Istuta viinimarjapuu ruukkuun – katso kuvalliset ohjeet herukkapuun istutukseen

Viinimarjapuun voi hyvin istuttaa ruukkuun. Katso herukkapuun istutusohjeet ja nauti marjasadosta!

Kun istuttaa monivuotisia kasveja ruukkuihin, pihasta saa nopeasti valmiin näköisen ja istutuksia voi siirrellä tarpeen mukaan. Ruukkupuutarha sopii etenkin pienelle pihalle. Myös viinimarjapuu eli herukkapuu sopii ruukkuun, sillä ruukuissa voi kasvattaa puita, pensaita, perennoja ja kesäkukkia.

Lue myös: Herukoiden ja karviaisten kasvatus

Istuta viinimarjapuu ruukkuun

1. Rungollisen punaherukka ’Jonkher van Tets’ lajikkeen voi istuttaa esimerkiksi muoviruukkuun, jonka pohjaan porataan reikiä ylimääräisen veden valumista varten.

viinimarjapuun istutus

2. Kaada astian pohjalle 15 sentin kevytsorakerros salaojaksi, ja levitä sen päälle kaistale maisemointikangasta.

viinimarjapuun istutus

3. Valitse mullaksi ravinteikas pussimulta, jonka ilmavuutta lisätään sekoittamalla joukkoon kevytsoraa.

herukkapuun istutus

4. Tarkasta juuriston kunto ennen istuttamista. Jos juuristo on taimella hyvin kiertynyt, sitä voi varovaisesti oikoa pohjasta.

herukkapuun istutus

5. Istuta taimi entiseen syvyyteensä eli juuripaakun pinta tulee vain hieman ruukun reunan alapuolelle.

viinimarjapuu

6. Peitä juuripaakku vain ohuesti uudella mullalla. Tiivistä istutus painelemalla kevyesti ruukun reunoilta.

viinimarjapuu

7. Multa tiivistyy muoviruukussa lisää, kun punaherukka kastellaan perusteellisesti.

viinimarjapuu

Viinimarjapuun talvehtiminen

Loppukesällä kastelua vähennetään, jotta ruukut eivät jää läpimäriksi talvea vasten.

Lue myös Anna.fistä: Pihallasi voi kasvaa supermarja: marja-aronia sisältää enemmän antioksidantteja kuin mikään muu marja tai hedelmä

Monivuotiset puuvartiset kasvit voi siirtää ruukuissaan talvehtimaan esimerkiksi talon seinustalle, suojaan syyssateilta. Etenkin arkojen istutusten suojaksi voi lapioida lunta. Lisäeristystä tuo myös pakkaspeite.

Varmimmin monivuotiset kasvit talvehtivat kellarissa lähelle nollaa astetta. Lehtensä pudottavat kasvit voi talvehtaa pimeässä, mutta ainavihannat kasvit vaativat valoa talvellakin.

Avainsanat

Keskustelu

Jos mahdollista, niin kannattaa kaataa ruukku ja kasvi maata vasten talvehtimisen ajaksi. Näin varmistat sen, että talven aikana ruukku ei halkea ja pakkanen ei tuhoa kasvin osia.

Ruukku talveksi perunamaan multiin. Harvinaiset ruusut selviävät näin Lapissakin.

13.07.2014

Kysyn, voiko puumaista punaherukkaa istuttaa vielä näin loppukesällä?
Tarkoitaako tuo ”kaada ruukku kasveineen talvehtimisen ajaksi” sitä, että ruukku kaadetaan kasveineen kyljelleen, ei tietenkään kumolleen. Silloinhan kasvi kärsisi-

Kommentoi juttua: Istuta viinimarjapuu ruukkuun – katso kuvalliset ohjeet herukkapuun istutukseen

Vastaa käyttäjälle marjaherkkujen ystävä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X