja tehtävä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Ilo ja autuus eivät tule ulkopuolelta. Ne on löydettävä itsestä”, Marion pohtii Seurassa.

Lue myös Seuran juttu: Marion Rung haluaa tuntea kiitollisuutta elämänvoimaksi kääntämistään vastoinkäymisistäkin: ”Silti hävettää sanoa, että olen eronnut kolme kertaa”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Marion Rung, 77, avautuu tunteistaan kolmannen eronsa jälkeen: ”Joka kerralla menin naimisiin uskoen loppuelämän kestävään liittoon”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.