Ihmiset

Anna: Ujuni Ahmed silvottiin lapsena Jemenissä – nyt hän taistelee tyttöjen oikeuksien puolesta

Ujuni Ahmedin tie ihmisoikeusvaikuttajaksi ei ollut helppo. Kun hän ensimmäistä kertaa puhui Suomessa julkisuudessa tyttöjen silpomista vastaan, hän sai ainoastaan negatiivista palautetta, Anna-lehdessä kerrotaan.

Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed, 33, on vuosien ajan puhunut väsymättä tyttöjen oikeuksien puolesta. Kolmevuotiaana Somaliasta Suomeen perheensä kanssa muuttaneella Ujunilla oli itselläkin vaikeaa lapsuudessaan, kertoo Anna-lehti. Muslimimaan kulttuuri, uskomukset ja erilaiset tavat olivat vahvasti läsnä Ujunin nuoruudessa Itä-Helsingissä.

”Minulla oli tosi vaikeaa. Koin, etten kuulu mihinkään yhteisöön enkä tähän yhteiskuntaan. Olin näkymätön ihmisenä, jolla on omat tarpeet ja oma näkemys”, Ujuni kertoo nyt Annan haastattelussa.

Lue myös: ”Kyllä ihminen voi rakastaa myös toisten lapsia” – Hilkasta tuli yllättäen mummi maahanmuuttajaperheelle, kun pieni tyttö juoksi kadulla syliin

Niihin aikoihin hän alkoi käydä Tyttöjen talolla. Siellä hän huomasi, ettei ollut ainut, joka tunsi olevansa ulkopuolinen. Tyttöjen talolla puhuttiin myös tyttöjen silpomisista.

”Minulle toimenpide oli tehty Jemenissä ennen kuin tulin Suomeen. Pohdin, miksi se tehtiin. Mitä se merkitsee? En saanut vastauksia ympäriltäni ja lähdin etsimään tietoa kirjoista ja netistä. Olisin halunnut puhua siitä jonkun kanssa, mutta en löytänyt ketään”, Ujuni sanoo Annassa.

Ujuni Ahmed ajaa tyttöjen oikeuksia

Jo vuosia sitten Ujuni päätti alkaa puhua sen puolesta, ettei tyttöjä enää lähetettäisi silvottavaksi ulkomaille.

”Tiesin, että täältäkin lähetettiin tyttöjä silvottavaksi ulkomaille, eivätkä suomalaiset viranomaiset puuttuneet siihen millään lailla”, Ujuni sanoo Annassa.

Vuonna 2007 Ujuni antoikin asiasta haastattelun Voimalehdelle. Jutun ilmestyminen aiheutti kaamean myrskyn. Ujuni kertoo saaneensa ainoastaan negatiivista palautetta. Mikä pahinta, keskustelu ei jatkunut eikä hän saanut yhteydenottoa keneltäkään, joka olisi halunnut tehdä jotain sille, että Suomessa loukattiin ihmisoikeuksia.

”En tiennyt täsmälleen, millaista reaktiota odotin, mutta tiesin, että se olisi ollut erilainen, jos valkoinen nuori tyttö olisi kertonut, että hänen kehostaan yksi osa on otettu pois.”

Vuosien varrella Ujuni alkoi ajatella, ettei voi luottaa siihen, että suomalainen yhteiskunta ymmärtäisi, mistä on kyse – ellei hän itse tee asialle jotakin.

”On niitä, jotka pitävät minua määrätietoisena ja vahvana naisena. Sitten on niitä, jotka ajattelevat, että olen huono esimerkki muille. Minun pitää olla todella tarkka, etten lähde tekemään mitään vain miellyttääkseni muita.”

Vastustus on merkki siitä, että tieto on mennyt perille

Nyt tyttöjen silpomiseen selväsanaisemmin puuttuva lakimuutos on tulossa. Se ei kuitenkaan ole Ujunille ainoa merkki onnistumisesta. Hänet on myös yritetty vaientaa, kertoo Anna-lehti.

”Se, että minua vastustetaan, on merkki siitä, että tieto on mennyt perille myös vähemmistökulttuureihin”, Ujuni toteaa Annassa.

Miten hän on aikoinaan uskaltanut lähteä tielle, joka rikkoo monia normeja, joilla hänen yhteisönsä pyrki säätelemään tyttöjen ja naisten elämää, kysyy Anna.

”Yritin täyttää odotuksia, mutta rupesin voimaan pahoin. Jotta sain henkeä, minun oli pakko saada tehdä asioita, joita halusin.”

Lue myös Annan juttu: Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed: ”Syyllisyyden tunne oli kamala, kun ensimmäistä kertaa näytin kaulani”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Ujuni Ahmed silvottiin lapsena Jemenissä – nyt hän taistelee tyttöjen oikeuksien puolesta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.