Neulonta Tilaajille

Neulekoulu: silmukoiden luominen silmuillen

Silmuillen luominen on helppo ja nopea tapa luoda silmukoita. Aloitus sopii parhaiten tilanteisiin, joissa tarvitaan työhön lisäsilmukoita tai aloitusreunoihin, jotka viimeistellään vielä lopuksi.

Silmuillen luomisessa langasta muodostetaan silmu puikon ympärille. Lanka ei sitoudu toiseen lankaan ennen ensimmäisen kerroksen neulomista. Siksi on tärkeää, että silmut muodostetaan puikolle oikeinpäin, jolloin ne tulevat neulotuksi kiertäen ja pysyvät koossa. Jos näin ei ole, aloitus purkautuu.

Tätä varsin helppoa luomistapaa ei yleensä käytetä aloitusreunoissa, jotka tulevat jäämään valmiin neuleen ulkoreunoiksi, sillä silmuillen luoduista silmukoista tulee heikko ja löyhännäköinen reuna.

Silmuillen luomista käytetään tavallisesti, kun työhön tarvitaan uusia silmukoita, esimerkiksi lapasen peukalonaukon tai napinläpien kohdalla. Niissä pääteltyjen silmukoiden tilalle luodaan seuraavalla kerroksella uudet silmukat.

Silmuillen luominen sopii aloitukseen myös silloin, kun aloitusreunasta on tarkoitus poimia silmukoita esimerkiksi helman joustinta varten. Aloitussilmukoista on helppo poimia silmukoita ja poimintakohdasta tulee litteä ja huomaamaton.

Aloituksesta tulee joustava, kun lanka ei ole luodessa lian kerällä. Liian löysästä aloituksesta reunaan syntyy lenkit.

Silmuillen luotua reunaa ei suositella käytettäväksi lopullisena reunana, sillä aloitustapa ei ole kovin kestävä. Se sopii parhaiten tilanteisiin, joissa reuna viimeistellään erikseeni. © Anni Reenpää

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Neulekoulu: silmukoiden luominen silmuillen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.