Ihmiset Tilaajille

Vappu Pimiä oppi kummitädiltään kohtelemaan kaikkia tasavertaisesti – Paula Koivuniemen neuvoon hän ei tarttunut

Vappu Pimiä vaalii suhteita läheisiinsä. Tältä isolta joukolta hän on saanut tärkeimmät oivalluksensa, joskus myös pettymyksen kautta.

Ihmisrakas. Sellainen yrittäjä Vappu Pimiä on ­aina ollut. Vapulla on yli 50 läheistä ystävää, joita on tarttunut mukaan matkan varrelta: lapsuuden leikeistä, koulusta, opiskeluista, harrastuksista ja töistä.

Ihmissuhteet ovat aina merkinneet Vapulle paljon.

”Olen kiitollinen siitä, kuinka erilaisia ihmisiä lähelläni on. He antavat perspektiiviä elämääni, ja olen saanut heidän kauttaan tärkeimmät oppiläksyni.”

Ystävien lisäksi Vappu on saanut tärkeitä oivalluksia myös muilta läheisiltään. Tässä heistä muutamia.

Kummitädin esimerkki on tärkeä

Hilkka Mäkinen, josta tuli myöhemmin kummitätini, oli ohjaajana Sippolan koulukodissa. Vähävaraisessa perheessä kasvanut isäni oli joutunut sinne 12-vuotiaana, koska isän perheen toimeentulo oli niukkaa, ja lisäksi isän luonne oli kolttosiin taipuvainen. Isä kiintyi Hilkkaan, josta tuli hänen vara­äitinsä.

Vietin lapsena paljon lomia kummivanhempieni eli Hilkan ja hänen puolisonsa Tapio Mäkisen luona Sippolan koulukodilla. Minua ei koskaan estelty leikkimästä laitoksen asukkaiden kanssa, päinvastoin. Hilkka näytti, miten kaikkia ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.