
Jäälyhty 5 eri tavalla – katso ohjeet jäälyhtyjen tekoon ja erilaisiin koristelutapoihin
Jäälyhdyn tekeminen onnistuu sitä paremmin mitä enemmän on pakkasta. Tarvitset vain ämpärin ja vettä.
Jäälyhty koristelee talvisen puutarhan. Jäälyhtyjen tekoon tarvitset vain sangollisen vettä, jäädytysastian ja riittävän kylmän pakkasyön tai -päivän.
Aseta valmiin jäälyhdyn koristeeksi ulkokäyttöön tarkoitettu valosarja tai elävä tuli. Värikkäitä lyhtyjä saat sekoittamalla valmistusveteen mehua.
Jäälyhty yhdellä astialla
1. Kaada muoviämpäri täyteen kylmää vettä. Vie ämpäri ulos pakkaseen.

2. Anna veden jäätyä noin vuorokauden tai kunnes lyhdyn seinämät ovat jäätyneet muutaman sentin paksuisiksi.

3. Irrota jäälyhty kumoamalla ämpäri, jolloin sula vesi valuu pois. Jos lyhty on päässyt jäätymään umpeen, tee sen pohjaan reikä, jotta vesi pääsee ulos.

4. Laita kynttilä lyhdyn sisään ja sytytä se. Varmista, ettei lähellä ole mitään syttyvää.

Lähde: Perinnetaidot – Käsikirja kaikille (SKS)
Jäälyhty kahdella astialla
Yhteen suureen jäälyhtyyn tarvitset esimerkiksi kaksi erikokoista ämpäriä tai kattilaa, vettä sekä painoksi vaikkapa kiviä, jos niitä sattuu talvipuutarhasta löytymään.
- Kaada suuremman astian pohjalle hieman vettä ja aseta pienempi astia suuremman sisään. Sisemmän astian pohjalle laitetaan painoksi muutama kivi.
- Tarkista astioiden asennosta, että jäälyhdyn reunoista tulee yhtä paksut joka puolelta, ja kaada sitten astioiden väliin vettä. Jos haluat asettaa koristeita tiettyyn kohtaan seinämässä, jäädytä vesi vaiheittain.
- Jäätymisaika riippuu pakkasesta. Kovalla pakkasella lyhty jäätyy muutamassa tunnissa, muutoin sen voi jättää jäätymään yön yli.
- Poista valmis lyhty astiasta ja lisää elävä kynttilä lyhdyn sisälle. Muista huolehtia paloturvallisuudesta ja tarkista, että lyhdyn alla ja ympärillä on vain palamatonta materiaalia.

Lue myös Anna.fi:stä: Valoverho on tämän joulun yllättävä hittikoriste – Kia Peltoselle yksi ei riittänyt, ja nyt kotia valaisee melkoinen verhoparaati
3 tapaa jäälyhtyjen koristeluun
Jäälyhty korostaa talvi-illan tunnelmaa. Suuri rykelmä erikokoisia lyhtyjä valaisee pihan kauniisti. Jos olet aikaisemmin tyytynyt ämpärissä jäädytettävään jäälyhtyyn, kokeile tällä kertaa erilaisia muotoja.
- Monenlaiset astiat sopivat jäälyhtyjen tekoon. Kokeile esimerkiksi vanhoja kattiloita tai kakkuvuokia. Pienempään astiaan tehdyn lyhdyn voi jäädyttää pakastimessakin.
- Myös jäälohkareista muuraamalla syntyy kauniita lyhtyjä. Jääpalat on helppo jäädyttää tyhjissä maitotölkeissä ja koota sitten haluamaansa muotoon.
- Tunnelma muuttuu myös lyhdyn koristelun myötä: lyhtyyn voi jäädyttää oksia, kukkia tai esimerkiksi marjoja. Kuvan lyhty on koristeltu vaivaiskoivun oksilla.



Kommentoi
Kommentoi juttua: Jäälyhty 5 eri tavalla – katso ohjeet jäälyhtyjen tekoon ja erilaisiin koristelutapoihin
Hyvät ohjeet jostain syystä ei vaan onnistu
Koivunoksat taitaa kyllä olla ihan tavallisesta koivusta, ei vaivaiskoivusta! Vaivaiskoivu kasvaa tuntureilla!
Kylmässä hanavedessä on paljon siihen liuennutta ilmaa, mikä aiheuttaa sameutta jäähän kun sen sisään jää pieniä ilmakuplia. Kirkkaamman jään saa aikaiseksi ottamalla veden kuumavesipuolelta. Kuumassa vedessä ilmaa on paljon vähemmän. Jäätymisaikaan tällä ei ole paljoa vaikutusta.
Vesi laajenee jäätyessään, mikä on ongelma, jos haluaa jäädyttää tukevamman lyhdyn. Ongelma ratkeaa helposti akkuporakoneen avulla, jolla voi käydä pari kertaa poraamassa jäätyvään lyhtyyn reiän, josta vesi pursuaa hallitusti ulos lyhdyn sisältä. Muotin halkeamista ei silloin tarvitse pelätä.