Mikä on suosikkisi joululauluista?

Rakkaimmat joululaulut tuovat mieleen muistoja: kuusen hakemisen, pukin odotuksen ja rekiretken.

Suomalaisten joululaulujen historiaan ja taustoihin perehtynyt Hannu Jurmu jaottelee joulumusiikin kolmeen osaan: keskiaikaiset sävelmät, jouluvirret sekä 1800-luvulta asti yleistyneet joululaulut kuten Sylvian joululaulu, Jouluyö, juhlayö sekä Oi jouluyö.

Suomalaisten kaikkein kauneimmaksi joululauluksi äänestämä Sylvian joululaulu on Karl Collanin säveltämä. Sanat Zacharias Topelius kirjoitti 1800-luvun puolivälissä.

Perinteisten joululaulujen sanat lötyvät tulostettavassa muodossa täältä.

Mikä on sinun suosikkisi joululauluista? Millainen musiikki virittää sinut joulutunnelmaan?

Avainsanat

Keskustelu

Maa on niin kaunis ja Kodin kynttilät.Eivät ole varmaan ihan joululauluja,mutta suomenruotsalaisena olen kuunnellut näitä sekä suomeksi,että ruotsiksi laulettuna.Sanoma saa herkistymään.

Oi jouluyö upeaäänisen Jussi Björlingin tulkitsemana on joululaulujen aatelia – muistan jo lapsuudesta, kun Jaakko Salonoja ja Raimo Häyrinen pistivät sen soimaan jouluaattoaamun viimeisenä kappaleena radion Jouluhaloo-puhelintoivokonsertissa. Kotimaisista uudemmista joululauluista on suosikikseni noussut Sydämeeni joulun teen nimenomaan Loirin esittämänä.

Vesa-Matti Loirin ”Sydämeeni joulun teen” on upea tulkinta. Siihen olen tykästynyt ja muutkin levyn kappaleet on kauniita.

En etsi valtaa kultaakkaan.Laulussa sanotaan myös Rauhaa määlle maan. On toive joka ei ole tullut toteen elämäni aikana .Ikävä vain

lumilinna, uusi ja vähän tuntemattomampi, mutta upea kappale. oi jouluyö ja have yourself a merry little christmas ovat myös hienoja teoksia. o holy night luciano pavarottin versiona on järisyttävän hieno. nostaa ihokarvat pystyyn !

paras joululaulu on mielestäni Tonttu Loirin esittämänä.Ja pikku tarkennus Joulu
haloo tuli Joulupäivä aamuisin.

Katso ihme taivainen, koitti maailmalle, syntyi poika seimehen, Neitsyt Marialle. Ihana, iloinen joululaulu, jonka sanat koskettavat. Lapsen syntymä on aina taivainen ihme ja kiitoksen aihe. Kammoan sinänsä kaunista Kun maas on hanki ja järvet jäässä. Jostain syystä se tuo mieleen ankeuden.

Juicen Sika on sikamakee. Kertoo meistä joulun alla, vaikka ei mikään harras veisu olekaan. Se saa hyvälle tuulelle.

Ehdottomasti Joel Hallikaisen uusin joululevy ja siinä eritoten kappale Lasienkeli (vai mikä se ny oli, hihi ) muistaakseni tuon niminen. Kuunnelkaa tarkkaan myös taustalaulajan ääntä, kuinka hyvin sopii Joelin äänen kanssa 🙂

Sylvian joululaulu, Oi jouluyö Jussi Björlingin upeasti laulamana ja se Pakkasyö on ja räiskyen… Laulun nimeä en muista. Se vain harmittaa, kun kaupoissa tipetipetiptap alkaa rallattaa jo joulukuun alusta.

Oi jouluyö on kestosuosikkini. Joka joulu haluan kuulla myös Tonttuparaatin ja perinteisesti Vieno Kekkosen ja kumppanien esittämänä. Viime joulun ihastukseni oli Rock around the Christmas tree.

Oi jouluyö on puhdasta joulun taikaa. Sen kuuntelemme aina Johanna Rusasen levyltä Joulun valoa, joka on minun mielestäni maailman herkistävin joululevy: Ave Maria (Caccini), En etsi valtaa loistoa, Walking in the air…ja kuin tähtenä joulutaivaalla Oi jouluyö.

Tulkoon joulu ja sydämeeni joulun teen niissä on kauniit sanat ja hyvä joulun sanoma sekä tykkään myös Katri Helenan taivas sylissäni kappaleesta!

Lempijoululauluni ovat Oi jouluyö ja Maa on niin kaunis. Niissä on sitä hartautta, jota joulussa arvostan, ja, jota odotan. Hiukan häiritsee, kun nykyään lauletaan ”sielusta sieluhun kaiku soi”. Ennenvanhaan komeasti ”polvesta polvehen kaiku soi”!
Inhokkijoululauluni ovat Sylvian joululaulu (liian surullinen), Petteri Punakuono (ällöttävää jenkkihörselöä) ja Kello löi jo viisi (laulutaidoton tätini herätti vuosikaudet jouluaamuna joulukirkkoon tätä laulaen, nuottikorvaani särkee vieläkin).

Tervehdys Nösse! Ja niinpä niin tuo Sylvian joululaulu…Päätin, että tässä marraskuussa en sano mitään masentavia ajatuksia ja teen itsestänikin suuren marraskuun rakastajan, vaan nyt en voi muuta kuin: Kaikki/monet tietävät, että Topelius vietti paljon aikaa Italiassa, mutta kirjoitti tuon Sylvian joululaulun sanat Suomessa. Aiemmin olen lukenut,että laulu kumpusi syvästä surusta hänen lapsensa kuoleman johdosta, mutta tällä viikolla luin jostain aikauslehdestä, että mukana olikin raivoa ja surua siitä, miten italialaiset kohtelevat pieniä laululintujaan. Sylvia vangittiin häkkiin laulamaan houkutukseksi muille linnuille tulla tykö, jolloin ne muut sitten pyydystettiin ja pantiin pataan.. Mutta varmaan Topeliuksesta tuli suuri eläinsuojelija etenkin syystä, että Sylvia sokaistiin julmasti ennen häkitystä, jolloin lintuparka lauloi yötä päivää….Pidän joistakin asioista Italiassa kovasti: kieli, ooppera, ilmasto, maisemat…,mutta ravintolassa katson listan tarkkaan. Oli ihan pakko vähän opetella italiaa, vaikka eläkepäiviksi suuntammekin Italian sijasta muualle. Viimeksi Veronassa näin semmoista koiran kohtelua että Veronaan en enää palaa. Ja kukaan ympärillä olevista italialaisista ei puuttunut asiaan! Tiedän, että tämä on liian surullista tähän palstalle, joten Laura poistakoon, ellei Kotiliesi halua tukea eläinsuojelutietoisuuttta. Olen henkeen ja vereen heikompien puolesta, siis olen eläinsuojelija ja puolustan niitä, joila ei ole kieltä kertoa. Riittää kun katsoo koiraa silmiin, niin tiedät, millainen on hänen tarinansa. Ihailen Mirja Pyykköä, joka on tuonut kirjallaan Lulu, julkisuuteen katukoirien elämän etelän lomakohteissa. On paljon julkkiksia, joista en halua lukea, mutta haluaisin lukea pitkän artikkelin Aila Meriluodon elämästä ja syväluotaavan haastattelun Mirja Pyyköstä.

Ollessani sairaalassa kahdesti isossa leikkauksessa, otin molemmilla kerroilla mukaani saman kirjan: Axel Munthen Huvila meren rannalla. Siinä kerrotaan ruotsalaisen apteekkarin pojan elämästä Caprilla ja hänen uroteostaan ostaa kokonainen saari omakseen estääkseen laululintujen pyytäjiä virittämästä verkkojaan saaren kukkuloille. Hän teki sen!

Tuikkikaa, oi, joulun tähtöset on niin vahva sekä sanoiltaan että melodialtaan, että se nostaa aina kyyneleet silmiin. Siinä laulussa puhuu rauhallisen alleviivaamattomasti pitkän, paljon nähneen elämän kokemus.
Ilmankos sitä kuulee todella harvoin, sillä siinä eivät hyökkää koristeiksi alennetut enkeliepelit tai tonttu-ukkojen armeijat kimppuun tarjoamaan kaupallisen joulun autuuttaan.

Sydämeeni joulun ten , Vesa Matti Loirin esitys, todella vahva tulkitsija , kylmät väreet tulee kuunnellessa, joululaulu Konsta Jylhän tekemä kappale , laulun kuuli ensimmäisen kerran joulun alla , kun oli ensimmäinen joulu isäni poismenon jälkeen , sävähdytti kovasti , joka joulu sitä kuulee vain todella harvoin radiosta .
Jouluhaloo Raimo Lintuniemi ja Jaakko Salonoja juontajina, sitä oikein odotti ja hiljentyi kuuntelemaan joululauluja sekä heidän miellyttävää sanomaansa ,
Varpunen jouluaamuna myös herkistää ja paljon liikkuttavia lauluja on .
Yksi huono puoli , kun joululaulut huutaa joka tuutista kauppojen ovilla jo marraskuusta lähtien , pitäisi tehdä muutos asiaan , vasta joulun alla saisi soittaa , kyllä mennee joulufiilis , vettä sataa ym.
ja po

Pari vuotta sitten Erkki Liikanen esitti Pöytyän kirkossa melko tuntemattoman kappaleen Mökit nukkuu lumiset. Siinä oli sävelmää ja sanomaa kerrakseen nykyajan ihmiselle, joka hukkaa itsensä joulun kaupallistumisen myötä. Laulun sanat ovat Eino Leinon tekemät. Koskettavat. Pidän myös tutuista perinteisistä joululauluista. Uusimmista tuo Sydämeeni joulun teen on ehdottomasti paras.

Joulutunnelman tuo ehdottomasti Tonttu………..eli: Pakkasyö on ja leiskuen Pohja loimuja viskoo………..sävel Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi san suomentanut Viktor Rydbergin runosta Valter Juva

Oma toiveeni on pieni nätti ”Koristeissaan kiiltää kuusi ..” säv. Teuvo Hakasalo, sanat Helena Eeva. Sen kuulee taatusti YL:n joulukonsertissa, jota ilman joulu ei voi tulla! Toisen säkeistön sanat ”Hymy huulilla lapset nukkuu, yhä kääröt käsissään” nostaa aina kyyneleet silmiini. Joku vanha muisto lapsuudesta, kenties?

ehdotomastiparas on tulepihalle pihlajan alle……! se onniin kaunislaulu että kuun telen sitä nyt tällä hetkelläkin no on mulla muitakin!

Petri Laaksosen Huurteinen metsä ja luminen maa on hieno, uudehko joululaulu,
jota tosin hyvin harvoin kuulee radiosta. Ja Tuikkikaa oi joulun tähtöset tuo
mieleen lapsuuden joulut!

uusista lauluista Petri Laaksosen ” Lumi valkeaa” ja vanhoista rakkaista lauluista ” arki huolesi kaikki heitä”. Molemmissa koskettavat sanat ja ajankohtaansa sopivat.

Kaunein uusimmista joululauluista on mielestäni Heli Ahvenainen-Saariston JOULU SÄTEILEE. Sanat ja sävel vailla vertaa. nein

J. Hallikaisen esittämä Joulurauhaa. Koivusalon sanat. Ajatuksia ja tunteita herättävä.

perinteiset joululaulut kuten varpunen jouluaamuna, on aivan ihana. Siitä tehty hevi versio vielä kivempi siis raskaampaa joulua. Uusin ja mieleisin kappale tällä hetkellä on juulia lumeen jäljet jää. Voi että se on ihana… Joulu ihminenhän olen.

Paras joululaulu on mielestäni KÖYHÄN LAPSEN JOULUKUUSI kuulee todella harvoin laulettavan radiossa toiseksi KONSTAN JOULULAULU

Paras joululaulu on mielestäni KÖYHÄN LAPSEN JOULUKUUSI kuulee todella harvoin laulettavan radiossa toiseksi KONSTAN JOULULAULU

Ehdottomasti suosikkini on Tonttu. Jotain käsinkosketeltavaa herkkyyttä (slaavilaista melankoliaa)!! 🙂

”Me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin.Puun vihreen oksat kiedomme,me hopein kultavöin.Vaan muistammeko lapsen sen,mi taivaisen tuo kirkkauden!” Se nostaa mieleen lapsuuden kodin joulut ja perinteet sekä kristillisen joulun sanoman.Se on kulkenut mukanani lapsuudesta, jolloin esitin sen lähes joka joulu seurakunnan joulujuhlassa.Vieläkin toivon, että Taivaallinen sanoma joulun lapsesta ei hukkusi ja unhottuisi hankeen!

Adamsin Jouluyö, jussi Björling tai joku muu hyvä klassisen laulajakoulutuksen saanut laulaja. Olen kuullut tästäkin mitä merkillisimpiä esityksi.
Yleensä kuuntelen etenkin jouluna klassista joulumusiikkia, uusin hankinta on The Priests.

Kyyneleet virtaavat joka kerta, kun radio soittaa Sylvian joululaulu, ei laulun itsensä vuoksi vaan siihen liittyvien muistojen. Hiljennyimme mummon kanssa jouluun tämän laulun kanssa.

Oi jouluyö on kaikkien aikojen paras,Luciano Pavarottin esittämänä tietenkin.Tuikkikaa oi joulun tähtöset saa aina mieleni joulun tunnelmaan ja herkistää.Uusista joululauluista en niin hirveästi välitä mutta Sydämeeni joulun teen on kyllä kaunis.Joulussa ylipäätään on parasta tunnelma,en pidä markettien melusta.Klassista musiikkia suosin muutenkin.

Paras joululaulu :”Heinillä härkien kaukalon”, se tuo oikean joulutunnelman.

Kivan tunnelman saa aikaan ainakin Veskun esittämänä joululaulu Tonttu! Voi ihan sielun silmin nähdä miten se siellä pihapiirissä vaeltaa, ja katsoo, että kaikki on kunnossa ja viimenään rauhallisesti unessa! Tosi ihana..

Olispa tuollainen oikeasti totta! (tai mistä tietää vaikka olisikin.. hmmm =)

Jouluhaloota juonsi Jaakko Salonojan kanssa jo v. 2000 edesmennyt Raimo Lintuniemi eikä Raimo Häyrinen kuten eräs muisteli. Salonoja ja Lintuniemi kuuntelivat viimeiseksi Jussi Björlingin esittämän ”Oi jouluyö” – ”O helga natt” aina seisten.

Suosittelen kaikkia kuuntelemaan Celine Dionin versiot näistä kappaleista:
-Oh holy night
-Happy Christmas (War Is Over)

Ehdottomasti White Christmas! ..Voi kun tulisi pitkästä aikaa tännekkin sellainen…

Parhaimmat joululaulut O helga natt, White Christmas ja Rauhaa vain rauhaa.
Radiosta tulee juuri nauhoitus Kari Tapion joulukonsertista. Siitä on kyllä joulu
kaukana.

Sydämeeni joulun teen,petteri punakuono,sylvian joululaulu ja monet muut ovat minun suosikkejani.

Minusta Pauli Hanhiniemen esittämä Sylvian Joululaulu on jotenkin ”aidon” kuuloinen. Kuulostaa ikäänkuin tavallisen naapurinmiehen tai paremminkin suomalaisen miehen täydestä sydämmestä tulevana tulkintana.

Suurin osa joululauluista ovat erittäin kauniita.Minua kuitenkin harmittaa,ettei viime vuosina ole soitettu enää Kreeta Haapasalon Joululaulua,jonka teksti olisi erittäin puhutteleva nykyajan ihmisille kaiken turhan ylellisyyden keskellä.Vietämmehän suorastaan kulutusjuhlaa verrattuna 1800-luvun köyhän mökin lasten jouluun,kun he pärevalkealla ilman vaatteita maalattialla saivat jouluateriakseen kukin leipäpalan ja yhden kalan.Sen jälkeen koko perhe polvistui kiittämään Jumalaa.

joululauluja on paljon hyviä, ja kauneus johtuu mielestäni mielialasta ja kuinka aikaisin niitä alkaa tulla tuutin täydeltä, mutta kyllä lähellä joulua voiton vie sylvian joululaulu ja tonttu, huvittavin on Juise Leskisen sika ja Aake Kallian ”onko pakko jos ei taho” (en ole varma esittäjistä, anteeksi ja hyvää joulun odotusta kaikkille sivuilla olleille!

Kotimaamme omista joululauluista Sibeliuksen ja Topeliuksen ”En etsi valtaa loistoa” on yksi kauneimmista.

Ehdottomasti Tähti tähdistä kirkkain!
Joko Anthony Parviaisen esittämänä tai Veskun.
Koskettaa joka kerta <3
Toinen suosikkini on Paula Koivuniemen Toive <3

Kommentoi juttua: Mikä on suosikkisi joululauluista?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X