Käsityö

Näin Kotiliesi sisusti vuonna 1962: "Jokainen teinityttö unelmoi omasta huoneesta, jonka saisi kalustaa ihan mielensä mukaan"

Syksyllä 1962 Kotiliedessä annettiin neuvoja koululaisten omien soppien tekemiseen. Käsityönopettaja Pirkko Kilpiö neuvoi teinityön huoneen uudistamisessa. Tuolit maalattiin ja verhoiltiin itse, huoneeseen ommeltiin sängynpeitto, tyynynpäällinen ja verhot. Lisäksi tehtiin pari ampunvarjostinta ja peilipöytä ja matto.

”Jokainen teinityttö unelmoi omasta huoneesta, jonka saisi kalustaa ihan mielensä mukaan. Joidenkin onnellisten toiveet toteutuvat, toisten ei koskaan. Kuitenkin voi varsin moni toteuttaa edes osan unelmastaan saada oman sopen, johon ehkä mahtuu oma pieni pöytä ja tuoli tai edes jotain oman maun mukaista.”

Kotiliesi vuodelta 1962
”Tyynyn irtopäällinen ommeltiin vaalean harmaasta villakankaasta ja somistettiin mattolankakierukoin. Toisessa päässä vetoketjukiinnitys. Päällisen ja vuorin välissä on vaahtomuovi, näin päällisestä tulee ryhdikäs.”

Laverin uusi ulkonäkö

”Ensimmäiseksi ryhdymme kohentamaan vuoteen ulkonäköä. Sen Ikävän ruskean kukikkuuden alta paljastui hyvä laverivuode ja sillä ohuehko vaahtomuovipatja. ostimme Kirkkaan sinistä chenilleä (hieman vakosametin näköistä paksuhkoa kangasta) ja ompelimme siitä patjaan uuden päällisen.”

”Tyynyä varten valmistimme irtopäällisen, jolloin se voitiin pitää sohvalla päivisin.”

”Peilipöytä ja peili valmiina. Aaltoreunan lovien ei pidä olla liian syvät, muuten sen leikkaaminen on hankalaa.”

Kampauspöydän tekeminen

”Leenan oli aina tehnyt mieli kampauspöytää ja niinpä päätimmekin valmistaa sellaisen, koska emme voineet sitä nyt ostaa. Aluksi hankimme kaksi kiskoa, joihin tavallisesti kiinnitetään kirjahyllyt. Niissä oli kummassakin kaksi riviä lovia, joihin puolestaan kiinnittyivät koolmion muotoiset hyllynkannattimet.

Ostimme sopivan pituiset kiskot, niin että kampauspöydästä tuli oikean korkuinen. Sitten hankimme kaksi hyllyä. Ne oli sahattu kimpilevystä ja niiden etukulmat oli pyöristetty. Toinen näistä hyllyistä tuli hyllyksi kampauspöytää somistavan verhon sisään ja toisesta tuli pöydän pinta. Sen ulkoreunaan liimasimme ja naulasimme ohuesta lentokonevanerista leikkaamamme aaltoreunaisen suikaleen.

Piirsimme ensin huolellisesti tasaisen aaltoviivan ja kokeilimme monin tavoin, mikä olisi helpoin keino saada se irrotetuksi. Lopuksi päädyimme käyttämään pahviveistä, jolla näin ohut vaneri kyllä leikkautui hyvin. Sitten maalasimme kahteen kertaan sekä hyllyn että pöydän päällisen.

Ostimme pätkä I-kiskoa ja liukuja, joissa oli nipistimet sekä kiskon päihin pysäyttäjät. Väänsimme kiskon sen muotoiseksi, että sen voi kiinnittää pöydän pohjaan sen reunaa seuraten.”

”Joskus käy niinkin, että tyttö tosin saa huoneen, mutta sen unelmien mukainen sisustaminen ei käykään päinsä sen takia, että se tulisi liian kalliiksi. Silloin ei auta muu kuin ottaa kaikki oma ja ystävien kekseliäisyys ja ryhtyä mahdollisuuksien puitteissa toteuttamaan ainakin osaa toiveista.”

Käsityönopettaja Pirkko Kilpiön juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/1962. Jutun kuvat on ottanut Tuovi Nousiainen.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin Kotiliesi sisusti vuonna 1962: "Jokainen teinityttö unelmoi omasta huoneesta, jonka saisi kalustaa ihan mielensä mukaan"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.