Puutarha

Voivatko sipulikukat paleltua, jos ne pilkistävät kukkapenkistä liian aikaisin? Asiantuntija antaa neuvot kevätkukkien suojaukseen – väärin tehtynä voi tuhota kukkaloiston

Kevään ensimmäiset kukkijat kestävät hyvin kylmää. Kevättalvella kovat yöpakkaset voivat kuitenkin nipistää sipulikukkien lehtiä. Asiantuntija ohjeistaa kasvien oikeaoppiseen suojaamiseen.

Lumi on hädin tuskin sulanut, ja kukkapenkistä puskee jo vihreää versoa. Vaikka kevätaurinko lämmittää, voivat yöpakkaset kiristyä vielä kevättalvella yllättävän koviin lukemiin. Moni viherpeukalo huolestuu, miten puutarhan ensimmäisten kukkijoiden käy.

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori ei olisi kovin huolissaan pakkasessa kasvavien sipulikukkien kohtalosta. Pakkasyön jälkeen sipulikukat saattavat näyttää hieman nuukahtaneilta, mutta yleensä kasvit virkoavat.

”Esimerkiksi tulppaanit tulevat alun perin Turkin vuoristoilta, jossa on tyypillisesti kylmiä ja lumettomia kausia. Silti ne kukkivat hyvin keväällä. Luonto on osannut sen säätää”, Taulavuori sanoo.

Ainoastaan ruukussa ostetut tetenarsissit ovat herkkiä yli kymmenen asteen pakkaselle, sillä ne on kasvatettu kasvihuoneessa lämpimissä oloissa. Ruukussa kasvavat narsissit kannattaa nostaa sisään suojaan tai peittää pakkas- tai hallaharsolla kylmän yön ajaksi.

Lue myös: Sipulikukat leviävät koreaksi kukkamatoksi, kunhan valitset oikeat lajit oikeille paikoille – ja jätät tämän yleisen virheen tekemättä

Sipulikukkien versoja pilkistää maasta keväällä
Sipulikukat kurkkivat kukkapenkistä pian lumien sulettua. © Tarja Tegelberg

Suojaa peitteellä pelkästään öisin

Vaikka kevätkukat selviävät kylmissä oloissa, voi oikein rankka takatalvi vahingoittaa jo pitkälle kasvuun päässyttä kasvia.

Suurin paleltumisen vaara kevätkukilla on maalis-huhtikuussa, jos yöpakkanen kiristyy yli 10 asteeseen. Silloin Taulavuori suosittelee kasvien suojaamista yön ajaksi.

Suojaa ei kannata missään nimessä jättää kasvien päälle pitkäksi aikaa.

”Suoja pitää muistaa ottaa aamupäivällä pois. Kevätaurinko on niin voimakas, että suojuksen alla lämpö nousee herkästi 20 asteeseen. Lämpimässä kukat kasvavat liian nopeasti, ja ne saattavat paleltua, kun suojat ottaa pois”, Taulavuori sanoo.

Suojaksi käy tukikeppeihin ilmaan kiinnitetty pakkasharso, hallaharso tai vanha lakana tai pöytäliina. Kankaan voi halutessaan kastella, jolloin se jäätyy yöllä kasveja kylmältä suojaavaksi katoksi.

Sipulikukat voi myös istuttaa kasvihuoneen sisään tai niiden ympärille voi laittaa esimerkiksi muovisen kasvihuoneen, joka suojaa yöllä kylmältä.

Kasvihuoneen luukku täytyy muistaa avata aamulla, jotta lämpötila ei nouse päivän aikana liian korkeaksi. Kasvihuone suojaa kasveja pupuilta ja peuroilta, joille monet kevätkukat ovat suurta herkkua.

Lue myös: Voiko kukkakimpun elinikää pidentää hyvällä hoidolla? Testasimme 2 kimpulla ja tulos löi ällikällä – luvassa hyviä uutisia laiskalle hoitajalle!

Kasvupaikallakin on merkitystä

Monesti kevätsipulit istutetaan talon eteläseinustalle, koska siellä kukinto alkaa aurinkoisuuden vuoksi aikaisemmin. Auringon lämmittämät talon seinä ja sokkeli pitävät maan lämpötilan normaalia lämpimänä.

Taulavuori ei suosittele istuttamaan mitään kasveja ihan kiinni talon eteläseinustaan. Kasvit saattavat lähteä auringon lämmittäessä voimakkaaseen kasvuun, mutta paleltua lämpötilan laskiessa yöllä koviin pakkaslukemiin.

On myös mahdollista, että kukinta kestää paahteisessa paikassa lyhyemmän aikaa kuin normaalisti.

”En suosittele istuttamaan mitään ihan taloon kiinni. Puoli metriä tai metri etäämmälle on parempi paikka. Talon vierusta on yleensä kiveyksineen muutenkin ravinneköyhä ja kuiva kasvupaikka.”

Jos eteläseinustalla kasvavien kasvien kukinta on lyhyttä tai kasvit paleltuvat, kannattaa istutus siirtää etäämmälle seinästä.

Ennaltaehkäise paleltumista katteella

Kaikkien puutarhan kasvien paleltumista voi ennaltaehkäistä levittämällä niiden juurille puutarhamyymälöistä ostettavaa katetta tai itse kerättyä puutarhajätettä.

Kevätkukkien suojaksi kate voidaan levittää syksyllä sipuleiden istuttamisen jälkeen.

”Kate tai puutarhajäte suojaavat kasveja ainakin jonkin verran pahimmilta pakkasilta. Maa ei jäädy ihan yhtä syvältä, jolloin kasvin juuristo pysyy lämpimämmässä. Kate myös lisää maan humuspitoisuutta maatuessaan mullan joukkoon.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Voivatko sipulikukat paleltua, jos ne pilkistävät kukkapenkistä liian aikaisin? Asiantuntija antaa neuvot kevätkukkien suojaukseen – väärin tehtynä voi tuhota kukkaloiston

Sinun täytyy kommentoidaksesi.