Uudistuspyrkimyksiä

Viimeisinä vuosikymmeninä on naisen oikeudellisessa asemassa tapahtunut meilläkin huomattava kehitys avarruttaen hänen toimintamahdollisuuksiansa niin yhteiskunnan kuin valtionkin piirissä.

Nainen saa jo meidänkin oikeusjärjestyksemme mukaan harjoittaa mitä luvallista ja kunniallista elinkeinoa tahansa, myös saa hän hallita omaisuuttansa ja esiintyä kantajana ja vastaajana asioissansa niinkuin mieskin, hänellä on oikeus hankkia itsellensä oppiarvoja ja hän voi tulla nimitetyksi useimpiin valtakunnan virka- ja palvelustoimiin, hän on ääni- ja vaalikelpoinen kansalainen valtiossa ja kunnallisenkin toiminnan alalle on hän äskeittäin täysivaltaisena tekijänä kutsuttu – kaikki oikeuksia, joita ei ollut miedän isoäideillämme eikä esiäideillämme, ja kaikki suuriarvoisia ja kalliita oikeuksia.

Mutta on muistettava, että ylläluetellut oikeudet sellaisinaan ovat hänelle kuuluvia vain niin kauan, kun hän ei ole kenenkään vihitty puoliso. Niin pian kuin hän sellaiseksi tulee, tapahtuu melkoinen supistus hänen laillisissa oikeuksissaan.

Tämä johtuu siitä, että nainen naimisiin mentyänsä joutuu lisäksi perheoikeudellisten lakien vaikutuspiiriin. Ja nämä lakimme ovat peräti vanhentuneet. Niiden keskeisimmät ja perustavaa laatua olevat määräykset ovat edelleen siinä muodossa kuin ne kirjoitettiin 1734-vuoden lakiin, ovat siis kaksisataa vuotta vanhoja. Ja nämä 1734-vuoden lain määräykset lähtevät siitä käsityksestä, että mies on oikeudellissa suhteessa koko paljoa ylempi olento kuin nainen.

Teksti: Mandi Hannula, Kotiliesi 18/1923