Paperitoukka on uudistalojen vitsaus, joka on saanut asuntojen hinnat romahtamaan naapurimaissa – leviää erityisesti yhdellä tavalla

Paperitoukka on vuosikausien ajan sekoitettu sokeritoukkaan, joten tietous lajista on vasta lisääntymässä. Asiantuntija kertoo, kuinka ehkäiset ja torjut paperitoukkia.

Paperitoukka (Ctenolepisma longicaudata) on kotien inhottava, mutta vaaraton tuholainen. Vaikka paperitoukka on ikivanha laji, tietous siitä on lisääntynyt vasta lähivuosina – myös ammattilaisten keskuudessa.

”Paperitoukkaa ei ole aiemmin tunnistettu hyvin, vaan viimeisen parin vuoden ajan laji on noussut siinä määrin esille, että ammattilaisetkin ovat saaneet vasta hiljattain ensimmäisiä koulutuksia toukista”, kertoo Tuholaistorjunta Täystuhon asiantuntija Sanna Oinonen.

Lajin huonosta tunnettuudesta kertoo se, että ensimmäinen Euroopan alueella rekisteröity ja tieteellisesti varmistettu havainto paperitoukasta on tehty alle 10 vuotta sitten.

Nyt paperitoukka on jo hyvin yleinen. Vielä muutama vuosi sitten puolet Suomen toukkahavainnoista olivat sokeritoukkia, kun tällä hetkellä huomattava enemmistö on paperitoukkia.

”Yhteydenottoja ja havaintoja paperitoukista tulee päivittäin kaikenlaisista kiinteistöistä”, Oinonen sanoo.

Paperitoukka on vaaraton – suurin haitta henkinen

Nimensä mukaisesti paperitoukka elää sellupohjaisella ravinnolla, eli se syö papereita, kirjoja, valokuvia ja myös eläinten kuivaruokia.

Toukat voivat tehdä reikiä esimerkiksi kirjakokoelmiin tai arvokkaisiin puuvillakankaisiin, jos ne saavat rauhassa puuhata. Muuta konkreettista vaaraa paperitoukasta ei ole.

Kaikkein suurin haitta on eittämättä henkinen, Oinonen sanoo. Norjassa paperitoukat ovat jopa saaneet arvoasuntojen hinnat romahtamaan.

”Paperitoukka liikkuu kaikilla pinnoilla, kuten lattioilla, seinillä ja katossakin, josta niitä voi tipahdella alas. Haitta voi olla todella ikävä.”

paperitoukka

Paperitoukka elää sellupohjaisella ravinnolla, eli sille maistuu esimerkiksi kirjakokoelma. Kuva: iStockphoto

Sokeritoukka vai paperitoukka? Näin erotat ne

Moni sekoittaa paperitoukan sen lähes identtiseen sisarukseen sokeritoukkaan. Paperitoukalla on kuitenkin hieman rakeisempi väritys kuin kiiltävällä sokeritoukalla.

Varma tuntomerkki on pitkät peräsukaset, jotka ovat vähintään kaksi kolmasosaa toukan vartalon koosta. Sukaset voivat kuitenkin katketa, jolloin paperitoukka muistuttaa sokeritoukkaa.

Elintapojensa puolesta paperitoukka myös kasvaa isommaksi kuin sokeritoukka. Lahkon lajit kasvavat koko elinikänsä, ja suurimmillaan paperitoukka voi olla jopa kahden sentin mittainen.

Elinympäristö on myös erilainen kuin sokeritoukalla, joka tunnetusti viihtyy viileissä ja kosteissa paikoissa, kuten viemäristöissä ja kylpyhuoneissa. Paperitoukka viihtyy juuri siellä, missä ihmisetkin, eli lämpimässä ja kuivassa.

”Paperitoukka on hyvin sopeutuvainen elinympäristöönsä. Niitä on tavattu esimerkiksi isoissa keskusvarastoissa, mistä ne leviävät helposti eteen päin.”

Lue myös: Sokeritoukka on mahdollista häätää kotikonstein – katso 5 parasta niksiä päästä eroon sokeritoukista

Paperitoukka muuttaa pahvilaatikoiden mukana

Paperitoukka ei ole luonnonvarainen laji, eli ne eivät putkahda sisätiloihin ulkoa. Tavallisesti toukat leviävät talosta toiseen pahvilaatikoiden mukana. Kuten moni muukin kodin tuholainen, paperitoukat viihtyvät onteloisissa pahvilaatikoissa.

Paperitoukat siis leviävät usein paitsi muuttolaatikoiden, myös verkkokauppatilausten mukana.

”Aina olisi hyvä avata nettikauppatilaukset heti, ja viedä pahvit välittömästi ulkoroskikseen. Mitään ylimääräisiä pahveja ei pitäisi säilyttää kotona”, Oinonen sanoo.

Paperitoukat ovat erityisesti uusien talojen vitsaus. Eniten paperitoukkia tavataan 2–3 vuotta vanhoissa taloissa. Se johtuu siitä, että uusiin taloihin on paljon muuttoliikennettä – vanhojen pahvilaatikoiden, rahtien ja kuormien mukana siirtyy myös epämiellyttäviä asukkeja.

”Jos taloon ilmestyy yksikin toukka jonkun mukana, niin tilanteen kehittymiseen menee jonkun aikaa. Kun havaintoja aletaan tekemään enemmän, moni luulee lajia sokeritoukaksi, eikä asialle usein tehdä mitään.”

Paperitoukka liikkuu sukkelasti asuntojen välillä, joten se levittäytyy herkästi koko kiinteistöön.

Lue myös: Tunnista lude – purema, oireet, haju tai uloste voi paljastaa luteet!

Näin ehkäiset ja torjut paperitoukkia

Pahvilaatikoiden välitön hävittäminen on tärkeä toimi paperitoukkia vastaan, mutta muutakin voi tehdä. Kirpputorilta ostetut kalusteet on imuroitava huolellisesti joka kolosta.

Jos toukan löytää, toimiin on ryhdyttävä heti. Mitä aikaisemmin ensimmäisiin toukkahavaintoihin reagoi, sitä helpompi ongelmaan on puuttua. Itsenäiseen torjuntaan parhaat keinot ovat tehokas imurointi ja liima-ansat.

Siisteyden kanssa toukkahavainnoilla ei ole mitään tekemistä, mutta säännöllinen imurointi ehkäisee sitä, että ne eivät pääse lisääntymään niin tehokkaasti. Naarastoukka munii 2–20 munaa kerrallaan asuntojen halkeamiin.

Kun hankit liima-ansoja, varmista että valitset paperitoukille tarkoitetun ansan, sillä sokeritoukille tarkoitettu ei välttämättä toimi paperitoukkaan.

Kuluttajille tarkoitettuja hyönteismyrkkyjä voi myös käyttää, mutta niiden käyttöä ei voi ottaa tavaksi, sillä pitkällä aikavälillä ne ovat haitallisia terveydelle.

Omia toimenpiteitä voi kokeilla 2–4 viikkoa, mutta sen jälkeen on suositeltava kääntyä ammattilaisen puoleen. Tuholaistorjuja tekee tapauskohtaisen arvion, mikä kohteen tilanne on ja kuinka laaja myrkytys tarvitaan.

”Jos sille on iso riski, että paperitoukat ovat päässeet leviämään, vähintäänkin suositellaan koko kerroksen käsittelyä. Paperitoukka siirtyy kyllä kerroksesta toiseenkin, mutta eniten se liikkuu vaakatasossa.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Paperitoukka on uudistalojen vitsaus, joka on saanut asuntojen hinnat romahtamaan naapurimaissa – leviää erityisesti yhdellä tavalla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X